Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 30, 1936

              KJRJ. MARY
• (Kilpakirjoitus)
IIRMA oli kahdenkymmenenyhden
vuoden vanha. Hän oli nuori ja
Holuontoinen neitonen. Jo, kauan; oli
liänen unelmanaan ollut päästä län­nen
kultalaan, josta oli kuullut mitä
ihmeellisempiä kertomuksia. Syn-nyimaan
kamara alkoi tuntua yhä
ahtaammalta, koska se ei * tarjonnut
muuta kuin puutetta, olipa sitten ko­tona
tai vieraan palveluksessa.
Sitten aivan odottamatta, sai Irma
kirjeen eräältä tuttavaltaan Canadas-ta.
Kirjeessä tiedusteltiin, josko,hän,
Irma, olisi halukas tulemaan Cana-daan.
Ja olihan Irma. Eihän M n
ollut muuta toivonutkaan, kun
että voisi säästä sen verran palkas­taan,
että saisi matkalipun, tai että
saisi joltakin lainaksi, sillä eihän se
olisi mikään Canadasta käsin maksaa.
Niin oli Irma tuumaillut, mutta nyt
sattui vielä paremmin, kun hänelle
lähetettäisiin matkalippu Canadasta,
silloin takaisin maksukin kävisi pa-remmiin:
Voisi kai sitä vielä lähettää
rahaa tänne köyhään Suomfeienkin,
joka ei kyennyt pitämään kansalai­sistaan
huolta.
Toivorikkaat ajatukset askarteli-nt
Irman mielessä, liänen odotelles­saan
tuttavansa lupaamaa lippua.
Syyskesällä sai Irma sitten ilmoi­tuksen,
että matkalippu on lähetetty.
Irma oli silloin työssä eräässä her-rasperheessä.
Hän meni heti ilmoit­tamaan
rouvalle, että hänelle tulee
piletti Canadasta, joten hänen on nyt
sanottava itsensä irti palveluspaikas­taan.
Rouva ensin vähän ihmetteli
ja epäili, mutta kun Irma selitti hä­nelle
asian, niin uskoihan rouva. Niin
ei rouva sitten muuta voinutkaan
kuin toivottaa Irmalle onnet matkal­le
ja myöskin perillä. Rouva myös­kin
vakuutti uskovansa, että sellainen
rehellinen tyttö kuin Irma, tulisi var­masti
Canadassakin menestymään.
Kului sitten palvelusaika umpeen
ja saapui myöskin matkalippu. Pian
oli myöskin vähäiset matkavalmis-tukset
suoritettu ja hyvästelty tutta-
^•at ja sukulaiset. Irjan vanhemmis­ta
oli elossa enään isä. Seurasi sitten
junamatka Turkuun ja passien lei-
Biautukset.. .11 \^orokauden kulut­tua
Suomesta lähdön jälkeen oli Irma
toisten matkustajien mukana Hali-faxissa.
\vt alkoi ensimämen juna
^atka jännityksellä unehnoidussa
kultalassa. Kun se oli kestänyt kaksi
^•uorokautta, pääsi Irma tuttaviensa
luokse.
Kolme viikkoa joutui Irma ole-työttömänä.
Ei löytynyt paik-vaikka
kuinka olisi sitä hakenut.
OH nimittäin alkanut pulakausi. Tut-tavaikin
alkoivat jo haJkaflemaan, et-ten
rahansa täisikin mennä kuin
^ tuuleen, koska ei Inna löy-l^
nyt työpaikkaa. Kaikki tämä tun-
^ Innasta kovin i k ä ^ e , sillä hän
»«SI haiusta ottanUt tyc^>aikan ja
" * ^ u t velkansa. ^ ^
Viimein kuitenkin löysi Inna työ-eräässä
pa-heessä, jossa oK
ja rouva 7 vuoden
«amen t y t t ö . ..
Oli saapumassa joulu. Talossa teh-
^ louluvahnisluksia.^^
^ testi kohnikerroksisen talon sii-
^ jonka jokainm 50f^ii-iiyt
* f t ^ - Joka flta oU In^a hir-
^ väsynyt, kiivetessään omaan ui-
"«««kafflariinsa. Yksin sai haa tdh-dä^.
päivisin kaikki työt, rouva vain
komenteli vieressä.
Saapui jouluaattoilta, Irma oli
Aaimeistellyt kaikki työnsä keittiössä.
Joitakin vieraita oli tullut. He viet­tivät
iltaansa herrasväen kanssa sa­lissa
joulukuusen ympärillä. Irmaa
ei kuitenkaan enään tar\ittu vieraita
passaamassa, sen tehtävän oli rouva
luvannut itse suorittaa sen jälkeen,
kun Irma oli kaikki laittanut valmii­seen
kuntoon.
Irma kipusi huoneeseensa, riisuu­tui
ja paneutui vuoteellensa. Kyyne­leet
puristuivat silmiin, sillä olihan
tämä ensimäinen joulu hänen unel­miensa
maassa ja niin paljon toisen-lamen
kuin mitä hän oli kuvitellut.
Sarvikuonojen maaksi oli Irma kuul­lut
joitenkin tätä maata nimittävän
ja Irmasta tuntui nyt, että oikeassa
olivat nimittäjät olleetkiin, sillä ei
edes pieni murto-osa hänen haaveis­taan
ollut toteutunut. Tällaisten aja­tusten
vallassa nukahti Irma uneen...
Kello kahden aikaan yöllä herää
Irma siihen, että joku koskettaa hä­neen
ja että hän kuulee nimeään
mainittavan ja samalla hän havaitsee
viinalta löyhkäävän hengityksen lä­hellä
kasvojaan.
Säikähtäen hypähtää hän vuoteel­taan
ja kiirehtii panemaan valon huo­neeseen...
Voi kauhistus!. Talon
rouvahan se on ja niin juovuksissa
kuin vain voi olla. Rouva supatteli
Irmalle, että pitäisi tulla alas ja niin
hän lähti taas kompuroimaan ala­kertaan.
Irma pukeutui kiireesti ajatellen,
että alhaalla on varmaankin jotakin
tapahtunut. Kun hän pääsi toiseen
kerrokseen, oli hän aivan jähmettyä,
sillä niin sekaisin siellä oli paikat.
Pitkiä rukiinolkia oli kaikkialla, aina
pesuhuoneesta sänkykamariin asti.
Irma jatkoi matkaansa alakertaan,
mistä kuului juopuneiden naisten ja
miesten puhelua. Päästyään keit­tiöön,
ei hän ollut uskoa omia sil­miään..
. Kaikki oli nyt sikin sokin,
vaikka hän kolme tuntia sitten oli
jättänyt kaikki mitä parhaimpaan
järjestykseen. Pulloja ja käytettyjä
laseja oli kaikkialla. Hetkeen ei Ir­ma
osannut muuta kuin katsoa ja ih­metellä.
Samassa saapui kuitenkin
rouva'ja alkoi näytellä käsillään ym­pärilleen
ja höpistä jotakin, josta Ir­ma
ymmärsi niinpaljon, että tiesi
rouvan tarkoittavan, että nyt olisi
taas kaikki siivottava.
Kun Irma oli taas muutaman tun­nin
häärinyt, alkoi kaikki olla kun­nossa,
mikäli keittiö oli kysymykses­sä.
Toisissa huoneissa jatkui yhä
melu ja mässääminen.
Nyt tuli talon isäntä keittiöön.
Hän oli niin jouvuksissa, että horjui
sinne tänne. Kaiveltuaan taskujaan
vetää hän sieltä esille dollarin setelin
ja tarjoaa sitä Irmalle sanoen:
"Christmas present". Irma otti lah­jan
vastaan ja herra poistuttua hän
etsi käsiinsä sanakirjan, hakeakseen
sidtä sdviUe mitä tuo "present" tar­koitti
No sehän oli jouhilahja...
Hän siis sai dollarin joululahjan
kahden päivän ja yhden yön melkem
yhtämittaisesta raatamisesta.
Kun Irma sai niin paljon vapaa-aikaa,
että voi ku-joittaa isälleen, niin
4jani hän joululahjaksi saamansa dol-
Jajrin kirjeeseen ja kurjoitti,;että ta-
Ijm on lahja jonka sain ensimäisena
joplimani täällä kultalassa... Sen
olm s^ni siitä hyvästä, että olen
siivOTmut canadalaisten '^sikojen
jälkiä pnolitoista vuorokautta.
e
Kirj. W. K.
(Kilpakirjoitus)
F'UNNAN lääkärin vastaanottohuo-
^•^neessa istuu pyhävaatteisiin pukeu­tunutta
maalaisväkeä. Vaikka mel­kein
jokainen odottaja tuntee jokaisen
toisen odottajan, niin mitään kes­kustelua
ei synny. Kaikki ovat jol­lakin
tavalla sairaita, kuka pahem­min
kuka lievemmin.
Suurin syy hiljaisuuteen on kui­tenkin
siinä, että kukaan ei halua
kertoa vaivojaan toisilleen ja taas
tavallinen arkipäiväinen jaarittelu on
toki sopimatonta lääkärin vastaan­ottohuoneessa.
Lääkärin viittauksesta nousee jou­kosta
aina yksi ja astelee sisempään
huoneeseen, sekä palaa sieltä kädes­sään
paperipala, joka on osoituksena
siitä, että lääkäri on ymmärtänyt
sjryn vaivoihin ja kirjoittanut paran­tavien
lääkkeiden nimet paperille.
Paperipalan kanssa astelee asian-omaineri
aina suoraan apteekkiin ja
sieltä sitten lääkkeiden kanssa ko­tiin.
On siten vihdoinkin tullut suori­tettua
lääkärin luona käynti, joka oi­keastaan
olisi pitänyt suorittaa jo
pari vuotta sitten.
Syksyinen päivä on jo alkanut
muuttua hämäräksi, ennenkuin vii­meinen
odottajista saa vuoronsa.
Hän on vanhanpuoleinen ja on ollut
odottajien joukossa jo kolmatta tun­tia
. . . Hän viipyy lääkärin luona
noin kymmenen minuuttia. Palat­tuaan
istuu hän entiselle paikalleen
odotushuoneessa, joka nyt on tyhjä.
Hänellä ei olekaan lääkärin antamaa
"reseptiä" kädessään.
Lääkäri ilmestyy oviaukkoon ja sa­noo
hyväntahtoisesti: "Voitte kyllä
tupakoida, koska täällä ei ole ketään
toisia odottamassa. Syön iltaseni ja
järjestän lääkkeitä matkaani ja sit­ten
lähdemme...
Runsaan tunnin kuluttua on lää­käri
lähtövalmiina. He nousevat rat­taille
ja lähtevät matkaan.
On jo melkoisen pimeää, eikä tie­kään
ole ensiluokkaisessa kunnossa,
sillä onhan syksy rapakkoineen. Niin­ollen
käy matkan teko Hitaasti.
"Kuinka pitkä matka meillä oli-
Tapasin entisen
ystäväni
Monien vuosien jälkeen tapasin en­tisen
lapsuuden ja koulutoverini, joka
oli "piittaUlut" möiilä'vuotta paikasta
toiseen, hän tiesi kuitenkin minun olin­paikkani,
koska olen ollut koko tässä
maassa oloaikani samassa kylässä. Hän
tuli tänne maahan jälkeenpäin kuin
minä sekä hänen oikeastaan pitikin
tulla minun luokseni. Nyt kuitenkin
vuosien jälkeen hän tuli ja silloin ky­syin:
Kuinkas nyt vasta muistit tulla kat­somaan
minua?
Hän selitti: No, se on kyllä vähän
kummallista, mutta kun loikoilin tuol­la
ratapihan päissä ja vartQin ensi­mäistä
itäänpäin menevää Junaa, niin
jäin juuri tuon viimeisen talon "pyyk-kilainin"
kohdalle selälleni Kun tuuli
riepoitteU siinä nenäni yläpuolella
naisten housuja, niin aivan ajattele­matta
aloin hyräillä itsekseni tuota lau­lua,
jota ennen yhdessä koulussa huu­simme
kaulasmmet tiukalla: yHiät^J^'^'
käy tuulen ilmassa tie.,.?" Samalla
muistnit mieleeni sinä ja kaikki muut­kin
konlntoverini seka pää^^^^i^
sinua katsomassa.
Sanoän: Samallainfgi Inilivili olet
kuten f^«^*^, cliipa. se bauäka tava­ta.
— Toliin Ulla.
kaan?'- kysyy lääkäri.
^'Kahdeksantoista kilometriä."
"Sanoittehan, etta sairaan jalat
lovat kovasti ajettuneet?"
*^Niin ovat kuin tukit.»
Keskustelu taukosi, sillä oli vaikea
kuulla toisensa puhetta, rattaiden rä­mistessä
kuoppaisella tiellä... V^ai-valoisen
matkan jälkeen saavuttiin
viimein yksinäisen töllin pihamaalle.
Lääkäri hyppäsi alas rattailta ja
lähti astelemaan laukku kädessään
tupaa kohden.
"Olisiko tohtori h3^'ä jä tulisi vä­hän
auttamaan. Se on tuo niin pai­nava,
että en jaksa sitä yksin nostaa
alas rattailta."
"Mitä teillä siellä sitten on?"
"Mitäkö on. No se muorihan siel­lä
on?" / '
"Häh, kuinka? Se sairasko?"
"Niin, sairaspa tietenkin. Enhän
minä terveitten ihmisten tähden toh­toria
vaivaisikaan näin pitkälle mat­kalle.
Kyllä hän on kovin sairas."
Lääkäri kynsäsi korvallistaan ja
kirosi hiljaa toisen tollomaisuutta.
Kysäsi lopuksi: "Onko muori istu­nut
koko iltapäivän tuolla takaistui­mella,
hevosen seistessä minun piha­maallani
ja nyt ^tten ajanut meidän
kanssamme samoilla rattailla tänne?"
"Kyllä vaan. Kyllä hän siellä is­tunut
on."
"No, miksi ette tuonut häntä si­sälle
minun luokseni?"
"Kun minä, tuota, selitin tohtorille
kaikki muorin kivut, jotka muistin,
niin tohtori sanoi, että on parasta,
että tulen sinne teidän kotiinne sai­rasta
katsomaan, että saan täyden
selvyyden hänen sairaudestaan. Juu­ri
niin te sanoitte."
"Mutta hyvä mies, enhän minä
tiennyt, että sairas oli teidän muka­nanne.
Rattaille noutessani minä
kyllä näin tuolla takaistuimella jota­kin
olevan, mutta luulin siellä vain
heinäsäkin olevan."
Eihän herroilta voi vaatia, että tie­täisivät,
ettei heinäsäkkiä villahui-veihin
kääritä, ajatteli mies itsekseen.
Sanoo sitten ääneen: "Mutta noste­taan
tämä muori nyt kuitenkin si­sälle,
että tohtori voi suorittaa niiden
kipujen tarkastuksen."
Niin muori sitten vietiin tupaan ja
ryhdyttiin aukomaan muorin ympä­rillä
olevia huiveja. Huolimatta mo­nista
villakääreistä, oli muori niin
jääht3m3rt, että hän oli aivan kankea.
Lääkäri kaatoi pari ruokalusikallista
eräästä laukustaan ottamastaan pul­losta
ja pisti sen muorin suuhun. Vai­kutus
oli ilmeinen ja nopea.
Ensimäiseksi ryhtjd muori toru­maan
miehiä, sanoen: "Tomppelit!
On siinäkin miehet. Toinen istuttaa
minua koko päivän rattailla, kun itse
istuu lämpimässä sisällä ja toinen sit»
ten —- luulee minua hemäsäkiksi.
Luulisi sitä -nyt hajustakin ihmisen
ja.h^inä^kin eroittavan."
Sisu> oli muorilla vielä paikallaan,
vaikka hän muuten olikin kovin huo­nossa
ktmnossa.
Km jtääkari oli sitten suorittanut
^pennpoiijassen tarkastuksen, antanut
liääktet, sekä sisäUiset että ulkonai­set
ja toivottanut sitten pikaista pa­rantumista
j a alkoi tehdä lähtöä, to­kaisi
muori:
/ T i t ä l ^ minim tulla saattamaan
laakana vielä kirkonkylään?''