Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 10, 1956

              . Suml jm mremmem
Parissa Liekissä olleessa kirjoitukses­sa
on tuotu esiin asioita, kuinka suru on
murtanut ihmisten terveyden, niinkin
pitkälle, kun kuolemaan asti. Tämä
onkin kylmä totuus, että niin todella
saattaa käydä, suru voi murtaa terveen­kin
ja sairaalle se saattaa olla surman
'Isku. Nauruun ja iloon ei liene ketään
kuollut, mutta suruun kuolee ihmisiä tu­hansittain
joka päivä.
Huomioon tulee ottaa, että kaikkein
suurin henkisten ja ruumiillisten voi­mien
hävittäjä on suru, voipa olla suo­ranaisena
syynä kuolemaankin. Surun
syitä on monenlaisia, omaisen kuolema
on yksi sellainen. Melkein yhtä miele­töntä
on surra henkilöä, joka on vapau^
tunut tämän elämän taisteluista, kun
surra sellaista joka ei ole vielä synty­nytkään.
Tulisi aina muistaa se, mitä
enemmän suremme, sitä enemmän tur­melemme
terveyttämme ja sitä kykene-mättömämpiä
olemme asioita korjaa­maan.
Surut tuovat ennenaikaisia kurt­tuja
kasvoihin ja rumentavat luon-teemme
hyvin happameksi.
Toinen yleisempiä surunaiheita on
lemmenkateus (mustasukkaisuus). Se
oh yksi kaikkein ilkeimmistä mielemme
piinaajista. Jos joku valloittaa rakas­tettumme,
pitäisi meidän olla ylevämie­linen
ja onnitella häntä ja iloita itsek-semme,
kun pääsimme eroon petturista,
sillä eihän todellista ystävää voi toinen
keltään viedäkään. Useimmin kilpaili­jallemme
käy jonkin ajan kuluttua sa­moin
kuin kävi itsellemme ja hänellä
on vuorostaan tilaisuus onnitella seuraa­jaansa.
Joidenkin ihmisten miehin on syöpy­nyt
suru niin syvälle, että surevat sel­laistakin,
missä ei mitään suremista oli­sikaan^
niin vähäpätöisissä asioissa. Siir­rä
ei pitäisi missään tapauksessa, sillä
vain pilaamme koko elämämme ja ter­veytemme.
Koettakaamme tahtomme
voimalla harjoitella ja pakoittaa itsem­me
hymyilemään ja nauramaan, se edis­tää
terveyttämme, karkoittaa surumme,
rakentaa ystävyyttä ja on yksi parhain
lääke kaikkiin tauteihin.
Suru vaikuttaa kuin voimakas myrk­ky
se jäytää elinjuuria ja halvaannuttaa
hermostoa. :Melkein jokainen meistä
joutuu elämässään kokemaan pettymyk­sen
iskuja. NiUä ei tulisi ottaa kovin
raskaalta kannalta, eikä ruveta sure­maan,
vaan koittaa ajatella sitä sillä
sortilla, että pahemminkin olisi voinut
käydä, eli ajatella japanilaisen tavalla.
Kun siltä paloi talo, niin hän iloitsi sii­tä,
kun ei itse palanut, taikka niinkuu
eräs viisas sanoi: Minä^surin kovasti,
kun ei minulla ollut kenk'ä, niin kauan
kunnes näin miehen jolla ei ollut jalko­ja.
Surut pois, ja ilot tilalle!
J. SAIKKOXEN.
Kirj. VIHURI
(Jatkoa)
SISÄKKÖ ohjasi Ainin keittiötä vas-
. tapäätä olevaan pieneen kamariin
ja sanoi:
— Tämä on teidän huoneenne. Voit­te
järjestellä tavaranne ja sitten tulla
keittiöön, jonne laitan teille aamiaisen.
Aini silmäili huonetta ja totesi sen
olevan aika sievän. Tätä hän nyt sit­ten
pitäisi kotinaan ainakin toistaisek­si.
Tietenkään tämä ei tulisi olemaan
hänen ainoa ja viimeinen paikkansa
tässä kaupungissa. Tarvittaisiin ehkä
kauan aikaa ennenkuin hän löytäisi u-nelmansa,
josta hän ei vielä itsekään
ollut selvillä. Lähtökin oli tapahtunut
melkein yllättäen, kun äitipuoli oli an­tanut
ymmärtää, että nyt hänen tulisi
lähteä. Hän ei kuitenkaan halunnut
antaa katkeruuden vallata mieltään,
vaan tahtoi näyttää iloiselta. Siihen
ettei hänellä enää ollut kotia, täytyi
suhtautua tyynesti ja sijlä hyvä.
Hiukan järjesteltyään asuaan ja hiuk­siaan
lähti hän keittiöön.
Hän kuitenkin pysähtyi käytävässä,
sillä keittiöstä kuului keskustelua, joka
koski häntä. Hän kuuli vanhemman
naisen ja sisäkön olevan pienessä sana­sodassa.
Hän ei voinut olla hiukan
kuuntelematta.
— Kaunis! Kyllä kai, sellainen tec-renpilkkUinen,
sanoi sisäkkö kuin hal­veksien
toisen mielipidettä.
. ,— Minä en niitä huomannut, huo­mautti
vanhempi. Minä näin vain ki­haran'tukan,
kauniit~silniät.oikein hie-notekoisen
nenän, kun hän katsoi o NTOS-
;ta, .
— Teerenpilkkuja näet kuitenkin,
kun hän tulee.
Sellaiselta hän ei kuitenkaan näyt­tänyt,
että punamaali ja huulipuikko oli­sivat
hänellä ainoat kaunistusvälineet.
Taidatkin vain olla pahoillasi ja musta­sukkainen,
kun toinen nuori nainen tuli
taloon. Ehkä pelkäät menettäväsi Os­mon
suosion.
— Älä sotke tähän sellaista mikä ei
kuulu asiaan. Olen pyytänyt sinua
olemaan puhumatta hänestä.
— Olen ollut jo kyllin kauan vaiti,
vaikka monta kertaa onkin tehnyt mie­leni
jotakin sanoa. Toimitin sinut tän­ne
maalta siinä toivossa, että käyttäy­tyisit
täällä ihmisiksi. Sinä kuitenkin
olet osoittautunut .melkein mahdotto­maksi.
Että sinusta on näin pienessä
ajassa voinutkin kehittyä tuollainen
hepsankeikka.
— Minä en ole sen huonompi kuin
muutkaan, sinä vain olet niin kovin
vanhanaikainen ja kuvittelet sellaista.
TUOTTAKAA SUKULAISENNE
CANADAAN T Ä N Ä TALVENA
Etukäteen ina'ksetiiilla mattelipuHa
Tuottakaa ystävänne ja sukulaiseime
Canadaan . . . Canadian Pacific helposti
järjestettävä **etukäteen maksettu*' mat­kalippu
merkitsee ajan ja vaivan säästä­mistä.
Voitte järjestää tilan:
•Linjalaivaan Liverpooliista.
•Jimaan vaikka mihin määränpäähän
Canadassa ja jnaksaa kaikki matkakulut
etukäteen Canadassa. Tiedustelkaa Ca­nadan
hallituksen matka-apulainoja.
Valtamerikyyti alkaen $157
TäydeUiset tiedot
paikaUisilta asia­miehiltä
tai Canadian
Pacificin konttoreista
(Sopivia talvida kaiku-vuoroja
Liverpoolista
Quebeciin ja Montrealiin
Marrasi. 16 Empress of Britain
. Saint Johniin. N. B.
Marrask. 23 Empress of France
Jöuluk. 7 Empress of Britain
Jouluk. 14 Empress of France
Tammik. 1 Empress of Britain
Tammik. 25 Empress of Britain
Helmik. l Empress of France
Helmik. 15 Empress of Britain
Mäalisk. 1 Empress of France
Maalisk. 26 Empress of France
Halifaxiin ja New Yorkiin
Tammik. 4 Empress of Scotland
Jos minä oleii Osmon mieleinen ja jo^
taas tykkään hänestä, niin onko siihen
kenelläkään niifään sanomista. Minulle
ei kuitenkaan tule koskaan käymään
huonosti, suotta ollenkaan sellaista ku­vittelet.
— Parempi olisikin, jos voisit pitää
Osmon erillään tästä nuoresta tytöstä.
Hän näyttää liian nuorelta ja kokemat­tomalta
joutuäkseeii Osmon leikkikaiuk-
•'.si. • .. ^• -
— Luuletko sinä, että Osmo sitten
välittäisi tuollaisesta teerenpilkkunaa-masta!
— Tuskinpa olet itsekään siitä var­ma,
koska olet noin nenäkäs ja pisteliäs.
Se ei johdu mistääri muusta kuin musta­sukkaisuudesta
ja kateudesta.
— Ole hiljaa, hän taitaa olla jo iulos-
• sa. •
Aini oli mennyt takaisin oman huo­neensa
ovelle, painoi sen uudelleen
kiinni niin että kolahti ja sitten hän as­tui
hymyillen keittiöön. Posket kui­tenkin
punoittivat hiukan tavallista
enemmän, kun hän istui aterian ää­reen,
tervehdittyään ensin vanhempaa
naista, ystävällisen näköistä keittäjää.
Hetken hiljaisuuden jälkeen aloitti
keittäjä:
— Varmaankin teistä tuntuu vähän
vieraalta alussa, mutta kyllä te pian
totutte meihin ja talon tapoihin.
— Aivan totta, alussa tuntuu siltä
kuin opettelisi kävelemään, varsinkin
kun näin ensimmäistä kertaa ryhtyy vie­raan
palvelukseen. Keitä muita kuin
rouva, tytöt ja nuori herra kuuluu per­heeseen?
Totta kai myöskin isäntä?
—• Tietenkin tehtailija Vaara, sekä
myöskin Emmi-neiti. Hän on nyt
isännän kanssa ulkomaamatkalla, mutta
palaa kotiin huomenna. Tehtailija me­ni
häntä hakemaan Ranskasta, missä
hän on ollut jossakin näyttelijäkoulussa.
— Sehän on hyvin mielenkiintoista,
virkahtaa Aini., Samalla hän huomaa
jonkinlaisen ivan ilmeen sisäkön kas­voilla
aina hänen puhuessaan.
* Kummallista, että hänellä tuntuu ole­van
jotakin minua vastaan, ajattelee
Aini itsekseen. Kumpa hän tietäisi, et­ten
varmaankaan tiile koskaan välittä­mään
hituistakaan tämän talon nuoresta
herrasta — mikäli kysymksessä on se
nuori mies, jonka näin eteisessä.
Sisäkön käyttäytymisen aiheuttama
pieni epämiellyttävä tunne hävisi kui­tenkin
pian, kun Aini lähti ulos kulut­tamaan
vapaata iltapäivää. Kadulla
tuntui keväisen ilman virkistävä hyväily
ja tuoksu.
• Jo ennenkuin Aini huomasikaan, oli
hän sekaantunut pääkatujen ihmisvir­taan.
Ympärillänsä oli joutoajan ku­luttajia
ja myöskin erinäisillä asioillaan
liikkuvia ihmisiä.
Nyt hän näki unelmoimaansa kau­punkielämää.
Suurenmoistahan se oli, .
mutta kuitenkin hän mielessään asettui
pienen kotikaupunkinsa puolustajaksi.
Tämä oli kohisevaa komeutta, mutta
tältä puuttui hiljainen suojeleva ja ko­dikas
viihtyisyys, joka oli ominaista hä­nen
syntymäkaupungilleen.
Jonkin aikaa käveltyään hän istahti
erään puistikon penkille. Tunnelmat
, nuoressa sydämessä olivat vaihdelleet ja
nyt sinne läikähti ihana kaipaus. Oli
niin ikävää olla yksinäinen, ei saanut
edes vaihtaa mielipiteitä kenenkään
kanssa. -Paljon kulki ohitse ihmisiä,
mutta siltikin hän oli yksin . . . Saisi­kohan
hän täällä ystäviä ja minkälaisia
ystäviä?
Hän sulki hetkeksi silmänsä ja kuun­teli
erilaisia ääniä, joita ilma oli täyn­nä.
Kesken kaiken muun hän muisti
eiUsea matfeansa. Unohtumattominta
siinä oli häntä vastapäätä istuneen nuo.
ren qjiehen hymy . . . Sitä hän kaioa-
SI tänäänkin.
Tehtailija Vaaran pikkutytöt Dora
ja iEhia istuivat levottomina pöydän
ääressä. Aini oli istahtanut nojatuoliin
oppikirja kädessään. Auriiigon säteet
leikkivät hänen pehriieällä tukallaan ja
vaalean puvun peittämillä hartioilla
Avoimesta ikkunasta tulvahteli sisälle
lämpimän lauhkea tuuli, jossa tuntui ke­sän
tuoksu, vaikka siihen sekäantuikin
kaUpunjgin savujen
[na hän käv<
Idän kulniäl
^ben katseel
t ja kokoili
itikkoon. K
1 huoneesta
äroään ja kj
- Mihin se
-Keittiöön
;oiDa auttaa
t valmistelev
_ Turhaa
läUe muutos
Iii syntymä
•he saa rauui
] alussa. Ti
Kokonaisen viikon oli Aini-jo ollut Isaa juhlia,
tehtailija Vaarari hyvin levottoman tun- f - Luulin tei
tuisessa kodissa. Jo tänä aikana hän eeh 20 vuo
oli saanut ifiella monta kar^^^ kjynel- - ^• äytänk
tä ja kärsiä mielipahaa; 1 Vaikeita oli- Ino ^^^^^
vat hetket, jolloin rouva astui lasten
huoneeseen antamaan bhjieitäa opetuk­sen
suhteen. Haiiett kylhiä ja terävä
katseensa näytti tahtovan painaa Hänet
aivan maahan. Hän moitti'miltei kai­kesta,
mikään ei taipähtuMit täysin ha­rien
mielensä riiukäiäes*tiV^
Minkä hän mahtoi sille,' että tytöt^
eivät ottaneet vakavasti oppitunteja,
Vaan olivat omavaltaisiä jä tottelemat­tomia.
He vehkeilivätkih melkein yh". sä Miina se
tämittaa. Aini oli nyt jo oppinut ttih- '"^elev^n-temaan
sen, ettei hän ollut niitä ihtni- H—Mitä ihm^
siä, jotka pystyivät alistaniään kanssa*
ihmisensä valtansa alle. Ympäristö sen
sijaan näytti voivan alistaa hänet hel­posti
. . . Miitlä niinhäri'oli ollut koto­nakin,
siellä olivat äiti- ja sisarpuolet
määräilleet häntä mielfensä mukaan.
Täällä sen tekivät kaikki talon väet, ai­na
sisäkköön asti. Vain tehtailija itse,
joka harvoin oli kotona, ei millään ta­voin
häirinnyt häntä. Osinokaan ei ol­lut
häirinnyt, lukuunottaniätta hänen
aika-ajottaisia pitkään hänessä viipyviä
katseita.
Mutta mitäpä katseista, ne eivät osaa
ottaneet, vaikka aiheuttivat jonkinlai­sen
pahanolon tunteen. Emmi-neiti
puolestaan oli kotiin tultuaan pariniit
kaikki sekaisin. Hän oli antanut Aiiiin
tuntea, kuinka mitätön ja halpa hän oli
heidän kodissaan. Varsinkin senjäl-keen
oli hän avoimesta osoittanut hal­veksumistaan,
kun eräs tälön vieras oli
huomauttanut, että heillä oli hyvin sie­vä
kotiopettajatar.
Sellaista oli nyt elämä, jonka piti tuo­da
hänelle vapauden.. Tuskin oli kotoi­nen
painajainen hävinnyt, kun jo tuli
uutta huolestumisen aihetta. Mennyt
kotoinen elämä alkoi kaikesta ikävyy­destään
huolimatta tuntua vonnelliseita.
Siihen johti sekin, että nyt hän ym­märsi
paremmin äitipuoltaan^ kun oli
lukenut äitinsä kirjeet.
Hän hengitti tuule^^liioniaa puisti­kon
kukkien tuoksua^,ehkä kaukaa
maaseudun niityiltä ja metsistä saakka
tullutta . . . Pian äitipuoli ja tylöt
muuttaisivat huvillalle; missä heillä oH-si
ihana viettää kesää-— kyn^ei ,h^fj
-Tietenkin,
#1 toinenkin..
- Pian kuuli
r| nainen tuli.
li häntä koh
a mitään sano
I it5 keittiön c
-Anteeksi, i
l i tietää tulei
4 fcEväki ei sa
- En oikeii
*|aliti samalla
litta ulos oves
; hänen pai ja;
j| aan jonki^ila I iun hän tu
an seisomasi
I pisti sorm(
II jaA'etäisi
lä? tiedust(
Odottelem
laillaan Emn]
kuuluisa po^
puhutaan,
a on neiti
n, saadakse
a asioista..
elokuyar
in sulhaset.
Ulla saada 1
mme, katso
vaisuuttamn
Oi, kuiskt
»urulla ja kai;
että r
kään olisi heidän iloaari hälÄtsemässä.-
Mutta hänen, Ainin elämästä, pUvat.
huolettomat kesälomat poistuneet. ; ;
Aini säikähti, sillä; ajati^
vieneet hänet' hetkiseksi pois opetukses-^
ta. Olrvatlci^an tyföt ta^rii^^^^
tai tehneet jonkin kepposen, koskar kat­selivat
häntä nauraen. Hän katsahU
ympärilleen ja jäi hämiileeK huomates­saan
Osmon seisovan ovella-jä-tuijotta­van
häneen.
— Jatkakaa vaan, neiti:; Altää anftn-ko
minun häiritä. Kuuntelen vain ;mie-lelläni
opetustanne. Mutta miten tulet­te
noiden villien visapäiden kanssa toi­meen?
Minä en tulisi päivääkään, pu­heli
Osmo naureskellen..
Tirskuen paiskasivat tytöt silloin kir­jansa
kiinni, vaikka oppitunti vielä 3at-|,
kui ja juoksivat ulos ovesta, Ainin jää­dessä
avuttomana katselemaan.
— Älkää välittäkö heistä. Äitikin
on kaupungilla ja te olette opiskelleet jo^
pari tuntia yhteen menoon." Huoletto-
IHILDA
W\i lokakiiui]
St. Joseph
airauden jälkt
Uhtasalmella,
aan 16 p. M
8 V. ikäinen
»Kakuun 15 pi
«ahaa.;
Saimi
Cincin
«igrid
Etelä-
Tää viime j
tyhjyys mii
Nuku rauhj
"•^ua elon ht
K
SydämeUiset
'^'^ niin j
ottamassa Vi
poonsa. Kiitc
F^<ista. joiUa
Sivu 8 Lauantaixia, marraskuun 10 päivänä, 1956