Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 15, 1955

              ^51 näin
ajatuk-
>n aika-votettu,
inojakin
isuuteen
si paha
dämme,
tuleman
l emme
n vuosi
le ajan
samassa
i Itiom-ikään-an
sitä
tattakln
hrat ne
elomme
es huo-öita.
pistää,
lisemme
'Kuulkaapas kuinka kummia kuuluu,
. ikun komea kaupunkimme kärsi kovant
kolauksen, kun konstaapelit kaikessa
korkeudessaan kävivät käsiksi kassa»
kaappeihin, k^ljettivat kaupoista kai-kenlaisia~
kapistuksia kotiinsa kuonna-kaupalla.
koi^taapdeista kon>
miuksistaan' keksittiin, kaapattiin kiin-mf,
kär^yät kalterikopissa kieryyksis-lään.
'Kyllä kaiisaa kauhieasti kismityttäa,
kun kau{Hix£ki kiskoo kaikesta kalliit
koroty kadulla kävelemisestäkin, 'Kui­tenkin
könstaap^ kujei­levat^
kun koitamme kanaamme kult»
$uuriä keljlttääV jKulkeVat kalliokons-^
taapdit k4^uttelemassa^ kiertdev^^ kuin
korpit laroUutta kalaa, kärl^yvät kat­soakseen
komentavat kerto­maan
koko loilkiisi kapalokakarastä
känsäkouraaseen kompuraan. Kyttäi'
sivät^oiratorppia, kiertäisi>^t kuin kii­maiset
kissat kevääM. ^äyisivät^j^^^
somassa kun ne kympit katoajk^t kuin
kovoon.
Kyllä käsitämme! Kahiseva kouraan
konstaape^e,- kttis^taan: kai käsität,
kita ternit KyMä, kyllä" kupruilevat
ikanssaniiräe;; Käupimkissa^^ kutsu­ltaan
konratorppialdrjakielellä kanako-pe&
si. Kopeissa kallistellaan kaljala-seja
ja kaidaillaan koppien:kaitsijoita,
kehutaan kovasti ku|nka kauniit kas^
vosi, korvasi kuin kuusenkävyt, kaulasi
kuin: Krookuksen kukolla, k<^o kehosi
kuin köt&unnaitten koivu. Kaikkea
kun katsellaan korkeitten kaljankäry-jen^
kyllästamänä.
Kamala kieli kellossa, kun kovassa
kohmeloissa kotiin kompuroidaan. Ky-^
syisin kärsiikö kotinne kun käytte ko­peissa.
Kähakoppien-kaitsijat keimaile­vat
kauniimmin, kiin kukkarossanne ka-jhisee
jkapitaaJia/ kalja kaikki kun ku­parit
kolise^^ kengän korko kajahtaa
kalloon; Ka^,kittä kaikesta, kun~:kjTiit-tynä
kuin k ^ a käyt kulkemaan kohti
kortteeriasi. ^
Kylänkin käskettiin, kalkkunalle kat­sokaas,
kutsujaa kä^^ kuitenkin ko­vasti
Jiaivelemaan kutsuttujen kapinal­linen;
käytös;. Kesteihin kärkijä kop­paa
kokitetiin kypsän kalkkunan kai­naloonsa,
kantaen kukaties kaaraansa.
Kutsutut kinasteluun kylläst3meinä kä-yelvrät
kopeasti kaaroihinsa, kiirehtien
kotiinsa, kielimään kuinka kekkereissä
kävi., Kutsuipa kylämme korkein kuk­ko
konstaapelinkin katsoinaan, kuunte­lemaan
kansalaistem;ne kaunista kielen­käyttöä.
Kalsohkinsakin kastelivat
karpetsikannuun kannettaviksi.
Kuitenkin kaikkein korkeimman kor­ren
ka&aisi Kalle, kuka kerkesi kesken
kiireittensä^kovenmiin kolhiintuiieet kli­nikkaan
kuljettamaan.
Keväisiin kuulumisiin. — Kaarina.
tervehdys täältä
Joulut on sivuutettu ja uusi vuosi
alkaa; tSenjme täällä saaneet jo lunta
j ä vähäi>^^»akkastakin^^^^^^^k^ ainakin
. talvella. •
-Vifetän tla^ päiviä-
' ni, 'miitta <>n ilahduttavaaj kun saapu­vat
ysCäVaii Kekki ja Viiri, sillä ne
tuovat"^ ilahduttavia viestejä tovereilta
aina kaukaisiamaita myöten.
sellainen risti kuin hän jaksaa kantaa.
Liekin tohnittaja Saari nukkuu iki-unta.
Tuntui ettei hänen elämänuran­sa
päättyminen niin äkkiä voi oUa tot­ta.
Se liekki, jota hän kirkasti min
monilla hyvillä neuvofllä, ei sammu
koskaan. Häntn muistonsa d ä ä ja vel­voittaa
ineitä edelleen toiniiimaan rau­han
jjf oman Liekki-lehtemme hyväksi.
Liekin lukijoita tervehtien! -
Olkaa itsenäisiä, oma-alötteisia . . .
Koemme on rikas ja siinä löytyy sa­noja
tunteitlenune kuvaamiseen. Käyt-
• täkää sitä h>Täksenne,inutta karttakaa
jäljittelyä,mikä ei <de kaunista.
Kw^ joskus löydätte mieluisia lau­suntoja
jonkun toisen kynäntuotteista,
niin käyttäkää iiiitä kemälsti, mutta
•merkitkää se lainatuksi, silloin olette
oikeutettu sitä ^yttämään.
Kertomusten kirjoittajain tulisi tul­l
a ulos sänkykamarien ummehtunebtli
komeroista ja astua rohkeasti joka-päi\'
ai9een elämään, jolloin eteenne
avautuu laaja näkymä. Tutkikaa asioi­ta
syvällisesti^ sHlä se auttaa teitä luo­mistyössänne.
Kun pidätte sitä ohjeer'
nanne, näette paljon laajemmalle kuin
sänkykarnarin pienestä ikkunasta.
Älkää tehkö kuvaamastanne henki-löstä-
yli-ihmistä. Jos kuitenkin sattu­malta
luulette sellaisen löytänneenne,
niin todistakaa se. Osoittakaa minkä­laiset
ansiot hänet siksi tekevät.
Älkää myöskään tehkö naisesta pilk­kaa
^ivaanialla hänet hennoksi ja^ pie-n^
si^ jota täytyy käsitellä kuin heik­koa
posliiniastiaa. Älkää myöskään
asettako sädekehää hänen päänsä ym­pärille
j a siiventynkiä selkään sillä nai­nen
— ei ainakaan työläisnainen saa
olla sellainen. Asettakaa hänet miehen
rinnalle- hänen olkansa tasalle, niin
teette hänelle suuren palveluksen, sillä
luonnon lain määräämällä tavalla nai­sella
on suuri tehtävä, synnyttää ja kas­vattaa
ilKnisiä,
Luokaa siis kuvaamastanne naisesta
todellinen, voimakas ja rohkea, joka voi
västaanofttaa elämän taisteluhaasteen,
sillä hennot enkelimäiset olennot on
tuomittu häviämään, nukkumaan pois.
Siihen sammuu sädekehä ja siipien su­hina
lakkiaa kuulumasta . . . Edesrrien-neeltä
ei jää perinnöksi tuleville suku­polville
mitään, miitta^ todelliselta nai­selta
jää paljonkin..
ASIOITA SEURANNUT.
Onhan se kaunis tapa lähettää joulul­la
kortteja ystäville.. En itse lähettä­nyt
joulukorttia kenellekään, mutta sil­t
i olen saanut vastaanottaa liiitä useita.
Lausun kiitokset kaikille jotka niitä ovat
minulle lähettäneet. 'Samalla ^toivon
heille kaikille parhaint^r.ja räiih^llista
uutta vuotta. .
Kaikillie Liekin muurahaisille toivo­tan
hyröä terveyttä ja innostusta lä­hettää
Liekille hyyäa luettavaa. Toi-voil
hartaastij että kaikki Liekin hyvät
kirjttrrvaihtajat jatkuvasti alkaneen
vuoden aikana avustaisivat Liekkiä^ Eri­koisella
kiitollisuudella otan vastaan
jatkokertomukset.
Tykkään myöskin kilpakirjoituksis­ta,
jotka ovat hauskoja seurata, vaikka
en itse pystykään kilpailuun osaaotta-maan.
,
•Menestyksellistä talven jatkoa Liekin
ystäville!
A L B E R T A N ISOÄITI.
KUN Iomapäi\'at puiston laidaHa ole*
vassa talossa kaHist^i'^ kohti lop­puaan,
muuttuivat noiden' kahden lap­sen
rajut leikit pidättyneemmiksi ja rau-hallisenmiiksi.
Poifca^ja tyttö-olivat
kasvaneet naapurilapsina Ja olleet mil­tei
aina yhdessä. Nyt he tarkastelivat
toisiaan us<ein täyiinä hänmiästysta.
• ^ ä ä n ä iltana poika haki tytön astu­van
huoneeseen. Tytön kirkas silhuetti
kohosi esiin tummasta taustasta, jä-po­jasta
tuntui kuin olisi koko avaruus
hukkunut valoon. 'Hän jäi liikkumat­tomana
istumaan nurkkaansa,, uskalsi
tuskin hengittää, mutta talia hetkellä
hän tunsi, että tytöstä oli tullut ainoa
olento, joka oli maailmassa häntä var­ten.
'
Hän eli myös auraavat päivät kuin
lumouksen A-allassa. 19än sulki tämän
puneellisen illan muiston^herkkään sie­luunsa.
Hän muuttui vaiteliaaksi ja
sulkeutuneieksi ja^uneksi väin tytöstä,
viejäpä® tämän itsensä läsnäoUessakin.
Nä>^ti^ kuin tvttö odottaisi,Jettä; poika
avautuisi. o
Eron aika tuli lähemmäksi; he eivät
näkisi toisiaan vuoteen. .\i\'an liian
nopeasti saapui viimeinen päix^ä, vii­meinen
ilta. Myös sen he viettivät van­han
tavan mukaan puistossa, jossa he
vaelsivat rinnakkain ede^tä^i^in. %\in
he kulkivat leveää leHtikujaä tkloa koh­ti,
poika ajatteli sitä, että häii ei nyt
pitkään aikaan näkisi tyttöä. Hän tar­kasteli
salaa tämän kasvojen hienoja
linjoja ja tämän kauniita, kapeita käsiä,
ja häntä kadutti, että hari ei ollut pu­hunut.
JMuttä siiheft ei ollut ^nää ai­kaa
he olivat ehtineet talöii luokse, ja
toisten seura eroitti heidät.
Eron hetkellä h^ hiiiidähtivat toisil-leeg:
"Näkemiin, ensi ^esjään!"^ ^lut-
70-vuotia4dle
\ Vuosi taas on kulttnut
Jtdius syntymästäsi
ja uusi vuosltaival *
on taas sun edessäsi. ] ^
Aikamoiset oli sentään
syntymäsi vuosijuhlat,
vaikka sankarin he salaa
sinne tuoda saivat,
Emäntien .kahvipannun
kimppuun kävi kaikki, -
hyväUe maistui käakutkin
ja kaikki nUtSL "laikka*.
Läheistä ja kaukMSta
vieraana oli siellä ''
ja muisti sUä Liekin
Marjattakin vielä.
Musiikista huolta piti
siellä mainiosti li tikki,
Kassun laululla ois* voitu
pistää kyllä piirileikki.
Eräs, jonka ninii ei seuraar peräs, .
VÄUTAMME RAHAA SUOMEEN
MMgSAMME PÄIVÄN KOlBKaBIMMAN lOJRSSlN
Piesdn summa 54)00 Smk. $19^5 yimä lähetyslniilut $1.15.
Jokainen seuraava lAiOO. markkaa
• Babalätaetyksenne toimitetaan vastaanottajalle 10^-14 päivän si£äUä. , Jo^
kaisellelfiJiettäjälle lähetetään vasbanottaJan aUekirj^^^ ,
VAPAUS TRAVEL
Salama.
ta; vanhempien ennakolta aavistamatto­mien
matkojen ja olinpaikan muutos­ten
johdosta kului kaksi, kolme vuotta.
, Poika ei tiennyt e n ä ä mitään tytöstä,
j a vain harv^oin hän kuuli tämän nimen
soinnahtavan vieraiden puheissa.
Hän eli vain tyttöä koskevissa aja­tuksissa.
Työteliään päivän i^ättyessä
hän sulki sihnänsä j a näki '^töii edes­sään
ja hänen väsymyksensä katosL
Hän ei edes kärsinyt erosta, sillä aina
ja kaikkialla hän rj^nsi ajatuksissaan
paratiisia, jossa tyttö oli valtiattarena.
Hän puhui tytöstä vähemmän kuin k<>s-kaan
ennen. H ^ rakkautensa oli
liian suuri ja liian puhdas. (Hän halusi
kirjoittaa tjätölle, mutta ei voinut löy­tää
oikeita sanoja. Ja mitäpä hyödytti­vät
kaikki kirjeet kun tulevaisuus oh
ihanana ja varmana hänen edessään.
, Kun molemniat perheet jälleen tapa­sivat
loman aikana, oli nuorukainen tul­lut
yhdeksäntoista ja nuori tyttö seit-sen^
ntoista vuoden Iloseksi.
Jälleennäkeminen oli nuorukaiselle
niin harvinainen tapahtuma, että hän
ujoudessa epäröiden siirsi vierailuaan
muutamalla päivällä. Kun hän Niitten
lopultakin jälleen tytön näki, ei -hän
kuitenkaan ollut Irämmästynyt. Tämä
oli säilynyt samana tyttönä: vienona,
vaaleana ja vain puolittain avautuneena,
mutta hän oli tullut kauniimmaksii
Ss oli liikuttava idylli. Kaikki y^^
parilla tuntui sanovan heille, että he
olivat määrätty toisilleen. Tyttö oli
unelmoiva,, ja hänellä oli hellä loisto
silmissään. Nuorukainen ei uskaltanut
rikkoa hänen vaikenemistaan, hän pel­käsi,
että yksikin sana voisi häiritä hei­dän
sielujensa sopusointua.
•Hän näki tyttöä väheiiimän kuin, ai­kaisemmin
ja vieraat ihmiset erottivat
heidän usein toisistaan. Eräänä päi­vänä
tyttö sanoi tavalliseen keskustelu-sävyyn
keskellä erästä seuruetta: "Usein
katselen iltaisin tähtiä avoimen ikku­nan
ääressä, niin, miltei joka ilta nautin
tästä rauhallisesta hetkestä", Keskus­telu
kulki edelleen, mutta nuorukainen
värisi ja kysyi itseltään, oliko tyttö ehkä
valinnut nuo sanat häntä varten. Nyt
hän uskalsi toivoa, hänelle avasi tyttö
iltaisin ikkunansa, hetki oli tullut. Niin,
jonakin lähi-iltana hän seisoisi tytön
ikkunan alla. Hän - maalaili ipielessään
tuota tapaamista ja heidän ensimmäisiä
sanojaan. Hän loi uusia sahoja ja
opetteli ne ulkoa runon tavoin, hänen
sydämensä löi ja hän oli onnesta humal­tunut.
Hän siirsi epäröiden tapaamista vie­läkin
tuonnemmaksi. Hän uneksi omas­ta
uskalluksestaan ja siirsi sitä kuiten­kin
yhä edellieen.
Crään eni;iakolta aavistamattoman ta­pahtuman
takia hänen perheensä oli
keskeytettävä lomanvietto. Eräänä i l ­tapäivänä
sanottiin: "Huomena me mat­kustamme.'^
Ja yhtäkkiä oli käsillä
viimeinen ilta; Poika istui huoneessaan
loputtoman surumielisyyden vaJtaiama-na.
Hän ei ollut puhunut, ei ollut ryh­tynyt
mihinkään, ja nyt oli liian myö-.
.häistä. Nyt hän katseli omia virhei­tään
suoraan silmiin ja vihasi itseään
sairaalloisen, vaiteliaisuutensa takia.
Hetkisen hän ajatteli viedä tätiä vii­meisenä
iltana mennä tytön luokse,,
mutta sitten hän hylkäsi tämän aja­tuksen
j a vaipui takaisin tuolilleen. Se
oli liian myöhäistä, hän oli antanut ty­tön
odottaa itseään liian kauan. Hän
soimasi itseään, hän vihasi itseään, mut-tai
häneltä puuttui voimaa tonnia. Lp-jpuksi
uni otti häntä kädestä. Kauan
sen jälkeen, ensimmäisen aamusäras-tuksen
aikaan, sulkeutui eräs toinen ik­kuna
hHjaiseri huokauksen säestämänä.
' T u l i perinpohjainen muutos'^naiden
l li A V v H li \i -.: t U •>. '.z C V 5.} i, y Sivu 7