1942-11-07-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
l!542 LAUANTAINA, MARR.\SKUUN 7 PÄR .^XX Sivu 3
T rruuRii
jVlinna Canthin sa ongissa
Kirj. Rehtori HANNA ASP
Jos tahtoo puhua kirjallisesta sa-l^
nihia SuovK niin on siirryttävä
Ir^llntään viisikymmentä vitotta
\.\^shepäin ajassa ja senaikaisilla lii-imuvoilla
uscamtnan jfäivänmatkan
mhän Helsingistä Minna Canthin
l oikoiseksi maalattuun nurkkataloon
luopioon. Sillä vaikka tämän talon
mäntä kerettiläisillä mielipiteillään,
kirjoillaan N näytelmillään sai tä-
\.m tästäkin hätätoryet pauhaamaan
}itkin senaikaisen vafthoilliscn sano-
Insn arvokkaimmat pylväsmiehef oli-
I 'M hänet pannaan julistaneet, oli
\ Mn kuitenkin se magneettinen napa,
fnitä huomattavaa tai merkittävää
silloisessa Suomessa löytyi.
Eipä juuri ollut sitä kirjailijaa,
\ mhempaa tai vasta-alkajaa, taiteili-joa
eikä muuta merkkimiestä, joka ei
matkaansa niin asettanut, että pistäytyi
myös Kuopiossa tai varta vas-
I ten sinne matkusti tutustuakseen
Kuopion kuuluisaan rouvaan. Vieläpä
tapahtui niinkin, että joku rouva
Canthin kiivaimmista vastustajista
[ iiii taloon omassa persoonassaan e-sittämään
vastalauseitaan, mutta ystävänä
hän talosta lähti ja ystävänä
sinne jälleen palasi, Konttila oli aina
ja kaikille avoinna, ja niin hyvin
Hellä vakinaiset vieraat viihtyisät,
(ttä kävivät kerran tai parikin päivässä,
elleivät olleet koko päivää ja
muita satunnaisia tuli lisäksi läheltä
ja kaukaa, idästä ja lännestä.. Yhtä
läm^masti, yhtä < herttaisesti otti
kaikki vastaan talon "vallan- ja kostonhimoinen
rouva", joksi hänet oli
ristinyi muuan sanoinalehtiherra, joki
ei häntä tuntenut.
Talossa oli siihen aikaan Kirkko-tgrille
päin antava suurempi huone,
jota voisi kutsua historialliseksi tai
paremminkin kirjalUshistorialliseksi,
sillä siinä ovat rouva Canthin vieraina
majailleet Kaarlo Bergbom, Emi-iie
Bergbom, Juhani Aho, J. H.Erk-
>o, Kauppis-Heikki, Heikki Meriläi-f(
n ja rouva Gabrielle Tavastsjertm,
lähemmän huomattavia mmnitse-mttakaan.
Oikeata juhla-aikaa tacossa
oli, kun tohtori Bergbom Suomalaisen
Teatterin vieraillessa tuon
tuostakin Kuopiossa asui Kirkko-piston
huoneessa.
Vseimmat vieraat tiilivat illalla,
]a silloin talonetnännän henkevyys ja
sähköttävä vaikutus ympäristöönsä
^mtyi kaikessa loistossaan. Istuen
^('mtuolissaan, jossa hän on mUtei-
Pä kaikki teokse.nsa kirjoittanut, hän
iohti keskustelua, joka milloin liik-
^ut aatteiden maailmassa, varsinkin
''^iskysymyksessä, miUoin taas oli
•öJn sukkelaa leikinlaskua. Jos rou-
Canthille silloin sattui tasaväki-l^
f" puhekumppani, niin oli muille
'OdeUinen nautinto olla kuulemassa
^'ta ilotulituksen räiskeitä, mikä sii-syntyi,
\ ^yvin usein rva Canth selosti lois-ja
luistavalla taidollaan sUä
'"^ta, mitä taasen oli lukenut ja mis-
^ auloinkin oli innostunut. Rouva
^f^thm iloisuus ja avosydämisyys te-flL^^
seurustelun hänen kanssaan
toivoisin, että pantaisiin päähuo^
:'o,snhen ja sitten vasta paarteihin,
.'äU-i aikaa.
PAAHTEISSA OLLUT.
helpoksi ja elvyttäväksi, ja hänen o-
. lentonsa auringonpaistcisuus ja heleä
naurunsa saivat jäykimmätkih antautumaan.
Toisille hän oli täydellinen "se-sam".
Häh sai ihviisissä versomaan
ajatuksia: jä tunteita, joita nämä eivät
ennen olleet ajatelleet eivätkä
tunteneet. Emännän tahdikkuus ja
suuri scurustclutaito tekivät myös,
etteivät keskustelut ja väittelyt Minna
Canthin salongissa milloinkaan ol-
•^^^t-väsyttäviä eivätkä kehittyneet
kiivaaksi sanasodaksi. Kiivauden
katkaisi rva Canth jollakin hauskalla,
sovittavalla käänteellä, joka sai kaikki
^aasen naurctmqan^ sillä Jjiinkuin
Juhani Aho muistelmissaan lausuu,
"olivat leikki ja pila jokapäiväisenä
suolana niissä henkisissä aterioissa,
joita Kanttilassa tarjottiin, jos sitä
tuotiinkin niihin aikoihin, jolloin Juhani
Aho itse ja kuvernööri Järnefeltin
perhe kuuluivat talon jokapäiväisiin
vieraisiin. Tohtori Bergbom sanoi
aikoinaan myöskin, että rouva
Canth.j)li ainoa humoristi, jonka hän
naisten joukossa oli tavannut.
Myöhemmin, kun perheen vanhemmat
lapset alkoivat olla täysikasvuisia,
seurustelu rouva Canthin salongissa
otti uusiakin muotoja. Korttipelin
olivat jo aikaisemmin talossa
vierailleet lyseolaiset tuoneet mukanaan.
Muita Minna Canth oli jo
tyttövuosillaan ollut siitä huvitettu.
Kun kuitenkin hänen miehensä, lehtori
Canth, ei lainkaan suvainnut
kortteja, niin olivat ne Canthin kodissa
Jyväskylässä ankarasti pannaan
julisletut. Mutta kerrotaan, että
nuoret, iloiset "leJUurskat" Minna
Canth ja Flora Wallin pelasivat kuitenkin
keskenään aamupäivisin miesten
ollessa semimarissa. Minna
Canth, joka siihenaikaan "puustavil-lisesti"
vihkimäluvun mukaan koetti
kaikessa olla miehensä tahdolle alamainen,
mukaantui tässä asiassa näennäisesti,
mutta vakavassa mielessä
velvoittavaa merkitystä ei tuollaisella
kiellolla häneen nähden siis ollut. On
ymmärrettävää, että rva Canthia,
jolla monien muitten lahjojensa ohella
oli terävä matematiikkapää, korttipeli
huvitti, varsinkin sitten, kun
hän oli ' tutustunut' älyäkysyvään
skruuvipeliin. Silloin pelattiin Kant'
tilassa usein parikin pitkää peliä yhtenä
ilta- ja joskus aamupäivänäkin
peräkkäin. Rouva Cant itse lausui e-päUyksensä
niiden ihmisten älystä,
jotka eivät oppineet "skruuvaa-maan".
Sitä ikävää riitelemistä ja
väittelyä, joka tavallisesti seuraa
skruuvipöytää, ei Kanttilassa milloinkaan
kuultu. Jos sellaista yritti
syntyä, tukahutti sen heti alkuunsa
emännän hyväntuulinen leikinlasku.
Kanttilassa ei liioin koskaan pelattu
rahasta; sitä ei rouva Canth voinut
sallia. Niinkuin sanottu, korttipeli oli
Kanttilassa vain hauska seurustelu-muoto,
joka antoi aihetta monenmoiseen
leikinlaskuun ja aikansa elettyä
unohtui.
Sitten kuin rouva Canth kaikesta
uudesta huvitettuna myöskin tutustui
teosofiaan ja spiritismiin, tuli
pyöreä pöytä kirjaimineen ja liikku-vine
laseineen häneti salongissaan
muotiin. Oikeat spiritistit olisivat
varmaan sanoneet että rouva Cantl^-
illa oli mcdionkykyjä, sillä niin paljon
tavatonta, sekä runoa että proosaa,
oli hengillä tarita, jos [vain hän
itse oli mukana istumioissa, vaikka ei
iglutkaan lasissa kiinni. Henget olivat
kuitenkin useimmiten hilpcätä laatua
aiheuttaen vastauksillaan enemmän
naurua kuin juhlallisuutta. Oli kuitenkin
istuntoja^ joissa tunnelma kävi
aika vakavaksikin. Niin tapahtui
esim. kerran, kun^snäolivat taiteilijat
A k^elit^^äll^n^iltaUd^ Pekka
Halonen. Istunto vaikutti etenkin
Gallen-Kallclaan tärisyttävästi.
Kun rouva Canthin kauppaUik-kcensä
tähden oli pakko viettää kesänsä-
kaupungissa, siirrettiin kauniina
kesäilta päivänä salonki kahvit a-mincineen
ja virvokkeincen talon
suureen, valkoiseksi maalattuun ve- '
necseen ja lähdettiin soutamaan
Kuopion lahden suulla olevaan My k--.
kyrin kallioiseen saareen. Myhkyriin
vienti oli talon emännän puolelta ystävyyden
varmin sinetti. Ja jos kielin
voisivat kertoa näinä iltapäivinä näkemänsä
ja kuulemansa saaren kalliot
ja männyt, niin niillä kyllä^riit-täisi
puhetta. Saari kaikui silloin väittelyä,
leikinlaskua, naurua ja laulua.
Tai luki rva Canth jonkin kohtauksen
näytelmästään, jota parhaillaan
kirjoitti. Eräällä retkellä piti taasen
Kauppis-Heikki muuan arkkiveisu
tekstinään hullunkurisen esitelmän
"Idealismista ja realismista". Saarella
käytettiin useat kauempaakin saapuneet
vieraat, niinkuin esim. runoilija
Karl August Tavaststjcrna rouvineen
ja muuan tanskalainen sanomalehtimies
Jepscn, joka oli varta vasten
tullut kaupunkiin tutustuakseen
Kuopion kuuluisaan rouvaan. Myhkyrille
saivat myöskin siirtää maalaustelineensä
Kuopion laulujufdan
aikana kesällä 1891 taiteilijat Venny
Soldan ja Kaarlo Vuori. Neiti Soldan
oli tullut Kanttilaan maalatakseen
rouva Canthin, mutta maalasikin tämän
sijasta Juhani Ahon. Ja vielä samana
kesänä kaksi taiteilija sydäntä
löysi toisensa ei "valssin tahdissa",
vaan Kuopion valkeiden kesäöiden
lumoissa Myhkyrin ja Väinölännie-men
viehkeillä vesillä ja Puijon retkillä
rouva Canth "esiliinanaan",
niinkuin aika vaati. Rouva Canth
puolestaan vaati noilta kahdelta onnelliselta
Savossa favaksitulleen pu-
~.~h&>nichcn paidan ja saikin sen.
Muistojen joukkoon on hiljennyt
jo aikoja sitten Minna Canthin salonki,
jossa elämän ja ilon aallot kävivät
kerran, niin korkeina, ja muistorikas,
valkoinen nurkkatalo Kirkkotorin
kulmassa on saanut ajan vaatiman
uuden^tuodon. Kun eräs tuntematon
maalaisrouva Minna Canthin
perillisten puodissa ihmetteli, miksi
rouva Canthin talo oli niin toiseksi
muutettu, ja hänelle selitettiin, että
talo oli käynyt aivan liian ahtaaksi
ja epämukavaksi nykyiselle suurliikkeelle,
sanoi hän: "Mutta rouva
Canth tänne mahtui suurine lapsilaumoineen
ja suurine aattcineen.
didekeskuste ua
Eräitä vuosia sitten oli seuraelämämme
harrastusta kesktisteluun
kaikenlaisista asioista. Syntyi sitä-varten
n.s. kerhoja, joissa pohdittiin
milloin mitäkin asiaa. Tällaiset harrastukset
ovat jäänett viimevuosina
kesantoon. Hengenviljelyksen tämänlainen
sarka jäänee näissä oloissa kokonaan
kyntämättä.
Lehtiemme palstoilla tosin joitakin
ituja joskus ilmenee, kuten äskettäin
vaihdettiin ajatuksia kirjoittamisesta.
Nuo keskustelut olivat joskus niin
"henkeviä", että niihin vain muutamat
osallistuivat ja toiset sivusta
kuuntelivat — salaa haukottelivat.
.4sia kulki tietenkin silloin sivuraiteille,
ei pysynyt siinä aiheessa mistä
oli kysymys. Joskus sotkettiin asiaa
liialla jokapäiväisyydellä, joten joku
saattoi humauttaa, että "tuollaisista
ei kannata niin joukolla jutella".
Muistan erään keskustelun, jonka
aiheena piti olla "taide ja kulttuuri".
Ensimmäinen puhuja koetti parhaansa
mukaan selostaa asiaa. Alkoi
tarinansa muinaisesta Assyriasta,
Babyloniasta, siirtyi sieltä Kreikkaan
ja Roomaan, sitten keskiajan
kirkkotaiteisiin, puhui nousevan porvariston
taide elämästä JA viimeksi
mitä ymmärretään taiteella nykyisessä
maailmassa.
Tuo "luento" x?li kokolailla selventävä
ja johdonmukainen, mutta keskustelu
ei tahtonut luistaa. Yksi ja
toinen seurasta yritti jotain sanoa,
mutta ei asiallisesti lisännyt eikä oikaissut
alustusta.
Sittemmenin koetettiin kiihoittaa
keskustelua liikkumalla enempi joka-päisissä
esimerkeissä, siirryttiin kokonaan
pois Roomasta ja Kreikasta.
Seurassa oli enemmistö rikkaiden
perhepalvelijoita. Heillä tietenkin askartelivat
ajatukset edelleen niissä
töissä ja toimissa, mitä päivällä herrasväelleen
suorittivat. Niinpä eräs
rikkaiden herkkujen valmistaja teki
kysymyksen, onko se taidetta, kun
hän koristaa jonkun salaatin, tahi
muun ruuan, niin kauniiksi, ettei sitä
enää ruuaksi tuntisi?
Tuo kysymys viritti keskustelun
ja antoi alustajalle aihetta vastailuun.
Taidekysymyksen selostaja sanoi,
ettei sellainen ole taidetta, vaan se
on taitoa! On eroa olla taitava koris'
teli ja kuin olla taiteilija:
Mutta kysymystä ei sillä selostuksella
kuitattu. Selostajan täytyi UU"
delleen hakea "pointia", mikä ero on
olla jossakin suhteessa taitava ja mi-kä
on todella taidetta. Hän sanoi, että
ihmisen voi opettaa erinäisissä a-sioissa
hyvinkin taitavaksi, mutta
taiteilijaa ei silti voi tulla, jos ei hänellä
ole taiteellisia, luontaisia lahjoja
— ja "luomiskykyä". — Mutta
taas joku kivahti, että ei kaikilla ole
luontaisia lahjoja keekienkään karistamiseen.
Alustaja oli selostuksessaan itsepäinen,
vakuuttaen, että "taito" ja
"taide" ovat kaksi eri asiaa. Suutari
tarvitsee taitoa valmistaessaan kenkiä
(nimittäin käsityöläsaikana)
mutta se ei muuta suutaria, vaikka
tekisi kuinka somia kenkiä, taiteilijaksi!
Hän on taitava käsityöläinen,
ammattilainen. Ja mestarillisen, koristetun
kakun sorvaaja on alansa
taitava kokki, vaan ei taiteilija.
Alustajalla oli edelleen työ selittäessään,
mikä sitten on taiteilija?
Hän puhui synnynnäisistä taipu-
: m. '
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 7, 1942 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1942-11-07 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki421107 |
Description
| Title | 1942-11-07-03 |
| OCR text | l!542 LAUANTAINA, MARR.\SKUUN 7 PÄR .^XX Sivu 3 T rruuRii jVlinna Canthin sa ongissa Kirj. Rehtori HANNA ASP Jos tahtoo puhua kirjallisesta sa-l^ nihia SuovK niin on siirryttävä Ir^llntään viisikymmentä vitotta \.\^shepäin ajassa ja senaikaisilla lii-imuvoilla uscamtnan jfäivänmatkan mhän Helsingistä Minna Canthin l oikoiseksi maalattuun nurkkataloon luopioon. Sillä vaikka tämän talon mäntä kerettiläisillä mielipiteillään, kirjoillaan N näytelmillään sai tä- \.m tästäkin hätätoryet pauhaamaan }itkin senaikaisen vafthoilliscn sano- Insn arvokkaimmat pylväsmiehef oli- I 'M hänet pannaan julistaneet, oli \ Mn kuitenkin se magneettinen napa, fnitä huomattavaa tai merkittävää silloisessa Suomessa löytyi. Eipä juuri ollut sitä kirjailijaa, \ mhempaa tai vasta-alkajaa, taiteili-joa eikä muuta merkkimiestä, joka ei matkaansa niin asettanut, että pistäytyi myös Kuopiossa tai varta vas- I ten sinne matkusti tutustuakseen Kuopion kuuluisaan rouvaan. Vieläpä tapahtui niinkin, että joku rouva Canthin kiivaimmista vastustajista [ iiii taloon omassa persoonassaan e-sittämään vastalauseitaan, mutta ystävänä hän talosta lähti ja ystävänä sinne jälleen palasi, Konttila oli aina ja kaikille avoinna, ja niin hyvin Hellä vakinaiset vieraat viihtyisät, (ttä kävivät kerran tai parikin päivässä, elleivät olleet koko päivää ja muita satunnaisia tuli lisäksi läheltä ja kaukaa, idästä ja lännestä.. Yhtä läm^masti, yhtä < herttaisesti otti kaikki vastaan talon "vallan- ja kostonhimoinen rouva", joksi hänet oli ristinyi muuan sanoinalehtiherra, joki ei häntä tuntenut. Talossa oli siihen aikaan Kirkko-tgrille päin antava suurempi huone, jota voisi kutsua historialliseksi tai paremminkin kirjalUshistorialliseksi, sillä siinä ovat rouva Canthin vieraina majailleet Kaarlo Bergbom, Emi-iie Bergbom, Juhani Aho, J. H.Erk- >o, Kauppis-Heikki, Heikki Meriläi-f( n ja rouva Gabrielle Tavastsjertm, lähemmän huomattavia mmnitse-mttakaan. Oikeata juhla-aikaa tacossa oli, kun tohtori Bergbom Suomalaisen Teatterin vieraillessa tuon tuostakin Kuopiossa asui Kirkko-piston huoneessa. Vseimmat vieraat tiilivat illalla, ]a silloin talonetnännän henkevyys ja sähköttävä vaikutus ympäristöönsä ^mtyi kaikessa loistossaan. Istuen ^('mtuolissaan, jossa hän on mUtei- Pä kaikki teokse.nsa kirjoittanut, hän iohti keskustelua, joka milloin liik- ^ut aatteiden maailmassa, varsinkin ''^iskysymyksessä, miUoin taas oli •öJn sukkelaa leikinlaskua. Jos rou- Canthille silloin sattui tasaväki-l^ f" puhekumppani, niin oli muille 'OdeUinen nautinto olla kuulemassa ^'ta ilotulituksen räiskeitä, mikä sii-syntyi, \ ^yvin usein rva Canth selosti lois-ja luistavalla taidollaan sUä '"^ta, mitä taasen oli lukenut ja mis- ^ auloinkin oli innostunut. Rouva ^f^thm iloisuus ja avosydämisyys te-flL^^ seurustelun hänen kanssaan toivoisin, että pantaisiin päähuo^ :'o,snhen ja sitten vasta paarteihin, .'äU-i aikaa. PAAHTEISSA OLLUT. helpoksi ja elvyttäväksi, ja hänen o- . lentonsa auringonpaistcisuus ja heleä naurunsa saivat jäykimmätkih antautumaan. Toisille hän oli täydellinen "se-sam". Häh sai ihviisissä versomaan ajatuksia: jä tunteita, joita nämä eivät ennen olleet ajatelleet eivätkä tunteneet. Emännän tahdikkuus ja suuri scurustclutaito tekivät myös, etteivät keskustelut ja väittelyt Minna Canthin salongissa milloinkaan ol- •^^^t-väsyttäviä eivätkä kehittyneet kiivaaksi sanasodaksi. Kiivauden katkaisi rva Canth jollakin hauskalla, sovittavalla käänteellä, joka sai kaikki ^aasen naurctmqan^ sillä Jjiinkuin Juhani Aho muistelmissaan lausuu, "olivat leikki ja pila jokapäiväisenä suolana niissä henkisissä aterioissa, joita Kanttilassa tarjottiin, jos sitä tuotiinkin niihin aikoihin, jolloin Juhani Aho itse ja kuvernööri Järnefeltin perhe kuuluivat talon jokapäiväisiin vieraisiin. Tohtori Bergbom sanoi aikoinaan myöskin, että rouva Canth.j)li ainoa humoristi, jonka hän naisten joukossa oli tavannut. Myöhemmin, kun perheen vanhemmat lapset alkoivat olla täysikasvuisia, seurustelu rouva Canthin salongissa otti uusiakin muotoja. Korttipelin olivat jo aikaisemmin talossa vierailleet lyseolaiset tuoneet mukanaan. Muita Minna Canth oli jo tyttövuosillaan ollut siitä huvitettu. Kun kuitenkin hänen miehensä, lehtori Canth, ei lainkaan suvainnut kortteja, niin olivat ne Canthin kodissa Jyväskylässä ankarasti pannaan julisletut. Mutta kerrotaan, että nuoret, iloiset "leJUurskat" Minna Canth ja Flora Wallin pelasivat kuitenkin keskenään aamupäivisin miesten ollessa semimarissa. Minna Canth, joka siihenaikaan "puustavil-lisesti" vihkimäluvun mukaan koetti kaikessa olla miehensä tahdolle alamainen, mukaantui tässä asiassa näennäisesti, mutta vakavassa mielessä velvoittavaa merkitystä ei tuollaisella kiellolla häneen nähden siis ollut. On ymmärrettävää, että rva Canthia, jolla monien muitten lahjojensa ohella oli terävä matematiikkapää, korttipeli huvitti, varsinkin sitten, kun hän oli ' tutustunut' älyäkysyvään skruuvipeliin. Silloin pelattiin Kant' tilassa usein parikin pitkää peliä yhtenä ilta- ja joskus aamupäivänäkin peräkkäin. Rouva Cant itse lausui e-päUyksensä niiden ihmisten älystä, jotka eivät oppineet "skruuvaa-maan". Sitä ikävää riitelemistä ja väittelyä, joka tavallisesti seuraa skruuvipöytää, ei Kanttilassa milloinkaan kuultu. Jos sellaista yritti syntyä, tukahutti sen heti alkuunsa emännän hyväntuulinen leikinlasku. Kanttilassa ei liioin koskaan pelattu rahasta; sitä ei rouva Canth voinut sallia. Niinkuin sanottu, korttipeli oli Kanttilassa vain hauska seurustelu-muoto, joka antoi aihetta monenmoiseen leikinlaskuun ja aikansa elettyä unohtui. Sitten kuin rouva Canth kaikesta uudesta huvitettuna myöskin tutustui teosofiaan ja spiritismiin, tuli pyöreä pöytä kirjaimineen ja liikku-vine laseineen häneti salongissaan muotiin. Oikeat spiritistit olisivat varmaan sanoneet että rouva Cantl^- illa oli mcdionkykyjä, sillä niin paljon tavatonta, sekä runoa että proosaa, oli hengillä tarita, jos [vain hän itse oli mukana istumioissa, vaikka ei iglutkaan lasissa kiinni. Henget olivat kuitenkin useimmiten hilpcätä laatua aiheuttaen vastauksillaan enemmän naurua kuin juhlallisuutta. Oli kuitenkin istuntoja^ joissa tunnelma kävi aika vakavaksikin. Niin tapahtui esim. kerran, kun^snäolivat taiteilijat A k^elit^^äll^n^iltaUd^ Pekka Halonen. Istunto vaikutti etenkin Gallen-Kallclaan tärisyttävästi. Kun rouva Canthin kauppaUik-kcensä tähden oli pakko viettää kesänsä- kaupungissa, siirrettiin kauniina kesäilta päivänä salonki kahvit a-mincineen ja virvokkeincen talon suureen, valkoiseksi maalattuun ve- ' necseen ja lähdettiin soutamaan Kuopion lahden suulla olevaan My k--. kyrin kallioiseen saareen. Myhkyriin vienti oli talon emännän puolelta ystävyyden varmin sinetti. Ja jos kielin voisivat kertoa näinä iltapäivinä näkemänsä ja kuulemansa saaren kalliot ja männyt, niin niillä kyllä^riit-täisi puhetta. Saari kaikui silloin väittelyä, leikinlaskua, naurua ja laulua. Tai luki rva Canth jonkin kohtauksen näytelmästään, jota parhaillaan kirjoitti. Eräällä retkellä piti taasen Kauppis-Heikki muuan arkkiveisu tekstinään hullunkurisen esitelmän "Idealismista ja realismista". Saarella käytettiin useat kauempaakin saapuneet vieraat, niinkuin esim. runoilija Karl August Tavaststjcrna rouvineen ja muuan tanskalainen sanomalehtimies Jepscn, joka oli varta vasten tullut kaupunkiin tutustuakseen Kuopion kuuluisaan rouvaan. Myhkyrille saivat myöskin siirtää maalaustelineensä Kuopion laulujufdan aikana kesällä 1891 taiteilijat Venny Soldan ja Kaarlo Vuori. Neiti Soldan oli tullut Kanttilaan maalatakseen rouva Canthin, mutta maalasikin tämän sijasta Juhani Ahon. Ja vielä samana kesänä kaksi taiteilija sydäntä löysi toisensa ei "valssin tahdissa", vaan Kuopion valkeiden kesäöiden lumoissa Myhkyrin ja Väinölännie-men viehkeillä vesillä ja Puijon retkillä rouva Canth "esiliinanaan", niinkuin aika vaati. Rouva Canth puolestaan vaati noilta kahdelta onnelliselta Savossa favaksitulleen pu- ~.~h&>nichcn paidan ja saikin sen. Muistojen joukkoon on hiljennyt jo aikoja sitten Minna Canthin salonki, jossa elämän ja ilon aallot kävivät kerran, niin korkeina, ja muistorikas, valkoinen nurkkatalo Kirkkotorin kulmassa on saanut ajan vaatiman uuden^tuodon. Kun eräs tuntematon maalaisrouva Minna Canthin perillisten puodissa ihmetteli, miksi rouva Canthin talo oli niin toiseksi muutettu, ja hänelle selitettiin, että talo oli käynyt aivan liian ahtaaksi ja epämukavaksi nykyiselle suurliikkeelle, sanoi hän: "Mutta rouva Canth tänne mahtui suurine lapsilaumoineen ja suurine aattcineen. didekeskuste ua Eräitä vuosia sitten oli seuraelämämme harrastusta kesktisteluun kaikenlaisista asioista. Syntyi sitä-varten n.s. kerhoja, joissa pohdittiin milloin mitäkin asiaa. Tällaiset harrastukset ovat jäänett viimevuosina kesantoon. Hengenviljelyksen tämänlainen sarka jäänee näissä oloissa kokonaan kyntämättä. Lehtiemme palstoilla tosin joitakin ituja joskus ilmenee, kuten äskettäin vaihdettiin ajatuksia kirjoittamisesta. Nuo keskustelut olivat joskus niin "henkeviä", että niihin vain muutamat osallistuivat ja toiset sivusta kuuntelivat — salaa haukottelivat. .4sia kulki tietenkin silloin sivuraiteille, ei pysynyt siinä aiheessa mistä oli kysymys. Joskus sotkettiin asiaa liialla jokapäiväisyydellä, joten joku saattoi humauttaa, että "tuollaisista ei kannata niin joukolla jutella". Muistan erään keskustelun, jonka aiheena piti olla "taide ja kulttuuri". Ensimmäinen puhuja koetti parhaansa mukaan selostaa asiaa. Alkoi tarinansa muinaisesta Assyriasta, Babyloniasta, siirtyi sieltä Kreikkaan ja Roomaan, sitten keskiajan kirkkotaiteisiin, puhui nousevan porvariston taide elämästä JA viimeksi mitä ymmärretään taiteella nykyisessä maailmassa. Tuo "luento" x?li kokolailla selventävä ja johdonmukainen, mutta keskustelu ei tahtonut luistaa. Yksi ja toinen seurasta yritti jotain sanoa, mutta ei asiallisesti lisännyt eikä oikaissut alustusta. Sittemmenin koetettiin kiihoittaa keskustelua liikkumalla enempi joka-päisissä esimerkeissä, siirryttiin kokonaan pois Roomasta ja Kreikasta. Seurassa oli enemmistö rikkaiden perhepalvelijoita. Heillä tietenkin askartelivat ajatukset edelleen niissä töissä ja toimissa, mitä päivällä herrasväelleen suorittivat. Niinpä eräs rikkaiden herkkujen valmistaja teki kysymyksen, onko se taidetta, kun hän koristaa jonkun salaatin, tahi muun ruuan, niin kauniiksi, ettei sitä enää ruuaksi tuntisi? Tuo kysymys viritti keskustelun ja antoi alustajalle aihetta vastailuun. Taidekysymyksen selostaja sanoi, ettei sellainen ole taidetta, vaan se on taitoa! On eroa olla taitava koris' teli ja kuin olla taiteilija: Mutta kysymystä ei sillä selostuksella kuitattu. Selostajan täytyi UU" delleen hakea "pointia", mikä ero on olla jossakin suhteessa taitava ja mi-kä on todella taidetta. Hän sanoi, että ihmisen voi opettaa erinäisissä a-sioissa hyvinkin taitavaksi, mutta taiteilijaa ei silti voi tulla, jos ei hänellä ole taiteellisia, luontaisia lahjoja — ja "luomiskykyä". — Mutta taas joku kivahti, että ei kaikilla ole luontaisia lahjoja keekienkään karistamiseen. Alustaja oli selostuksessaan itsepäinen, vakuuttaen, että "taito" ja "taide" ovat kaksi eri asiaa. Suutari tarvitsee taitoa valmistaessaan kenkiä (nimittäin käsityöläsaikana) mutta se ei muuta suutaria, vaikka tekisi kuinka somia kenkiä, taiteilijaksi! Hän on taitava käsityöläinen, ammattilainen. Ja mestarillisen, koristetun kakun sorvaaja on alansa taitava kokki, vaan ei taiteilija. Alustajalla oli edelleen työ selittäessään, mikä sitten on taiteilija? Hän puhui synnynnäisistä taipu- : m. ' |
Tags
Comments
Post a Comment for 1942-11-07-03
