Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 11, 1942

              Jatkoa
Menimme takaisin Serafiinan luok­se.
Siellä nämä sukulaiset ryyppivät
hirveästi viiniä ja jotakin valkoista
likööriä. Itse otin ainoastaan pienen
ryypyn ja siitäkin voin pahoin. Mie­het
laulelivat täyttä kurkkua — ja
illallisen jälkeen meille annettiin re­suinen
huone. Olisin toivonut että
Luigi olisi odottanut — sillä en voi­nut
yhtään hyvin. En vieläkään voi
h3^n.
L u ^ sanoi kotiin tultuamme seu­raavana
päivänä^ että hänellä oli työ­tä
muualla, että jättäisimme kaupun­gin^
Siis menin kotiin. Kuultuani
mitä olin tehnyt isä ja äiti kauhistui­vat
vieläkin enemmän. ^Kyllä pidäm->
me tämän salassa aina — ei sinun tar­vitse
ajatella, että tällaista suurempaa
Eään kenellekään ilmoitetaan.
poissa, että voimme
kaikille sanoa että olet muualla työs­sä.
Ajatelkoon mitä haluavat.' Sii­nä
kaikki.
Syysk. 10 p. Niin monta asiaa on
tapahtunut, ettei minulla ole ollut ai­kaa
tehdä muistiinpanoja. Olemme
n3rt täällä mantereemme suurimmas­sa
kaupungissa. Meillä on huoneisto
jotakuinkin hyvässä naapuristossa,
vaan tuskin mitään tavaraa huoneis­sa.
Luigi kuitenkin vannoo että hän
on tämän paikan ostanut, ja yläkerr
tän asukkaat sanovat, että se pn ai­van
totta. Mistä Luigi saa rahansa
en oikein ynnnärrä — hän pitää hy­vin
omituisia tunteja. Tunnen itseni
Kirj. LAILA LARSON
Ja pysy
kuin itkeä. Tiesin että jos heidän
pyyntööni suostuisinj se olisi vidä-kin
hirveämpi tdto vanhempiani koh^
taan.
Jouluk. 10 p.— Isä Domimc kävi
uudestaan. Tällä kertaa Luigi ja
Serafiina molemmat. vaativat että
kääntyisin. Olin itsepäinen, ja tie­sin
että. Irä Dominic yäiltteli heidän
kanssaanj että tarvitsen eäenmiän ai*
kaa —ja Liiigi lopulta huusi kiihtyi
neenäj että hän toisi tänne sellaisen
papin joka voisi seikkaa- paremmin
pamostaa. Nyyhkytin ja itkin;
Jouluk. 17 p. — Täällä kävi toinen
pai^i. Nuori, hän teki minuun hy­vin
vastenmieliseh vaikutuksen —-
hän oli niin öljyinen. Lensin huo­neesta
pois. Myöfeemmin Luigi an-
Jouluk. 31 p. — Tänään on tuotu
tänne paljon komeita huonekaluja.^
Tahtooko Luigi minua lepyttää?- En
"usko, sillä hän katsoo minuun niin
omituboia kuin iuleyaisuudessa suun*
nittelisi jotakin oikein jiilkeaa. CHi^
sii&o arvaomut vuosi atten iiudeur
vuodai aattona mitä osakseni tulee??
. Sunä kaikki! Omituisen näköise-nä
Celestine asetti >^jasaikäsi]äuk«
kuunsa jaajatteHpitkään. Tänäaa<!-
muna isänsä: pii; myöntänyt että
monsÄoli vielä^ejp täj^deljse^ti
„ huonoin iiainen miiJsäMnVoltl^
tullut tuntemaan. Ja Luigi oli: tunr
tenut monta—^ senrGd^tine tieaj-—-
eihän tyttö voi ikäänsä korviaan ttik*^
kia vaikkapa kuii&a häntä koetettai­siin
pit&äi viattomana. Vaan minkä'^
tähden ei. hän itse voinut' tuntea äi*
tiään huonoksi hän ainoastaan
tunsi suurta; sääliä häntä kohtaani
Kuinka>Luigi olikaan piinäuanut tuota
tanut tuolta luolasta aikoja sitte,
Nyt sentään olen sidottu tärke£
tyohon olen antanut valani^
kä j^'öisi palkallani vaimoa dattää.^
"^ags, j6s ajattelisin tulla kenen'
kään^vaimoksi, kyUä uskaltaisin tdi'
dä työtä vaikkapa kahdenkin edestä
Vaan en voi nyt sellaista ajatella J
minulla on mielessä hyvin
äsia.
tärkeä
VOI-toi
minulle selkään epäkohteliaisuu- hentoa olentoa^ jonka hän^oli kadulta^
destani. Mitenkä pääsen tä^tä pois löytänyt ja^ähtävästi kadulle t^air
ei minulla ole rahoja—• ei mitääh
— ja voin niin huoiloeti. Lapsi saa­puu
vasta ensi vuonna,
Jouluk. 23 p. — Tänään voin jo
paljon paremmin, siis kävelin Serafii­nan
kanssa Avenuelle muutamia jou­luostoksia
tekemään. Seisoin erään
hedelmäkaupan edustalla kun kuulin
k^den naisen puhuvan suomea. Toi­nen
kiirehti pois, ja kun toinen huo­masi
minut heihin töQistelevän, purs­kahdin
itkuun. Hän tarttui käsimi
ja silitti niitä ja puhui lohduttavasti
kahdella kielellä. Sitten hän aivan-heikommaksi
ja heikommaksi. Hyyäi kuin häpesi ja pyysi anteeksi. Kerke^
on ettei Luigi näytä välittävän jos
huoneet ovat puhtaita tai ei. Hän ai­noastaan
näyttää olevan vaativainen
kahdessa seikassa. Ensiksi että lai­tan
ruuat niinkuin hän määrää tai
selittää, ja toiseksi — oi, jos saisin
joskus lepoa — tuntuu että kaikki si­sukseni
ovat epäkunnossa.»
Lokak. 7 p. — Pyysin Luigilta ra­haa
että saisin käydä lääkärin luona
— en vgi ollenkaan hyvin. Käynnil­läni
sain tietää todeksi sen mitä pel­käsin.
— Luigin olisi taytjmyt antaa
minun levätä kauemmin — tohtori
epäili että voinko lapsen synnytyksen
tällaisessa kunnossa oikein hyvin lä­päistä.
Lokak. 22 p. -— Tänään saapui
kirje Serafiinalta etta hänen miehen­sä
oli kuollut dynamiittiräjähdykses-sä.
Hän valitti asemaansa ja kys3a
Luigilta, voisiko hän tänne tulla ole­maan.
Hänellä ei ole lapsia, vaan
ön jo niin vanhan ja kuihtuneen nä­köinen
että hänen on vaikea siellä
saada työtä. Minulla ei ollut voimaa
väitellä vastaan —^ siis hän saapuu
ensiviikolla.
Jouluk. 3 p. — Elämä ei ole mi­tään
leikkiä nyt kun on toinen emän­tä
talossa. Serafiina on kauhean vaa­tivainen
ja aina rähisee minusta Lui-giUe
oraalla' kielellään. Tiedän etta
hän puhuu minusta, koska hän aina
niin omituisena minuun vilkaisee.
Viimein hän sai Luigin myöntymään
siihen mitä hän vaati.
Jouluk. 6 p. — Eräs pappi kävi
täällä. Hän oli hyvin ystävällinen,
vaikkapa englannikielnsä oli vähän
huononpuoleista. Hän kertoi että
Luigi ja Serafiina haluavat minut
kääntymään heidän uskontoonsa.
Pai^i itse ei tehnyt mitään vaatimuk-.
sia, vaikkapa Sefariina hiinelle koko
ajan höpisi. En vcnnut muuta tehdä
sin hänelle selittämään kuinka suo^
menkieli herätti kotikaipuuni ja en­nenkuin
Serafiina tuli kaMpasta, sain
tietää että hän asui meitä hj^ti: lä­hellä.
Käskin käymään.
Jouluk. 26 p. — Joulu on nyt ohit­se.
Sitä on meillä juhlittu hirveillä
juomingeilla, — enimmäkseen miehiä
— olipa joukossa joitakin naisia —
arvasin minkälaisia. En voinut me­lua
sietää, oleskelin huoneessani sillä
aikaa kun Serafiina tarjoili vieraille.
Luigi rähisi tästä, vaan le|)pyi sen­tään.
Koska tänään oli jälellä monta
eri herkkua, ajattelin että veisin joi­takin
niistä tuolle naiselle jonka tois­sa
päivänä tapasin. Hän näytti niin­kuin
hänellä ei aina olisi ollut tar­peeksi
syötävää. Kävelin sinne, kos­ka
Serafiina oli mennjrt ulos. Ilkeän
näköinen pojan nulikka vastasi ko­putukseeni
tuossa talogga mikä oli
melkein ilmaradan alla. Hän vastasi
minulle hävyttömästi, vaan kun aloin
käyttämään suomenkieltä hän vähäi­sen
leppyi ja sanoi: 'Äitini on tänään
pjrykillä taikka siivoomassa. Hän
on ehkä kotona perjantaina. Jätin
ruuat siime tulin kotiin.
Jouluk. 30 p. -— EÖma on todella­kin
ihmeellinen henkilö. Tuntuu niin­kuin
olisin hänet tuntenut elämäni
alusta. Hän ymmärtää kaik^, pal­jon
paremnun kuin oma äitini. Vä­hitellen
tuli selville että vanhin poi­kansa
on jo ollut yhdessä tai toisessa
rettelössä. Nuorinpoika onniin iha­na
ja vaaleahiuksinen, että hänet näh­dessään
minun täytyy itkeä, koska en
sin sysäimyt.
Missä hänen äitinsä oli tänään —
äiti, josta hän ei tiennyt mitään —
ainoastaan että hän oli suomalainen
ja että hänen ristimänimensä oli tar­koittanut
puhtautta, siveyttä taikka
neitsy)rttä. Mikä oli äitinsä nimi ol-r
lut? Celestine vaipui vieläkin .sy-veipmin
itseensä. Äkkiä joku vihel­teli
vieressään penkillä. Celestine
nosti katseensa, ihmeissään. Huoma^
tessaan vieressään pojan merimiespu-vussa
hän heräsi horrostilastaan.
"Ragnar! Ainahan sinä olet va­paana
— kuinka ihinut löysit?"
"Ainoastaan sattumalta. Olin ko­tiin
menossa laivasta, ja tässä sinä is­tuit,
vaikkapa kaikki toiset hyvät ty­töt
nähtävästi ovat kirkossa. No, no,
älä nyt nouse — istu vierelläni, ota
kiinni kädestäni, anna minun asettaa
käteni kaulallesi. Ollaan niin helliä
että, eikös?"
"Rags, sinä olet sellainen pikku­hassu.
Tietysti ei mikään olisi iha­nampaa
kuin tuollainen vahva käsi
kaulalla, jos nimittäin meitä säestäisi
kuutamo ja vienot tuulet.- Vaan nyt
on kanssamme ainoastaan sumu, pak­su,
jTiseä sumu, ja mieleni on vielä
sumuisempi. No, lopeta jo nyt, mi­nun
täytyy alkaa kotiinpäin kävele­mään
ennenkuin joku tännepäin tu­levista
kirkkoihmisistä minut huo­maa."
^'Niin, sinne minunkin pitäisi men­nä,
äitiä katsomaan. Ei tästä tie­dä
koska saamme mennä kauas man-
Jbs^uitenfcm muutat mielesi,
simmrfian koettaa, vaikkapa ylB^i
me liitelee ainainen sodan pilvi
puhutaan vaikkapa nyt ystävalksi,
Isä-ÖOnainiciUe^^^ tuolla hän on kirkl
koösä edessä'*.
*?jfps?öJiiMit josl^s^y^^
vitse kenkään papin ^ma'?, Cefes^
tine vastasi tulisesti. "Älä siisleiöt-fde
tästä asiasta — sanoiii, ettämi-iriilla
on tärkeämpää tehtävää."
-''Olet töddlakin omituinen tänäaa-muna^
Gdestine. Itse puolestani olen
mielissäni että olet päättänyt lieittäi
tuollaisen hunp-hamppu u^onnoit
syfjään; vaan ethän ennen piftjmut
sillä tavoin: Ei&ä leikittde T - talr-toisin
sinut pelastaa ennenkuin fasis^
min op|)i on saastuttanut aivosi."
"Kuule, Rags, mene tiehesi — en
ole ollenkaan innostunut puhumaan
miehistä taikka naimiskaupoista. Ja
jos miehen otan, en välitä sellaisesta
joka haluaa minut pelastaa — en viit­si
oUa kenellekään kiitollisuuden ve­lassa."
"Sinä aivan väärin ymmärrät ira-nua",
Ragnar puolestaan hermostui,
"tiedät'tunteeni, vaan jos samalla ba-luaisiii
sinut pelastaa—".
'Olen jo kuullut taipeeksi. Mene
matkoillesi. Haluan puhua Isä Do^
nicin kanssa."
"Ymmärrän — et välitä minusta
mitään. No, en toista kertaa tunget­tele
seuraasi. H3rvästi."
'Rags, ei se ole niin", alkoi Celes­tine
puhua pojalle, joka lähti kiivaas­ti
kävelemään alas katua. Samalla
t5^tö sentään heitti koko asian mie­lestään
ja meni vanhaa pappia koh­den.
"Lapseni", isä Poninic tervehti
häntä. "Kaipasin sinua tänä aamu­na.
Onko Luigi Battinelli jo saanut
sinut ymmärtämään, että parempaa
on käydä rikkaammassa taikka loista­vammassa
kirkossa, koska nyt ympä­rilläsi
aivan kreivitkin liehakoivat?'
Celestine polki jalkaansa suuttu­neena.
"Tänä aamuna olen oppinut
vihaamaan uskontoa — en enää kos­kaan
astu kirkon sisälle jos voin sitä
auttaa*"
"Minä tiesin sen, minä tiesin sen",
vanhan raihnaisen papin ääni nousi
voitokkaana. "Löin Luigi Baitmellin
kanssa vetoa lähes kaksikymmentä
nermaasta ka rakkaasta suurkaupun- vuotta sitten, että tämä ran.caistus tu-gistamme.
Aika on sellaista että mi- Iisi hänen.hartioilleen jos hän mene­kään
ei ole varmaa." telmiään tulisi jatkamaan. N>t me
He alkoivat hitaasti kävellä yhdes- "nen ja kerään voittoni, koron kanssa,
sä. Viimein Celestine naurahti aras- Olen tätäpäivää odottanut.'
ti: "Mikä oipäitisi .etununi, Rags?" ' ' Celestine kalpeni. "Isä Dominic,
"Ei nyt puhuta äidistä, puhutaan pyyd^ että jätätte tämän asian mal­meista.
Onko Luigi-ukko ollut si- - nitsematta. Isäni voi sen minulle jo-nulle
ilkeä sen jälkeen kun annoimme tenkin kostaa."
kreiville kulkurin kikeen?" "Niin, niin, tiedän sen'\ huokasi
"Voisin sanoa samoin — ei nyt pu- p ^ i . "Mies joka ihailee Mussoli-huta
isästä — vaan saat olla varma, ninhirvötä toimenpiteitä voi vajota
että jos kotonasi naamasi näytät, kyl- vaikka mihin",
lä isäni käyttää eri toimenpiteitä. Hän ' "Isä -Dominic", ihmetteli Celestine,
on minulta vaatinut koko vUkon lai- ^'olen uSein koettanut ymmärtää mik-vasi
nimeä.- voi olla muistamatta veljiäni, kun he Sentään, nainulla on nii_n si olette taistelleet isääni vastaan, kun
oMvat pieniä. Tästä vierailusta jo- huono muisto, etten tietysti sitä tieh- häiiön oppejansa le^^tellyt. Kaikki
I X . . . : . . . . . . ..... . ^y^„ • mmrt italialaiset papit kanpungi^^^
"Voi, .kissanpoikaseni, kyllä saat ihailevat häntä — vieläpä kutsuvat
turhaan kärsiä.. Jos olisin ajatellut
asioita tarkemnmr/t^kka jos-jxnnulla.
otisi oUot tycpail^ nlism smaf .poisr
tenkin löysin voimaa että voin vas­tustaa
Luigin ja ^jyisen nuoren pa­pin
vaatimuksia että'kääntyisin hdr
dän uskontoonsa ennenkuin k p » saa­puu
-
häntä fcirkkoihmsa puhumaan iuhb-til^
smdcsiin."
i'Älä «ano. kaikki — sano melkem