Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 26, 1938

              \ •
Sivu 2 LAUANTAINA, HELMIKUUN 26 PÄIVÄNÄ
Kmräkukkia
Canadan suomalaisten kauno­kirjallinen
Viikkolehti
Tilaushinnat:
Kirj. Pearl Z.
1 vk.
6 kk.
3 kk.
1 vk.
6 kk.
Ulkoniallle
$2.00
1.10
.60
$3.00
1.65
Irtonumerot 5 senttiä
. Liekki ilmescyy jokaisen viikon lau­antaina
12-sivuisenä, sisältäen parasta
kaunokirjallista luettavaa kaikilta aloil-
• ta...
Asiärhiehille myönnetään 20 prosen­tin
palkkio.
Pyytäkää asiämiesvälineitä jo tä­nään.
Kustantaja: Vapaus Publishing Co.
Toimittaja: J. Saari.
Toimitusneuvosto: J. Järvis, Rauha
Mäki, Hilja Aho, E. Suksi, Ester
Kaustinen, Aili Malm, Margit Laakso
ja Yrjö Saivo.
Liekkiin aijotut" kirjoitukset osoi­tettava:
l*.0. Box 69 Sudbury, Ont
Tähdellä Oj nierklttyjä kirjoituksia
lainattaessa on alkulähde ehdottomasti
mainittava.
lOiMITUKSEN TUOLILTA
Timminsiläisten oma-alotteinen
LIEKIN levitysryntäys näkyy olevan
hyvässä vauhdissa. Emme tosin ole
saanut siitä minkäänlaista tiedotusta
LIEKIN toimitukseen, että voisimme
puhua "numeroilla". Olemme vain
kuin sivusta nähnyt, että ainakin vii­me
viikon loppuun mennessä ovat
timminsiläisten sar } ajuhläryhmät
hankkineet 57 tilausta LIEKILLE.
Käsitämme kyllä, että sarjajuhla-touhussa
on hirmuinen kiire ja tohi­na,
joten siinä ei paljoakaan ehdi
kiinnittää huomiota muuhun kuin itse
tohinaan, mutta sittenkin olisi tärkeä,
että timmtnsUäiset olisivat kaiken kii­reen
ohella pistäneet vaikka pienen
paperilapun LIEKIN toimitukseen ja
ilmoittaneet saavutetuista tuloksista,
mikäli m^KiTsi tilaukset ovat kysy­myksessä.
Tätä ei kuitenkaan pidä ottaa mik­sikään
morkkaamiseksi, sillä hyvä
O] /T^Ll kevättalven lauantai-ilta.
" Korvella oli tehty tavanmu­kainen
lauantaisiivo. Kahvipannu­kin
oli hellalla hohtavan kiiltävänä
ja täynnä hyvältä tuoksuvaa juomaa:
Vasta uunista otettu vehnänen höy­rysi
pöydällä. Olihan silloin minun,
Korven 6-:vuotiaan Hilkka-tytön syn­tymäpäivä.
Isäni oli puuseppä ammatiltaan, eli
kuten häntä sanottiin: "Korven nik­kari".
Äitiäni sanottiin ''Korves^
kaksi". Minä olin* heidän ainokai­sensa.
" ,
Äiti ja minä odotimme isää kotiin
kaupungista, jonne hän oli aamulla
lähtenyt. Äiti ihmetteli isän viipy­mistä
ja tuskaili, että kahvikin siinä
jäähtyy ja sauna odottaa kylpijöitä.
Samassa isä huusi oven takana:
"Tulkaapa avaamaan ovi!"
Äiti avasi oven jä isä astui sisään,
edellään pieni pojanpallero.
"Tästä saat äiti pojan. Hilkan
S3mtymäpäivälah jaksi toin hänelle
veljen", sanoi isä.
Äiti ihmetteli. Kysyttyään pojan
nimeä, vastasi tämä:
"Kerjäläis-Stiinan pojaksi minua,
sanotaan."
"Miksi äitisi sinua sanoo?"
"Kalleksi. Mutta missä on minun
leipäpussini, jonka minun piti viedä
äidille? Äiti jäi tuonne heinälatoon
nukkumaan^ hän on sairas." Kallelta
pääsi itkiij hän olisi tatjtonut päästä
• äitinsä...luQ.^,. ; / : : - i ^ - : £ ^ \ •
• "iÖti iaB leip^piiäsiiiia^
li isä K^lea, "Äidin on nyt hyvä ol­la,
sillä hänen ei tarvitse enää kulkea
kuten ennen. Sinusta Kalle tulee
meidän poikamme. P)^hi nyt kyy­neleesi
ja katso, kuinka sievä sisko
sinulla on."
Isä antoi äidille kirjeen, jonka oli
löytänyt heinäladosta, samasta, mi­hin
Kallen jäljet olivat hänet johtar
neet.
^nainkin. Pääasia luonnollisesti on,
että tilauksia hankitaan ja Timmins
on tehnyt kauniin ja esmerkillisen
työn siinä, että on ottanut tnyöskin
LIEKIN levityksen huomioon sarjajuh-latoubuissaan.
Siis täysi tunnustus
timminsilaisille sarjajuhla joukkueille
hyvästä työstään! Toivomme sen
tuottavan hyviä tuloksia!
Kuri ensi kuun aikana katkeaa
huomattava määrä LIEKIN tilauksia,
mnkehoitamme asiamiehiä kaikkial­la
ryhtymään hyvissä ajoissa toimen­piteisiin,
että kaikki tilaukset tulevat
uudistetuiksi. Kun ajoissa otetaan
asiasta kiinni, niin sitä helpompaa pn
tilausten uudistaminen.
Huolpngtta siitä, vaikka LIEKIN
tilaajamäärä on taas tällä kertaa kor­keammalla
kuin mitä se on koskaan
ollut, ei vielä kuitenkaan ole saavu­tettu
korkeinta^ mahdollista saavu-iusta.
Vielä on huomattavasti varaa
tilaajamäärgn kohottamisessa. Se voi­daan
tehdä vain kaikkien LIEKIN ys­tävien
yhteisillä ponnistuksilla. Jouk­kotyöllä
saadaan paljon aikaan, siitä
on LIEKINKIN levityksen historiassa
lukemattomia esimerkkejä.
Parasta toimintatarmoa toivottaen,
TOIMITTAJA.
Viisitoista vuotta kului. Kahden­tenakymmenentenä
syntymäpäivänä­ni
antoi äiti Kallelle ja minulle Kal­len
äidin kirjeen, kehoittaen meidän
lukemaan sen yhdessä. Kirje kuu­lui
näin:
"En kerjännyt siksi, etten olisi
viitsinyt tehdä työtä, vaan siksi,
että olin sairas, enkä jaksanut teh­dä
työtä. Muuta mahdollisuutta
ei minulla olhit, millä olisin elät­tänyt
Kallen ja itseni. S(firauteni
on pettäjäni palkka, kun menin
häneltä hakemaan turvaa tulevalle
lapsellemme ja itselleni.
Kun hän kuuli asiani, huusi
hän: 'Älä tule toista kertaa enää
silmieni eteen, portto!' Hän heit­ti
minut rappu ja alas ja siinä louk­kasin
toisen käteni ja jalkani Ohi­kulkevat
ihmiset olivat löytäneet
minut rappujen luota pyörtynee­nä.
Talon isäntä oli myöskin tid-lut
paikalle ja ihmetellyt: Vhkö
pehtoorin rapun eteen ruvennut il­masta
tyttöjä^ tippumaan?' Ta­pausta
ei sattunut kukaan näke­mään,
eikä kukaan tuntenut mi­nua.
Pehtoori oli mennyt pois. Hän
olisi kyllä tuntenut ja tietänyt,
mitä oli tapahtunut. Hän oli mi­nun
sulhaseni ja lapsuuteni leikki-toveri
— enempikin hän oli, hän
oli minun lapseni isä. Hän oli
räätälin poika naapurista ja minä
olin suutarin tytär, siis kumpikin
työläiskodin lapsia. Isänsä oli kus-tantanut
hänelle kaksivuotisen
maamieskoulun. Kesisin hän oli
harjoittelijana kotipitäjässä, ta­lossa/
jonka maalla oli meidän
kumpaisenkin-koti.
Tapasimme usein toisemme ja
vannoimme toisillemme ikuista us­kollisuutta.
Koulunsa lopetettuaan
menimme kihloihin. H an sai pai­kan
naapuripitäjässä. Meidän piti
viettää haamme kolme kuukauden
perästä.
Hän alkoi pyytää kirjeissään,
että siirtäisimme häittemme pitoa
vielä. Hän tulee käymään kotona,
jolloin järjestettäisiin kuulutukset
ja sitten vihillemeno. Olin mainin­nut
hänelle kirjeessäni tilastani,
joten hän oli siitä tietoinen.
Hänen lähdöstään naapuripitä­jään
oli kulunut kahdeksan kuu­kautta,
kun sain tietää, että^ hän
seurusteli isäntänsä tyttären kans­sa.
Olisin väistynyt syrjään, mut­ta
hänen vanhempansa, jotka
myöskin tiesivät tilani, kehoitti-vat
minun menemään tapaamaan
häntä henkilökohtaisesti.
Ajattelin itsekin lapseni tule­vaisuutta
ja hänen- vuokseen pää­tin
lähteä matkalle, joka sitten
päättyi, kuten edellä mainitsin.
Kun sitten heräsin sairaalassa,
sanottiin minulla olevan Herveen
pojan'. Midta käteeni ja, jalkaani
sain elämämkitisen vian^;^
Nyt m jaksa enää elää, oleri vä­synyt
ja tahdon f äästä lepoon.
Siksi otan tämän pullon karbolia.
Lähetin pikku Kallen kylään pyy­tämään
Uipää äidille, siliä äiti on
sairas.
Toivon, että löytyy joku kun­non
perhe, joka ottaisi Kallen po­jakseen.
Älkää olko pikku Kallelle
pahoja, hän on hyvä poika.
Joka tämän kirjeen löytää, niin
sanokoon hänelle äidin terveiset.
Äidin on nyt hyvä olla, ei ole vilu
eikä nälkä. Kertokaa hänelle ai-,
din kohtalo, kun hän tulee miehek­si
Kalle poikani, älä tee koskaan
naiselle sitä, mitä isäsi teki äidil­lesi.
Toivon, ettei vanhempieni ki­rous
sinua seuraa. Kasva Kalle
kunnon mieheksi. Äidinrakkaus
tietäsi johtakoon, Kalle poikani,
jää hyvästi.
Äitisi Kerjäläis-Stiina."
En osannut pi^ään aikaan puhua
mitään. Katsoessani Kallea, näin,
miten ky5meleet vuotivat hänen siU
mistään. Niin teki omistänikin.
Isä tuli jä katkaisi hiljaisuuden.
"Lapset, älkää itkekö. Olkaa edel­leenkin
kuin sisar ja veli. Toivoin ai­na
ennen Kallesta Hilkan huolta­jaa,
mutta naapurissa näkyy olevan
kaksi, jotka teitä tarvitsevat. Kuulin
äidiltä, että tänään on kahdet kihla­jaiset.
Hilkka on tuumistaan kerto­nut
äidille ja Kalle 6n sanonut tuo­vansa
emännän naapurista. Surut
pois! Mikä'on tapahtunut, se on
tapahtanut. Menkäähän nyt tulevia
sukulaisia vastaan, he näkyvät tule­van.
Minä menen katsomaan ,JOS äiti
antaisi pienen pusun tälle hampaat­tomalle
suulleni..." '
Illan tullen sitten joimme kihlajais-kahvit.
Kahvin juotuamme P3^sim-me
Kallen soittamaan jonkun kappa­leen
viulullaan. Hän otti viulun,
tai jääkukkia, mikä niiden oikea nini
mahtaa olla. Ja olipa se mikä tn.
hansa, niin pääasia on vain,, että /».
kija tietää meidän tarkoittavan nuti
kauniita kuvia, joita pakkanen fuu
ielee ikkunanruutuun. Kyllähän nhu
ten pitää olla kauniita, eivätkö ok
kin? ~
Olemme usein ihmetellyt, että kuk.
ka niisiä yleensä niin .vähän mmu
taan. Miksiköhän eivät taidemaalarit
valitse malle jään niistä, eivätkä n-nönikkarit
omistaja runojaan niilk
kuin niin kovin harvoin. Meidän sl
missämme ne näyttävät oikeilta ti\.
deluonnoksilta, joten sopisihan nihti
mairiiia vähän enemmän.
Mitäpä noista, nehän ovat katoa­vaisia,
kuulemme lukijan ärähtävän
Niin, ne ovat kyllä katoamisia
Yksi lämmin auringonsäde ja tnosta
taidekuvasta ei ole jälellä kuin häm-rä
muisto. Mutta mikäpä ei sitt&i
olisi katoavaista? Kaikkihan me ih­misetkin
katoamme täältä ajoam­me,
joskin elämämme täällä kestää-kin
kauemmin kuin kuurakukkosten.
Ja kirjoitetaan sitä niin pdjon
muustakin katoavaisesta — kuten esi­merkiksi
siitä paljon mainitusta rak­kaudesta.
..
Oh, huomasimme satuttaneemm
arkaan kohtaan. Rakkausko katoa­vaista!
Sehän elää maailman almk
maailman loppuun! Voi kestaahn,
emme sitä vastaan väitä, mutta kyU
se kuitenkin muotoaan muuttaa, m
kuin sen entisen parin rakkaus. M-lausaikana,
verrataan rakastettm pi-museen,
kyyhkyseen ja jos jqkonh
Sitten kun on joku vuosi oltu avin-
^liitossa, käytetään vertauskuvm jn
kottaraista ja varista -—ja sifd tei­den
vertauskuvat vuosi vuodeltam
renevat, kunnes lopulta ollaan hml
kajossa -r— ja gorillassa.
Me olemme luullut, että sellaint^
vertailu johtuu rakkauden katoam
suudestOi mutta se taitaakin toMi
rakkauden kasvua. Jos se sitä toä
taa^ niin olemme iloisia ja toivointut,
että taiteilijat edeleenkin ottavat^
heensa rakkaudesta. Mutta kj\
kuurakukistakin saisi mainita
enemmän, sillä kauniita nekin o\
vaikka ovatkin katoavaisia.
SIRPA-SERKKU
19J
on
•ny\
oso:
ma;
Kalkkaro tappoi pyy-ansa
Lähellä Baxleyntopunkia,Gö
gian valtiossa tapahtui siten, ettäer-
47-vuotias Lawton Boyd-nvm^
mies öli etsimässä kalkkarokään»
täy joista oli luvattu $2 kappaleel
tapporahaa, kun neljän jalan pitum^
kalkkaro iski hampaansa Boydin«
teen. Vaikka mies vietiin sairaalaa',
saamaan apua, kuoli hän muuta^
tunti sen jälkeen kun tuo mytW
nen käärme oli häntä purrut. _
~ Boydin vaimo kertoi miehensä
paneen 56 kalkkaroa viime vu#
aikana.
mietti hetken ja alkoi sitten soiltj
laulaen samalla kauniilla tenoril
. "Sinä äiti yksinkärsit,
huonon nimen kantaa satt,
jonka pettäjäsi sulle antoi,
kun sä suojaa häitä hatt-
Nousimme kaikin seisomaan,
pioittaaksemme Kallen äidm
toa.
"Tulkaa onnellisiksi",
vanhukset hiljaa.
JSI
safloi'