Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 28, 1956

              — MUtä nnö hobtat^at hdmct nä-^t-täisi\-
ät vaatteen päällä — tuollaisien
valko'sen kaulan ympärillä ne loista^
vai >anoi joku nuori tx^ttö, j o k a ha>
Uasti toivoi itselleenkin joskus tuol­laista
pukua, eikä aina näitä ahdistavJi
korkeita kauluksia.
Helga j a Helinä sUs saivat nimen­sä
j a mahtöivatpa olla tyyty\-äisiäkin
nimeensä, koska eivät ollenkaan itkvV
neet koko kastetilaisuuden aikana. M u t ­ta
Maija K o i v u l a jälleen märsysi, josta
täytyi rakkaan niiehen häntä taas muis-tut_
taa:
— Sinä pilaat aina k a i k k i iloiset ta­paukset
tuolla itkun tuhrullasi. Minä
ihmettelisin miten mahtaisit silloin
esiintyä, kun oikea surun aihe ilmaan­tuisi
kohdallesi. Ehkäpä eivät kyynel­kanavasi
enää silloin toimisikaan. Eh-dottaisiii
siis, että säästäisit kyyneleesi
oikeaan tarpeeseen. Tässä kaksosten
kastetilaisuudessa -ei pitäisi ölla mi-tiiän
murehtimisen syytä. V a i mitä ar­velee
Iida tästä asiasta?
Tämä puhe tapahtui kohta kastami­sen
jälkeen keittiössä, jonne Maija o li
siirtynyt vesiitelemään, multa Erkki
tuli kohta i^erässä j a Pekkahan siellä
ilman muuta jo oli. Pekka vastasikin
puolisonsa puolesta.
— Kyllä'minunkin mielestäni se on
ilon, f"kä surun aihe, kun ihmiset saa­vat
ihan kuin tukkukaupalla lapsia. E i ­hän
tietenkään joka vuosi pykätä, vaan
on välillä lepoaikojakin vara pitää.
V a i k k a paljonkos se tuntuu tämä mei­dän
isäntä herra olevan, kun nyt ja
taannoin veisteli, että siinä se o n vielä
nimien etsintäurakka, kun ne kolme
jK)ikalasta kerralla tulla rytyyttää ko­l
i i n . Minä myönsin, että niinhän se
on. .
Mutta vuodet vierivät eikä ilmestynyt
yhtäkään, saati sitten kolmea poikaa
Onnelaan. M u t t a eipä tämä asia näyt­tänyt
näiden onnellisten onnea häirit­sevän.
Kuusi vuotta kului kutn olisi
pelkkää juhlaa vietetty j a senkö onnen,
sen parhaimman täytyi sitten loppua
niin ä k k i ä.
» » »
Vähän y l i kolmenkymmenen vuoden
ikäinen, solakka, kalvakas, mutta sa­malla
tyttömäisen kaunis nainen istui
tänä tuulisena tammikuun i l t a n a yksi­nään
tämän kotinsa Onnelan olohuoneen
takkatulen ääressä. 'Hänellä on ollut
käsityö kädessään, mutta se o n j o ajat
sitten solunut lattialle. Silmät luotuna
hiipuvaan hiillokseen ovat ajatukset
hetkeksi pysähtyneet, ikäänkuin pala­van
tulenloimun vaimennuttua olisivat
hänen kiihkeät ajatuksensakin laimentu­neet.
' •
Kylläpä ne o l i v a t k in tänä iltana olleet
valloillaan kuin irtipäässyt vallaton
ratsu. X e olivat esteittä kulkeneet no­pein
kavioin, aidat ja sulut y l i loik-
^i^n . . . K u i n elokuvien valkoiselta kan-l^
aalta hän o l i katsonut mennyttä elä-
^läänsä. Lapsuus j a varhaisin nuoruus
saivat loikkia yli risuaitojen huimaa
vauhtia . . . Sitten kun honkavalkea a l ­koi
iloisesti rätisten lyödä loimujaan
ylös savutomia kohden, alkoivat myös
noisemmat värit kankaalle ilmantua.
Hän eli edellä kerrotun elämän jokai­sen
hetken uudelleen. Hän saattoi jopa
unohtaa senkin, että eletty elämä on
^nää muisto v a in . . .
Kukaan ei ollut näkemässä miten
naisen silmät joskus suurenivat kirk­kaaseen
loistoon, miten suu onnellisena
hymyili, jopa pieni naurun hyräyskin
kuului. Jos olisi ollut tuolla ikkunan
lakana pimeydessä sivustaseuraaja, niin
varmaan hän olisi tehnyt päätelmän:
Tuossa istuu mielipuoli nainen, jonka
mielikuvitukset liikkuvat vain hauskois-niuIstoissa.
Hän voi o l l a onnellinen,
-alutta erehdys,. hän ei ole onneksi
"kielipuoli. Hän olisi siksikin voinut
kerran tulla jos ei hänellä olisi ollut
korkeimmat voimat tukenaan. Hän
iä sen itse — j a kuinka kiitollinen
hän onkaan rakkaalle äidilleen, joka on
tämän turvan häneen istuttanut jo syn-t\
Tnästä saakka. Ja n\t sama äiti o li
pahojen päivien tullen ollut suurena
turvana.
H i i l l o s hiipuu, kekäleet ovat toinen
toisensa jälkeen palaneet loppuun ja
sammuneet. Tuuli piipussa ulisee, jopji
pöläyttäii puuskansa pesäporoihin
saakka . . . A i , kylmän hyrinä herättää
naisen unikuvista hereille. Hän ikään­kuin
hieman säpsähtää. Missä olikaan
Kauko, niissä kaksasei, missii Iida ja
kaikki ne muut joiden kanssa hän j u u ­ri
vaelsi pitkän retkensä elämän tiellä.
Pitkänkö, ei, ei, ei, se ei ollut pitkä,
se oli n i i n , niin liian lyhyt — kuin
perhosen kesäpäivä — sitähän oli mää­rä
kestää loputtomiin , . . J a n i i n , n i in
paljon kuin jäi suunnitelmista kesken.
E i ennättänyt edes poikaa tulla sinnm
jatkajaksi. Tämä kohta oli ajatusten
kulussa liikaa. Kauan hän o l i k i n koet­tanut
välttää pysähtymistä siihen, mut­ta
nyt se livahti luvattomille teille, se
ainainen ajatusten ratsu . . .
Tuolinsa varaan lysiihtäen hän an­taa
kyyneleensii vuotaa valtoinaan. Sii­tä
onkin jo pitkä aika kun tällaista
huojennuksen virtaa on surun lähteestä
päässyt pursuamaan.
Ihme ja kumma, miten hänet on tä­nä
iltana suotu jäädä yksin kotia, tähän
vilkkaaseen yhä paisuvaan liiketaloon,
jossa kirjanpitäjä-konttoristin T.säksi
on pari puotipoikaa ja emännän apuna
I>ari palvelustyttöä. Iida tosin ei ole
enää vakituinen olija, hänellekin on
suotu jo vanhuuden lepoa tupasessaan,
mutta taloon hän kuuluu ja tarkan huo­len
pitää töiden sujumisesta. Vallankin
viimeisen apulaisen Saiman kanssa o li
ollut suuri työ saada hänet pysymään
siistinä, sekä navetassa, että keittiössä.
Hän kun ei millään oppinut vaihtamaan
vaatteita keittiöön tullessaan j a navet­taan
lähtiessään. Siinä sitä .sai työn
tehdä, että tuo avara, pitkä takki tuolla
eteisen naulassa olisi joka navettakäyn-nin
ajaksi solahtanut Saiman selkään.
J a toinen opittava: iitareitten kunnolli­nen
pesu ennen lyp.syä, oli opittava,
johon ei tyttö meinannut millään tai­pua.
Mutta Iida piti silmällä milloin
y r i t t i vilppi pujahtaa töihin ja silloin
hän piti semmoisen rippisaarnan, jotta
tiesi tyttö mitä .seuraa, <:llei totella . . .
Tänä iltana he olivat mikä missä­k
i n . . . Iltamissa suurin osa.
Ukki oli käynyt päivällä kylässä ja
kaksoset olivat pyrkineet hänen mat­kaansa
. . . .aamupäivällä oli siksi lau­ha
ilma, että äiti oli luvannut tyttöjen
lähteä pariksi päiväksi vanhusten ratok­si
j a heistä kun oli niin kovin hauskaa
tuo he\'Osella ajo.
MIKSI AAALKOSAARELLA El
ASU YHTÄÄN INTIAANIA?
K 1 R 1 . J E H
' ^ V T kun tämän Malkosaaren poh-
^ joisj)äässä on kolme eri tukkityö-maata
käynnissä voimme joka hetki
odottaa, milloin joku työläinen löytää
ikivanhan intiaanikylän paalutuksen,
mikä pitäisi olla jossakin Kotilahden j a
Poikaniemen välisellä alueella. Se myös­k
i n tulisi vahvistamaan kertomuksen
siitä, että täälläkin on ennen iisunut i n ­tiaaneja,
kuten senkin miksi tällä saa­rella
ei nykyään asu yhtään intiaania,
vaikka niitä asuu ympäristöllä vähän
joka puolella.
Pitkän aikaa sitten kolme intiaanivel-jestä.
Viisas M a j a v a , Xoi^ea Peura ja
Iskevä Kotka, piiättivät perustaa tälle
Malkosaarelle oman asutusalueensa ja
jättää Beaver Harborissa olleen hei­mokuntansa.
Kaikki kolme veljestä oli­vat
naimisissa, mutta vain Viisaan M a ­javan
vaimolla oli lapsi.
Veljekset tahtoivat laittaa yhteisen
asunion.sa turvalliseen paikkaan j a s i k s i'
he pystyttivät sen jonkin matkan pää­hän
rannasta, .\suntonsa ympärille he
pystyttivät korkean paaluaitauksen. V i i ­sas
Majava valittiin päälliköksi.
K a i k k i näytti rauhalliselta, kunnes
sitten eräänä päivänä saapui viesti, et-
K u i n k a he nuo kaikki omaiset oli­v
a t k i n jaksaneet pitää ikäänkuin vah­t
i a ettei hän saanut näinii neljänä vuo­tena
jäädä yksin, ei edes puoleksi päi­väksi,,
he kait t^vhtoivat varjella rakas­tamaansa
naista, tytärtä ja ystävää, sy­ventymästä
liikaa elämänsä kovaan k<i-lahdukseen
. . . Luulivatko he. etteivät
nuo mustat pilvet leijailleet yön hiljai­sina
hetkini^ hänen yllään —ajatu.'^-
maailmaako he voisivat rajoittaa ai­d
o i l l a a n . — E i , ajatuksille ei voi aito­j
a rakentaa, mutta ke.skeyttää niiden
kulun kyllä voi simntaamalla ne tois"l-le
teille vilkkaalla elämällji. Mutta yön
hiljaisuus ottaa usein 'menetetyn ajan
takaisin.
T u l i o l i tuhkaksi sammunut — äskei­set
iloiset kuvat sen mukana. \'aival-loisesli
kuin vanhus nousee nainen pol­vistuneesta
as<Minostaan. .\skeiset kau­niit
kuvat jotka hän sielunsa silmillii
näki kuin kuvasarjana ohi kulkevan,
häipyivät. .Myrsky, joka oli y l t y n y t u l ­kona
vihlovaksi vingnnnaksi, kaameak­si
ulinaksi, sai .selkäpiitä karmivan puis­tatuksen
yli yksinäisen naisen olemuk­seen
. . .
(Jatkuu)
tä llaida-iutiaanit olivat lähteneet so-tajahUle.
N e hävittK"ät kyliä, polttivat
ja tai>p<,nvat -miehet, nau^et ja lapset.
\"ain joitakin nuorempia lapsia he jät­tivät
henkiin, vieden heidät sitten s i -
- ^ o t i u i n a mukanaan. *
Kolme Malkosiuiren intiaaniurh(»a
oli varmoja .siitä, että heidän asuntons;i
on k y l l i n hj~vin piilossa ja niin he läh­tivät
kanootillaan entisille kotitanhuvil-leen
heimonsa johtajien kanss<i sotaneu-votteluun.
Heimon piiälliköt olivat sitä miellä,
että seuraava taistelutitnner tulisi ole­maan
Beaver Harborissa. Niinpä vol-i<;
s kolmikkokin piiälti jäädä sinne tais­telua
odottamaan, voidakseen auttaa
lieimolaisiaan.
iNIutta Haidat olivat varovaisia. He
pitivät tarkasti huolen siitä, että ran­nikko
salasi heidän liikehtimisensä.
Niinpä he nytkin, River Inleti.ssä ta-l>
uhtuneen teurastuksen jälkeen l i i k k u i ­vat
mannermaan rannikkoa pitkin, \ \ e l -
Is Pa.ssin luona pääjoukko kääntyi K i n -
vam Inlettiin. Vksi kanootti, jo.ssa o l i
seitsemän miestä nuoren päällikön joh­dolla,
meloi yönaikana selän y l i l s e M a l -
kosaaren rantaan Ison .suon kohdalle.
Siitä he sitten rannan lähellä pysytellen
meloivat Poikanientä kohti. Kauniist^en
niemeen saavuttuan toi vienä etelätuu­li
savua heidän nenäänsä.
Niemen takana olevaan lahden poh­jukkaan
vetivät Haidat kanoottinsa ja
kätkivät sen piiloon. Rantapensaston
suojassa lähtivät he sitten tutkimaan
mistä .^ivu sai alkun.sa. Tultuiian pienen
puron suulle, huomasi heidän tarkat sil­mä
nsii purossa uoman, joka (ili muodos­tunut
kanoottia vetäessä.
Neuvotellessaan mitä nyt oisi tehtä­vä,
huomasi yksi miehistä ulompana
kanootin, joka oli tulossa heitä kohti,
p i a n voitiin eroittaa siinä olevan kolme
miestä. . . Mikä oiva tilai.suus olisikaan
kahdeksan niiehen näyttää urhoolli­suuttaan.
Haidat asettuivat väijyksiin polun
kahden puolen. M u t t a veljeksillä oli toi­nenkin
j-Kilku, jota he nyt tällä kerralla
käyttivät. Se muutti tilanteen niin. että
Majava keksi väijyksissä olleet ensiksi.
Hän antoi äänettömästi merkin veljil­leen
ja melkein .«amalla oli Nopea Peu­ra
erään haidan takana, kaataen tämjin
tapparan.sa ensimmäisellä iskulla. Hy- <
päten noj>easti sivuun, onni.stui hiimji,
viilttää häneen tähdätty nuoli. N i i n no­peasti
liikkui Peura, että hän oli am-
I;auqii>laiiia. htibtikuun 28 pälyäna; 1956
Mr. ja Mrs. Ross lVig/iinian,
Sioitl Currentista, Sask.,
ovat iloisia siitä, että heidän
5'vuotias tyttärensä Gail on
nyt täysin terve, vaikka hä­nessä
kolme vuotta sitten,
todettiin syöpäpcsäke.