Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 7, 1942

              veneen naköi,j
te:vä: ne ru-j
^ tulen jouk-i
äälie auiöön.
P-i-Ti puute-;
ja silitteli
ja lurit.
Ikäviä palial-
'in sinulla on
en minäkäii
11 LAUAXTAIXA, MARRASKUUN 7 PÄIVÄNÄ SJvu »
linen on hj'-
i rainut liikr
päiväperlio-tivat
toi^t,
iin louhussa
vseni. Safis-;
ja juttelin \
-t pyysivät
?iaan Suo-elle
— otan
piletin mti-ja
Läilaadn
Nuoripari
Annoin ta-emännälle.
rmihuolis-
:set pojal-
%'uosikin,
kunnossa,
: kuukau-puhtaista
parhaasi,
rästä tie-e
haluan
' kahden
vapautui
ei puhu-laa.
Järr
Vein lii­oin
alas
at vaat­ut,
mut-en
kuuk­in.
Xiin
t \1edä
pisentin
joitakin
. Huo-ottaen
Ameri-
>kainen
läyttää
itkaan,
entiset,
ahaky-
, ^•aik-iä;
en
i tulo-iL
«e
• • •
kirje-
. huo-
.tänyl
kuin
iilöön
illoin
lii ja
e. et-n
on
loin:
uusi
neen
i, ja
ussi
ol­asta
Uut
11:3
uiv-aa-fcun
ei\nen, siihen aikaan, jolloin
[ pöh>Ma oli h\-\'in nuori, etelästä saa-paneet
seikkailijat eivät enää tahto-juV.
valmistaa itse ruokaansa eivätkä
ist!!3 yksinään lieden ääressä elä-jnäciä
autiutta hautomassa, he päät­tivät
paremman puutteessa suorit­taa
vaaditun hinnan-jaot-tivat vai- -
ffiotsa alkuasukasten naisina. Näil­le
naisille se koitiVi taivaan autuuden
»^esfeatfksi, sillä on tunnu^tettaYa et­tä
valkoiset seikkailijat olivat huo­mattavasti
hellempiä heitä kohtaan
ja iiohtelivat heitä äärettömän pal­jon
paremmin kuin intlaanimiehet
oiis)-»-3t tehneet. Myös valkoiset mie­het
olivat iunnollisesti tyytyväisiä
kauppaan, ja niin olivat intiaanimie-betkin.
Sillä kun nämä olivat myy­neet
tyttärensä ja sisarensa pumpuli-kariaihin
ja kurjaan viskyyn, ei kes---
tänyt kauan, ennenkuin he surutto­masti
sortui\at lentävään keuhkotau­tiin
tai johonkin muuhun nopsaan
tautiin, jollaiset erottamattomasti
kuuluvat sivistyksen siunauksiin.
Kirj. JACK LONDON.
Lähin oli eno, juopporatti, joka tuho­si
elinvoimaansa nauttimalla tavatto­mia
määriä valkoisen miehen viskyä.
Hän pani parastaan joka päivä pääs­täkseen
autuaille metsästysmaille, ja
hänen jalkansa etsiskelivät oikoteitä
hautaan. Hän kärsi kauheita tuskia
silloin, kun hänen oli pakko olla rait­tiina.
Hänen onmtiintpnsa oli täy­delleen
turttinut. Tämän vanhan
tyhjäntoimittajan Cal Galbraith nyt
etsi käsiinsä, ja heidän keskustelus­saan
tuhlattiin sekä sanoja että tu­pakkaa.
Lupauksia annettiin mo­lemmin
puolin, ja lopulta vanha pa­kana
otti muutamia nauloja kuivat­tua
lohta koivuntuohiseen kanoot­tiinsa
ja meloi Pyhän Ristin sisar­ten
luo.
Maailma ei saa milloinkaan tietää,
millaisia lupauksia ja valheita ukko
lasketteli — pyhäin sisarten tapa­na
ei ole juoruta. Mutta kun hän
Cal Galbraithin käyttäytymisestä.
Puhuttiin m^-ös eräästä kreikkalai­sesta
tanssijattaresta, joka leikitteli
miehillä aivan kuin lapsi leikkii saip-alkuasukasvaimostaan,
Cal Galbraith puakuplasilla. ^iladeline oli ensinnä-osoittautui
oikeaksi mieheksi. Mut- kin intiaaninainen ja toiseksi hänellä
Näihin arkadialäisen yksinkertai­siin
aikoihin Gal Galbraith matkasi
maan läpi ja sairastui Lower Riweris-sä.
Tämä oli virkistävä tapahtuma
hyväsydämisten Pyhän-Ristin sisar­ten
el^ässä; heidän ösakseieri iiäet
fcikesi antaa händlesiibja ja hoiva:
Miittä heillä ei ollut vähäisintäkään
aavistusta siitä,- ettShe-Välöivat h a ­ilien
Suoniinsa tulista -elämähnestet-ta;
kun he ystävällisesti •puuhailivat
Häöen j-mpärillään ja koskettelivat
häntä pehmoisilla käsillään. Gal
Galbraithin mielen täyttivät kum­man
epämääräiset ajatukset, mutta
ätfcn hänen silmänsä kiintyvät Ma-ifelineen,
lähetysaseman palvelijasi-
Mreen. Hän ei kuitenkaan ösöitta-
«HJt tunteitaan, hän odotti kärsivälli­sesti
^aikaansa. Kun kevät koitti, ja
aiffinko jälleen piirsi taivaa;lle kor­kean
kaaren, kun elämän rieihu täyt­ti
maan, varttuivat myös Cal Galb­raithin
voimat, ja vaikka hänen ruu-Ä
a - vielä oli heikkona,, hän teki
matkavalmistuksensa ja lähti taas
taipaleelle.
; Madeline oli isätön j a äiditön or­po.
Hänen isänsä, valkoinen mies,
oli ollut niin yltiöpäinen, ettei ollut
välttynyt harmaakarhun tieltä, j a se
D^^soi miehen hengen. Senjälkeen
oli-hänen äitinsä., joka oli intiaani-ja
jolla nyt ei ollut miestä tal­aan
hankkijaksi, tehnyt rohkean
>%ksen läpäistä lohiaikaan asti v i i - .
<leaäk>-mn:enellä naulalla jauhoja ja
^tahdellakymmenelläviidellä naulalla
sianlihaa. Äidin kuoltua lapsi, pik-
« I Gho.^k-ra, pääsi lähetyssisarten
H ja s i i t i pitäen hän sai toisen ni­men.
. Mutu Madelinella oli sukulaisia.
valtakirjaa ollessani
Hän sanoi; että jos su-
"Jifna lakimiehen luona, jossa minä
nnrellär.; vahvistin sellaisen paperin,
Jus- mieheni saa mvydä farmin
.^^3n n-.inun
K3iY)bpa.-;ri.
^'3i?et . ^oitiautuu iltniantajiksi ei-
^ --aa minua takaisin vaikka
P^naan^a koettaa, niin hänkin tulee
^j'n-,een ja päätetään sitten ollaanko
Ih^r^^ •••'^"^äänkö Venäjälle. Näin
la cr; vähemmän A-aivaa, kun ei
Q|';se r.iin pitkien matkojen takaa
^'^'n^u: pyydellä, ^-aan voi kau-
^ paa:-aa heti kun ostaja tulee.
«^1^1^ yhdellekään
^"^5 pyhä yksinkertaisuus:
Jatkuu.
palasi kotiin, hänen mustaa rintaan­sa
koristi messinkinen ristiinaulitun
kuva ja hänellä oli kanootissaan si­sarentyttärensä
Madeline. Sinä ilta­na
vietettiin hänen leirissään niin
suurelliset häät ja sellainen potlach,
ettei kylän miehistä ainoakaan kah­teen
päivään kyennyt kalalle^ Mutta
Madeline pudisti seuraavana aamuna
Lower Ri\vefin tomut mokkasiineis­taan
ja seurasi miestään ylös jokea
tasapohjaisessa veneensä paikkaan,
minkä nimi on Low-er jCountry, asu­akseen
siellä miehensä kanssa. Ja
niinä vuosina, mitkä sitten seurasivat
hän oli hyvä vaimo, \'almisti ruoan
miehelleen ja jakoi tämän vaivat. Ja
hän kannusti miestään työhön, niin
että mies oppi perusteelliseksi työn­tekijäksi
ja säil>'ttämään kultähiek-känsa.
Vihdoin Cal Galbrait teki muu
tamia erikoisen tikkaita löytöjä ja
rakensi itselleen talon Circle Cityyn.
Hänen hyvnnvointinsa oli niin erino­mainen,
että hänen kodissaan käyvät
vieraat tunsivat levottomuutta ja ka­dehtivat
häntä suuresti.
Mutta Pohjola alkoi kehittyä, siel­lä
syntyi muiden muassa seuraelämä-kulttuurikin.
Tähän asti etelä oli
lähettänyt sinne poikiansa; nyt ta­pahtui
uusi maahanvirtaus, ja tällä
kertaa saapujat olivat etelän tyttä­riä.
Eivät ne olleet juuri vaimoja ja
sisaria, mutta ne olivat kuitenkin
naisia, jotka eivät jättäneet istutta­matta
uusia midipiteitä miesten pää­hän
ja jotka loivat seuraelämän ai­van
uudeksi heille ominaiseksi laa­dultaan.
\'alkoisten miesten intiaa-nivaimot
eivät enää kerääntyneet
tanssiaisiin; he eivät enää vaellelleet
katuja vanhoja virginialaisia tanssi-laulujaan
hyräillen. He vetäytyivät
syrjään kansansa synnynnäisellä
stoalaisuudella. ja majoistaan käsin
he valittamatta totesivat, että valta
siirtyi heidän valkoisille sisarilleen.
Mnjtta sitten tapahtui uusi maa-hanvaellut
hedelmällisestä etelästä
vuorten takaa. Tällä kertaa saapui
naisia, jotka todella tulivat maan val­tiaiksi.
Heidän sanansa tuli laiksi,
ja tämä laki oli rautainen. He katse­livat
vihamielisesti intiaaninaisia. Oli
heikkoja miehiä, jotka häpesivät että
olivat yhtyneet maan tyttäriin, ja
joille heidän tummaihoiset lapsensa
muuttuivat vastenmielisiksi. Mutta
oli m>^s toisenlaisia — todellisia —
miehiä, jotka pysyixät vannomilleen
vaoille uskollisina ja olivat ylpeitä
omaisistaan. Kun kävi tavaksi erota
ta hän sai myös rangaistukseksi siitä
kokea epäsuosiota niiden taholta,
jotka olivat viimeksi saapuneet maa­han
ja tunsivat sitä vähimmin, mut­ta
joilla nyt oli sen valta käsissään.
Muudänna päivänä tuli tieto, että
oli löydetty kultaa Upper Countryssä,
mikä sijaitsee pohjoi^violelia Circle
Cityä. Uutinen ;sa3pyi koiravalja­koilla
Salt Wateriin. Kultakuormai-set
alukset kuljettivat kutsua Tyy­nen
valtameren yli. Sähkölennätiri-langat
ja -kaapelit levittivät uutista,
ja maailma kuuli ensimmäistä ker­taa
puhuttavan Klondyke-joesta ja
Yukonin maasta.
Cal Galbraith oli elänyt hiljaisesti
monet vuosikaudet. Hän oli ollut
hyvä puoliso Madelinille, ja tämä oli
siunannut häntä. Mutta nyt hän al­koi
tuntea jonkinlaista tyydytyksen
tarvetta, epämääräistä kaipuuta o-man
rotunsa keskuuteen, elämään,
mikä oli häneltä suljettua — kaipuu­ta,
jollainen toisinaan voi vallata
miehen: päästä vapaaksi, aloitta­maan
uudelleen elämäänsä. Hurjia
huhuja ihmeellisestä Eldoradosta
tunkeutui myös joen juoksua alasj
hehkuvia kuvauksia sikäläisestä hir-simaja-
ja telttäkaupungista ja eris­kummallisia
tarinoita Checha-qua-tulökkaista>
joita virtasi maahan ja
ei ollut yhtään ystävätärtä, jonka
luo mennä pyytämään viisasta neu-voB.
Ensihetken hän rukoili, sitten
hän laati suutihitfelmia, ja koska hä­nen^
tapojaan ei ollut vitkastefllä pää­tösten
teossa ja niiden toteuttamises­sa,
hän valjasti eräänä iltana koiran­sa
reen eteen, köytti siihen huolelli­sesti
pienen:'^ikaiisa j a lähti taipa­leelle
kerienkään tietämättä.
Vielä oli Yukon avoinna, mutta
rantajää kasvoi joka päivä ja kaven­si
kaventamistaan vesiväylää. Ku­kaan,
joka ei ole sellaista omakohtai­sesti
kokenut, ei kykene käsittämään,
mitä Madeline sai kestää satojen
mailien pituisella matakallaan ajaes­saan
jäätä myöten rantaa pitkin tai
millaisilla kärsimyksillä ja ponnis­tuksilla
hänen piti raivata tiensä kol­matta
sataa mailia ahtojäissä, mitkä
täyttivät uoman joen lopullisesti jää­dyttyä.
Mutta Madeline oli intiaa­ninainen,
ja hän teki sen, ja muudän­na
iltana joku koiputti Malemute K i
din avelle. Malemute K i d joutui
vapauttamaan valjaista joukon näl­kään
nääntymässä olevia koiria, a-settamaan
pyylevän pikku pojan
vuoteeseensa ja hoitamaan lopen uu­punutta
naista. Hän riisui kiviko­viksi
jäätyneet mokkasiinit naiselta
tämän kertoessa hänelle -matkastaai^j^:
jotka täyttivät sen. Circle City oli ja pisteli puukkonsa kärjellä naisei
kuollut kaupunki. Maailma oli kul-keiiut
sen ohi, matkannut ylemmä
jokea myöten ja l\ionut sinne uuden
ja sitä paljon tärkeämmän yhteis­kunnan.
, •
Rauhattomuus valtasi Cal Galb­raithin,
kun hän istui ristissä käsin
kaukana kaikesta siitä, ja hänessä
heräsi halu päästä sitä omin silmin
näkemään. Seuraavan huuhdonnan
jälkeen hän antoi punnita parisataa
naulaa kultahiekkaa yhtiön isolla
vaa'alla ja otti määrää vastaavan
vekselin Dawsoniin. Hän jätti Tom
Dixonin toimeksi kaivostensa val­vonnan,
suuteli Madelinea jäähyväi­siksi,
lupasi palata ennenkuin ensim­mäinen
jäähyhmä ilmaantui Yuko-niin
ja osti matakalipun jokea ylös
menevään höyrylaivaan.
Ja Madeline odotti. Hän odotti
kesän kolme valkeaa kuukautta. Hän
ruokki koirat, omisti suuren osan
ajastaan nuoren Calin vaalimiseen,
näki lyhyen suven häipyvän ja aurin­gon
aloittavan pitkän matkansa ete­län
seuduille. Ja hän rukoili paljon
Pyhän Ristin sisarten hänelle opetta­malla
tavalla. Syksy saapui, ja en­simmäinen
päähyhmä ilmaantui Yu-koniin.
Monet Circle Citjm poha­toista
palasivat talvityöhön kaivok­silleen,
mutta Cal Galbrait ei palan­nut.
Tom Dixon lienee sentään saa­nut
kirjeen-, silla hänen väkensä ajoi
talvipuut Madelinelle. Yhtiökin sai
kirjeen, sillä sen koiravaljakkoreet
täyttivät Madelinen varastohuoneen
parhailla saatavissa olevilla ruoka­tarpeilla,
ja lisäksi hänelle ilmoitet­tiin,
että hänellä oli rajaton luotto.
Kaikkina aikoina miehet ovat aina
joutuneet olemaan syypäinä naisten
siiruihin. Mutta tässä tapauksessa
miehet pitivät omana salaisuutenaan
tietonsa poissaolevasta toveristaan,
vaikka he hiljaisuudessa kirosivat
tätä. Naiset taas menettelivät päin­vastoin.
Ja htidän suosiollisella a-vullaan
Madeline sai, tarvitsematta
olla kauaa turhassa tietämättömyy­dessä,
kuulla kummallisia tarinoita
jalkoja nähdäkseen, mitenkä pahastflj
ne olivat paleltuneet.
Korskiudestaan huolimatta Male­mute
Kidissä pii eräänlaista naisellis­ta
vienoutta, mikä saattoi äksyim-mänkin
susikoiran luottamaan hä­neen
ja houkutteli "hyytyneinimän-kin
sydämen avautumaan hänelle. Ja
se tapahtui hänen sellaiseen p3rrki-mättä.
Sydämet aukenivat hänelle
itsestään kuin kukat aukenevat au­ringolle.
Ilse papinkin — isä Rou-beaun
— vähettiin ripittäytyneen
hänelle, ja Pohjolan miehiä ja naisia
tuli alituisesti koputtamaan hänen
ovelleen — ovelle,, joka oli aina a-voinna.
Madelinen käsityksien mu­kaan"
hän ei voinut tehdä niinkään-laiöta
väärää, ei minkäänlaista ereh­dystä.
Madeline dli tuntenut Male-niute
Kidin aivan' siitä pitäen, kun
hän joutui isänsä maailmiesten pa­riin,
ja hänen puölivillin mielensä
täytti tunne,- että vuosisadan viisaus
oli keskittynyt tähän mieheen, että
tämän silmien ja tulevaisuuden vä­lillä
ei ollut olemassa rajaverhoa.
Väärä ajatussuunta oli päässyt
maassa vallalle. Däwsönin ylieinen
mielipide arvsteli nyt monia asioita .
toisin kuin se oli arvostellut edelli­sinä
ajanjaksoina. Pohjolan kerkeä
kehitys oli tuöhut mukanaan paljon
sellaista, mikä ei ollut.hyvää. Ma­lemute
K i d tiesi sen, ja hän tunöi Cal
Galbraithin tämän sisintä rhfyöten.
Mutta hän tiesi myöskin, että häti­köity
sana voi aiheuttaa paljon pa­haa,-
ja hän-halusi antaa velvollisuu­tensa
unohtaneelle miehelle oikein
perusteelliset rhuistiaiset ja saattaa
tämän häpeämään. Seuraavana i l ­tana
nuori käix-^osinsinööri Stanley
Prince sai kutsun hänen luokseen, sa­moin
Lucky Harrington viuluineen.
Samana yönä-Bettles, joka oli ollut
kiitpllisuudieiivelassa Maleniute * K i -
dille ammoisista ajoista^.valjasti koi­ransa,
sitoi Cal Qalbraith nuorem*
man' rekefen ja lähti \pimeässä aja­maan
Stuart RiVetlä kohden.
Jatkuu.
mm
ff j