Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 29, 1946

              Sivu 6
EnsiQunaiaen kamma
<Jatkoa 3:ltÄ sivulta)
tappelemaan ja sen vuoksi huusi
tuolle rouvalley että mene pois, mene
pois, ennenkuin näkee . . .Ohoh!"
Etupenkin koulttpojat: "Katsokaa,
kuvat pysähtyivät. — No,Alpiini,
kuvasi eivät kuljekaan/ — Hei, kaik­ki
ihmiset pysähtyivät paikoilleen ja
tu» mies seisoo toinen jalka koholla
kuin fiaikara! — Ja nainen niistää
-^k& •{tjan-siakkaattS(L\.vfti^ itkeekö
set"
"Älkäähän hätäilkö, pojat! Ne
pysöhtyiväf, mutta lähtevät taas
uudelleen. Kampi vain sattui pääse­mään
irti, enkä voi pyörittää, —
Noh, ruuvi kiinni, noin. Ja nyt ne
taas liikkuvat. Ja tuolta tulee se oi­kea
mies ja näkee heidät molemmat.
HJn pysähtyy rouvansa eteen ja
virkkaa jotakin, että mitäs sinä tääl­lä
teet ja kuka on tuo vieras mies.
Ja ncinen säik^tää ja taapertaa
taaksepäin — siinä sait nyt, mitäs
läksit tuo-loisine retkillesi! Etpäs ke-rirmyH
.tuonne kaJrJlaan sisälle vie­raan
herran kanssavaan portailta
saat kääntyJ. Ja nytJiän menee mie-
.hensä luo ja-rukoUee tältä-armoa •—
näettekö, jopas hcUyy ja katuu!"
Rouva Pehkonen:. "Mutta ovat
• ne miehetkin samanlaisia! Minä sain
•viime x^kolla hakea samalla tavalla
miesväkeä kahvilasta kotiin ja vielä
oli ruoja' jou:unut juoppojen seu­raan,**
Kauppias: 'Vie vaiti! Mitäs siitä
nyt täällä huudat!"
Rouva Pekkonen: "En muuten^
mutta sen. vuoksi vain, että eivät ne
miehet ole sen parempia . . ."
. .ja nyt mies sanoo rouvalle,
että IJhdetäänpiis pois kotiin, mitäs
tässä turhia kadulla seisomaan, ,
Rouva koettaa suostutella^ukkoansa,
mutta se £n koppava mies puolestan­sa,
hehehe, ja meinaa, että antaapa
naisten kujerrella aikansa. ..Kun on
mennyt toisen kelkkaan, niin .kursi­koon
^alestansa, hehehe , ... Ja al-lapi^
tt ne nyt menevät katua alas­päin
ja -pukinpartainen vilahtaa si­sään
kahvilan ovesta- Ajattelee -kai,
että menenpähän yksin, kun ei se
rouva tullut mukaan. Ja on tyytyvät-^
nen, kun toinen mies ci Jiuomannut
vetää korvalle. Ja nyt ne kaksi tu­levat
omalle ovelleen ja menevät si-säSn.
-Eipäs vain mies autokaan e-teisessä
palttoota rouvansa päältä, ei
totisesti ole huomaavinaan. Nyt se
menee sisään salilny rouva menee
•jäljestä ja mieUii, mitä sanoisi. Nyt
se menee hio ja nojaa miehensä olka­päähän.
Osaapa sirkutella ja suostu­tella!
Näyttää selittävin, että eihän
.hän muuta kuin kädestä piti sitä
.toista herraa, kädcs*ä vain pitivät
toisiaan, noin, tuolla tavalla. — Ja
mies on ensin totinen, mutta nyt jo
.hiukan hymyilee ja virkkaa muijalle,
.että mitäs tässä turhia riitelemään
nuisen csian takia! Kun vain Pysyt
sejtraavalla kerralla kotona . . . Ja
rouva näyttää lupaavan, koskapa hc
yhdessä siirtyvät sohvaan istumaan
ja kädestä pitävät toisiaan. — XHn
että kaunis loppu tähän tulee. Ilman­kos
vedet läksivSt postineidein sil­mistä
. . . Ja tuossa pöydällä on sit­ten
yksi ruusunkukka ja rouva kat­kaisee
siitä ofsan ja Panee herran
nutun rintaan. — Ja nyt tämä sitten
loppitukin /JAJn . . . "
Rouva Pehkonen: * Mutta olisit
sinä voinut sentään antaa myöten
viime viikolla. Odotin sinun sanoitan,
jotta hullusti teit. Mutta sUäkÖs
myöntämään. Näit Aan nyt, mtttn
LAUANTAINA, KESÄKUUN 29 FMVJiSA
nnuimraroiumumuijumiuojiniinmimiiiraimomimuonuimin^
nrnnstni maa imiiiHiniinnimBitmiPTOiiinnm:i i t i i i m ii
1946
ystävien pakindd
Kertomus kesän
Minunkin matka­kertomukseni
Eräänä kesäpäivänä, kun ulkona
tiiuli ja satoi vettä, läksin matkalle.
Olen huomannut, että ilmavaikut-
• täaHirhiseeri ja minuun se väikuttaaa
niin, että haluan mennä; myrskyyn.
No niin, minun piti kertoa mat­kastani
senkin vuoksi, kun eräs ys­täväni
siitä muistuttaa jä sanoo et­sineensä
sitä Liekistä. Enhän ole
mikään kaunokirjoittapa, kuinka sel­laista
voisikaan vaatia, ja mistäpä
kirjoittaisinkaan, kun en ole paljon
; edempänä navettaa käynyt kahteen­kymmeneen
vuoteen.
Lähtiessäni minun "pääni" ja nuo­rin
jälkeläiseni jäivät kotiin. En­simmäiselle
asemalle oli kolmatta­kymmentä
mailia. Oli vettä ja"ra­paa.
Jalkapatikassa, nyytti kaina-lossa.
menin kolme mailia, jolloin on­ni
potkasi. Eräs farmari vei lam-maskuormaa
kaupunldin }a siinä
kuorman päällä sain kjnnmenen mai­lia
lepuuttaa .Ijalkojahi. Mutta. tuH
eteen sellainen suo, e t t ä hevoset ja
kuorma upposivat niin syvään, etl^
midien täytyi lähteä apua: hake­maan.
'Minä sillä aikaa otin nyyt-tini
ja jatkoin matkaa. Oli vettä
ja rapaa — kaulaan asti, matta suo­malainen
sisu ei anna {>erään. Xeljä
mailia kahlattuani tuli toiskielinen
farmi, jonka isäntä oli pellolla kiviä
ajamassa. Hän huusi, että kotoa
astiko minä olen tullut; Vastasin
"ycs". Hän ihmetteli ja ihmetteli.
Menin menojani ja pian tulin yhden
tyttäreni ja vä\7'ni taloon. Siellä
taas ihmetellään, että "mrkä hätä­nä",
ja tarkastellaan minua. Siinä
itsekin huomasin että kenkäni olivat
levenneet ja housuni revenneet. Se
oli risujen jä ravan ansiota.: Sain
syötävää, ja hyvään aikaan, sillä
suoleni jo huusi\*at.: Panin.iuivat
kengät jalkaanf ja vaatteet päälleni
•ja tyttöni lähti minua kyj-ditsemään
loppumatkan asemalle.
^Nyt istuin junaan ja, kuuden tun­nin
perästä olin D:n kaupungissa..
Siellä taasen nyj-tti kainaloon ja kä­velemään
neljä mailia toisen tyttä- -
reni ja vävyni taloon. Se oli maa-"
nantai, kirottu :py>-kkipäi\^,. ja niin
sain ruveta heti työhön, että tyttöni
ehti laittaa minulle ruokaa. Tyttö--
ni ihmetteli, että kun lähden liik­keelle
vaikka en osaa yhtään englis-kaa,
ia aikoi panna osoitelapun mi­nun
selkääni. — Seuraavana iltana
veivät asemalle j a ostivat tiketin
Winnipegiin. Aamulla olin siellä ja
ajurilla hurautin toiselle asemalle.
Ostin tiketin neuvojen mukaan ia
tuolla kuvassa ..."
Kauppias: "Älil nyt viUsi. Puhu­taan
kotona sitten . .
. . Ja sytyttäkääpäs pojat nyt
tulta, kun olette esHnä lampun lähel­lä.
^ Jä vieraille minä sitten sanon
kiitoksia kaikesta. Ensi tiistaina esi-tetJän
teatterissa kuvaa 'Salaperäi­nen
aarre* ja se on kovasti jänniitä-vä.
Aikaihmiset maksavat kaksikym­mentä
penniä ja lapset vain kymme­nen.
'Ja viekää kotiinne terveiset,-et­te
kaikki teatteria'katsoisivat, sillä
niinkuin itse näitte, humpuukia ja
petosta tämä ei 4tllut, vaan varsin
jännittävä ja hupaisa tapaus. — ffy-vMstiih!"
sitten Port Arthuria kohden niinkuin
muurkin ihmiset, vaikka en ymmär­tänyt
mitä he puhuivat.
Niin saavuin määräni päähän.
Aletta satoi, enkä saanut ajuria, niil­lä
oli niin kiire. Otin taas nyyttini
ja kävelin jonkun matkaa, kunnes
h u o m a s i a - m i e h j g n k ^
ikkunasta, ja sehän olikin täksipaik-ka.
Kysyin kyytiä. Lupasi puolen
tunnin päästä. Olin hyvilläni, k un
sain istua sisällä vesisateen ajan. E n
osannut ajurille oikein sanoa mihin
viedä, mutta hän vei yhteen suoma­laiseen
taloon. »Kyllä olin hyvillä­ni.
Sain olla heillä yötä. Kun aa­mulla
heräsin, oli taion väki kaih\^-
puuhissa »ja siinä sitten puheltiin
hetken, kunnes varustauduin jatka­maan
matkaani jalkapatikassa." T a ­lon
emäntä käski minun ottaa pois
kengät ja sukat, sillä tieni tulee oter
maan huono. Hän piirsi sormellaan
maahan kartan «ja neu-voi, että "Itun
menette tuohon suuntaan, niin osaat­te
kalliolle, jossa poikanne perhe
. asiiu'-. Ei kauan viipynytkään, kun
jo kiipesin kallion päälle. Seisoin
siinä puoli tuntia. Seisoin jä ihailin,
kuinka kaunis paikka on — tukka
hajallaan, paljaat jalat ja njrytti kai­nalossa.
. Jos -joku ihminen olisi sat­tunut
minut n ä k e m ä t , niin varmaan
olisi luullut, että olen hullujenhuo­neesta
karannut. Viimein aloin k ä ­vellä
taloa kohti. Koira huomasi ja
alkoi haukkua ja herätti talonväeii
liikkeelle. Miniäni tuli ulos pata
kädessä ja silmät suurena, että onko
kummitus tullut heidän kalliolle,
mutta kun sanoin hyvänpäivän, niin
tunsi kumminkin eikä usuttanut koi­raa
kimppuuni. Kyllä poikani tytöt
olivat ihmeissään, kun eivät olleet
koskaan minua nähneet, menivät :toi-seen
huoneeseen.eikä tahtoneet tulla
pois. Mutta heidän äitinsä koveni,
e t t ä "tulkaa syömään, ei se akka tee
teille pahaa". Jonkun . päivän pe­rästä
kyllä tytöt . uskalsivat lähtea
jo kanssani mafjaankin.
Kerran sitten miniäni sanoi, ettei
kaupungissa saa päivällä^kulkea ellei
ole "perkamenttia" — eli mitaikn
oli sinne päin ja foonasi sappaan
^ t t ä täällä on kundi. Laittoi tyttön-
-rsä oppaakseni ja mars matkaan. No, '
'kiiri olih^ alkanut itseni-leikkiin, niin'
loppuun asti piti-kestää, vaikka :kär-sivällisvyttä
se kysyi. Monta tun­tia
päätäni pesivät, höyry3rttivät ja
tapittivat ja se haju! Ja vieiä
piti maksaa viisi dollaria. Tultuani-sanoin,
että se ihminen siellä haisi —
pissalle, mutta miniäifi tiesi, ettei se
sitä ollut, vaan-se voide, mitä hiuk­siin
pannaan, se se haisee.
Nyt uskalsin käydä kaupungissa,
ja kun ihmettelin kaupungin ihmi­siä,
mihin niillä on niin kiiit, sanoi
miniäni äiti, että se on semmoinen
staili, ettei saa töllistellä.
Kun minä sitten yhtenä päivänä
lähdin sieltä kalliolta stailin mukaan
kävelemään alas. niin kengän kärki
tarttui k-ven rakoon ja minä nokal­leni
maahan — nokka rikki ja sukat
r i k k i l Lääkäriin piti turvautua ja
moneen päivään en uskaltanut liik­kua
missään, sillä, ihmiset olisivat
varmaan luulleet e t t ä oien ollut juo­vuksissa.
Eräänä iltana kaupungilta tulles­sa
aloin ihmetellä, että mikiiiaisee
niin kodikkaalle. Tollistelin ympä­rilleni
ja huomasin, simä tiensivussa
Talven ukko halliparta
alla ortesi asusti,,
jäätä seinille siveli,
hyytä vuoteille valeli.
Puhki seinien puhuri
Jtutdin huurteisin hymisi:
"Etpä ilmoisna ikänä
pääse talven tanterilta,
•s?
kourista vilun vihaisen."
. Tutfyii:jiudoUa olosi,
oudolta, oma tupasi.
Matoivat pimeät päivät
niinkuin hangessa hevonen,
varsa suuren suon selailu.
Vaan tidi; keväinen päivä,
ylirhänkien yleni,
päätyi pirtin ikkunahan.
Vaiok^^
tuvati iunimanifikunasta
iävttsoUle, täiti^lte,
V<dk<aSi pinieän pirtin,
levittirsätUiht seinät;
- tahtöf-pilinäsi sokaista,
4fäniHtkehtää'n ilosta.
Siitä iiMäsi avasit: '
kevät iieikkiii lattialla,
iafstiPteHi^laiäes^
. ieikki poika pikkarainen.
Taas hit tuttu sun olosi,
tuttava oma tupasi.
Siitä lehdet lehtimähän,
oraat nuoret nousemahan,
maat "on '• kaikki-kasvamahan.
Kulkivat keväiset päivät
kuin on puikkivat oravat
taikka juoksevat - jänöset.
• Suvi, .tuo sorea, nuori -nainen,
• kultähiuksinen, heräsi,
pesi 'silinänsä siniset
kotilahden lainehissa,
aalloissa-selätt sinisen,
. kttltaftff^kirn^dtavaisen,
kopeana rj^
laftsi^^idkemaän kyliä,
aspfskelemaan ahoja.
TiM-aitä "sim tupaaä,
asteli, perälle pirtin^
peräikkunan^ etehen..
"x Jloitsi^sövuise^^^^^^^
kör^riikatoirKti katto
: tuosta 'kutiavan tulosta,
suven armohan olosta.
' - 5. r. VEHKAKORPI.
MARJÖRIE Munthe Morgen
stierne, Norjan lähettilään tytär, sai
äskettäin- Wa^ingtonissa pidetyillä
United Nations juhlilla tittelin '^Mi^-*
United Nations of 1946".
- .1
• U U D E N - maailmanpankin ensi^--
mkiseksi-presidentiksi on valittu Eu­gene
Meyer, Washington Postin kus­tantaja
J a tPJni-Ht^Ja. Mainitun pan- ^
kin-varäi. ovat S9,OOO,OOO^QQ0- _
oli palava lantatunkio. ^Se he^
muistutti voimakkaasti, etLi pi^a^
lähteä kotiin. .
No,- kestftän se kyläreissu kaksi
iriikkoa.V :Kirtos' teille, kun om^e
saattamassa minua asemalle. 5» a**
k ^ a iiyvakä: Kerroppa sinakm y^;
täväni kuinka monta perunasäkkiä
olet kuorinut.
SYKSYNLAPSr.