Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 29, 1946

              ,. X V I
tervaamaan tyttöäv^^
k u t o hieno te olettekaanl
5 f ^ i t t e niin suloinenkin/ kulta.
puristi tytön molemmat -kä-somiinsa
ja ^ ^ s t i iiänet pieneeri
ja valkoisella koristettuun
•^^lashuoneeseen. ^
"«ihastuttava!" toisti hän melkein
SHjabella äänellä. "Voin sanoa
Jle olleeni iiieman peloissani kuin-b
voisin viedä teidät Ritz-Carlto-
Ftte suinkaan loukkaannu suo-
;RiKfeslani? Tahdotteko savuk-
Hän haparoi hännystakkmsa tas-j^
aavftäen sieltä esille suurm kultai­nen
kotelon ja avaten sen.
'•'Te luulitte siis minun ilmestyvän
{teenne jossakin Mörne & Gillings-
Titorthin sommittelemassa kuuden
ipannan hintaisessa puvussa?" Thalia
^lantoi sytyttäen savukkeen.
"Niin minä toki teinkiif, kultaseni.
Minulla on ollut paljon ikäviä köke-miiksia-',
selitti Mari istuutu«i ras­kaasti
muutamaan nojatuoliin.. "O-len
nähnyt naisten ilmestyvän eteeni
hnnmallisissa puvuissa, sanon sen
jfiHe suoraan." <^
"Onko teidän tapanne huvittaa u-
; seäÄin. meitä nuoria ja kauniita ?"
:!Balia oli istuutunut suurelle täyte-tylfc
kipinäristikoUe ja katseli nyt
.Marlia puoleksi suljettujen luomien-vaaita.
*^No niin", sanoi Mari -hieroen
l»-3^äisenä käsiään. "En ole vielä
niin vanha, etten voisi nauttia nais­ten
«urasta. Mutta te olette mykis­tyttävä."
Hän oli vaalea, piinakk^ mies e-päilyltävine
ruskeine. tukkineen ja
yhtä epäilyttävinen tasaisine hampai­lleen
ja tänä iltana hän oli pukenut
ylleen liivin, joka näytti aivan mah­dottomalta.
"Me menemme ensin päivälliselle
ja sitten lähdemme katsomaan 'Poi-ja
tyttöjä' Winter palatsiin", sa­noi
hän. "Ja sitten", hän epäröi,
"mitä te sanoisitte pienestä illallises­ta?"
"Pienestä illallisestako?. Minä en
välitä sellaisesta", sanoi tyttö.
"Tehän voitte kuitenkin s\'ödä
jonkun hedelmän", ehdotti mr. Mari.
"Missä?" kysyi tyttö vakavasti.
^'•Useimmat ravintolathan suljetaan
«nnen näytännön loppua, vai mitä?"
"Ei ole olemassa minkäänlaista es­tettä,
miksi te ette voisi tulla takai­sin
tänne. Ette suinkaan ole turhan-
^ino, kultaseni?"
"En ainakaan -liikaa", tunnusti
TTjalia.
"Minähän voin viedä teidät sitten
^^^inne autollani", sanoi Mari.
"Minulla on oma auto, kiitoksia
sanoi tyttö ^ Mari avasi sil-selkoseläUeen.
Sitten hän ai­koi
«auraa, alussa vakavasti, mutta
sitten niin hillittömästi, että hän oli
takehlua. Hetkisen kuluttua hän
Wotti. -Ah, teitä ilkeää pientä
Paholaista!"
. ^^^^^'^ hy-vin kiinnostava Thalialle
)^ tavi vieläkin kiinnostavammaksi,
hän näki vflahdukselta Flush
^^iln hotellin lämpiössä mennes-sen
läpi.
Vasta teatterin jälkeen 'heidän
«J^siaan eteisessä ja odottaessaan,
^ <nenvartija toisi auton, näytti
hieman epäröimisen merkke­jä
"Jutta kaunopuhelias Felix Mari
kaiken hänen tunteman-
^^tahakoisuuden, ja kellon lyö-
* ^ Puoltakahutoista hän saapui
9Cirjoi«a3„< C A f A TCf Tf TC
EOGARVVALLACE DALAIijUUd
-lämpiöön »n-hotlamaUa • kiiBsittää
huomiotaan siihen, ettei Mari soitta­nut
palvelijoitaan, vaan aukaisi it­se
oven omalla avaimellaan.
Illallinen oli katettu ruusupuulla
laudoitettuun ruokasaliin.
"Minä tarjoilen teille, kultaseni",
sanoi Mari. ''Emme viitsi nyt enää
vaivata palvelijoita." Mutta Thalia
pudisti päätään.
"En voi syödä mitään ja lähden­kin
luullakseni kotiin heti", sanoi
hän.
"Odottakaafhan nyt toki hieman",
rukoili Mari. "Haluan jiitella hie­man
kanssanne isännästänne. Voin
tehdä melko paljon hyödyksenne
tuossa liikkeessä — tuossa pankissa,
Thalia. Kuka on antanut teille sel­laisen
nimen?"
"Kummi-isäni ja -äitini", sanoi
Thalia juhlallisesti, ja Mari 'hihitti
Vastuksissaan kuullessaan hänen pi­lansa.
Hän oli juuri menemäisillään Tha-lian
, taitse ulottuakseen erääseen
pöydälle asetettuun maljakkoon, kun
hän kumartui, ja ellei Thalia olisi
päässyt h-ti 'hänen otteestaan, olisi
hän suudellut Thaliaa.
"Nyt minä varmasti läJhden ko­tini",
sanoi^TJialia.
"Lorua!" Mari oli suuttunut, ja
kun hän suuttui, ei hän silloin enää
koettanutkaan teeskennellä herras­miestä.
"Tulkaa nyt istumaan tän­ne."
Tyttö katsoi häneen pitkään ja
miettivästi, ja kääntyen sitten äkkiä
meni ovelle ja väänsi kahvaa. Ovi
olL lukittu.
"Teidän olisi luullakseni parasta
avata tämä ovi, mr. Mari", sanoi hän
tyynesti.
"Tuskinpa", nauraa hihitti Mari.
"Nyt, Thalia, olkaa nyt sama pieni
kiltti tyttö kuin otaksuin teidän ole-variikin."
"Minusta tuntuisi ikä^-ältä haih­duttaa
ainoatakaan niistä kuvitelmis­ta,
joita olette muodostanut luontees­tani",
sanoi Thalia kyhnästi. "Olkaa
niin hyvä ja avatkaa tämä ovi."
Mari kävellä sipsutteli ovelle kai­vellen
.taskuaan, mutta ennenkuin
tyttö pääsi selville hänen tarkoituk­sestaan,
oli Mari puristanut hänet
syliinsä. Hän oli voimakas mies, tyt­töä
päätä pitempi ja hänen rautaiset
kätensä tarttuivat tytön käsivarsiin
kuin teräspihdit.
"Päästäkää minut irti", sanoi
Thalia vakavasti. Hän ei menettä­nyt
rohkeuttaan eikä osoittanut pe­lon
merkkiäkään.
Äkkiä Mari tunsi hänen jännitty­neiden
lihastensa höltyvän. Hän oli
voittanut.
Vetäen nopeasti henkeä keuhkoi­hinsa
hän päästi äkäisen tytön irti.
"Sallikaa minun nyt syödä hieman
illallista", sanoi Thalia, ja Mari ai­van
loisti riemusta.
"Nyt kultaseni, alkaa teistä tulla
tuo.sama pieni kiltti tyttö - mutta
mikä tuö on?". '
Tämä viime huudahdus aiueutui
pelosta.
Thalia oli kävellyt hitaasti pöy­dän
luo ja ruvennut tarkastelemaan
kirjailtua käsilaukkuaan. Mari oli
katsellut häntä luullen hänen hake­van
sieltä nenäliinaa. Mutta sen si­jaan
oli Thalia ottanutkin siellä e-rään
pienen mustan munanmuotoisen
esineen, vetäissyt äkkiä siitä esille
"^'asemmalla kädellään pienen neu­lan
ja asettanut sen pöydälle. Mari
tiesi, mikä se oli, koska hän oli ollut
tekemisissä armeijan varastojen
kanssa ja nähnyt monta Millsin pom­mia.
"Pankaa se pois — ei, pistäkää
neula takaisin paikoilleen, te nuori
tyhmeliini!" uikutti hän.
"Älkää olko millännekään", sanoi
Thalia kylmästi. "Minulla on vara-neula
laukussani — ja avatkaa nyt
heti tuo ovi."
Marlin käsi vapisi kuin halvaan­tuneella
hänem haparoidessaan avai-menreiän
kohdalla. Sitten hän
kääntyi katsoen Tbaliaan silmiään
räpytellen.
" M i l l s i n pommi!" mumisi hän
horjahtaen hienoa laudoitusta vas­ten.
Thalia nyökäytti hitaasti päätään.
" N i i n , Millsin pommi vain", sanoi
hän hiljaa ja meni eteiseen pitäen
vieläkin kädessään tuota kuolettavaa
munamaista esinettä. Mari seurasi
häntä ovelle paiskaten sen kiinni hä­nen
mentyään ja nousi sitten vapis­ten
portaita makuuhuoneeseensa.
Seisoessaan vaatenaulakon suojas­sa
Flush Barnet kuuli lukon napsah­duksen
ja salvan paukahduksen, kun
herra Mari meni huoneeseensa.
Talossa oli aivan hiljaista- Marlin
makuuhuoneen paksun ov^n läpi ei
kuulunut minkäänlaisia ääniä. O-vessa
ei ollut ainoatakaan poikkilau-taa
ja vain käytävän kattoon kajas-tuvasta
valosta, jota tunkeutui ma­kuuhuoneen
seinän tuulettajasta,
voitiin nähdä, että huoneessa oli jo-^
ku.
Sota-aikana oli tässä talossa ollut
upseerien toipumiskoti, minkävuoks»
oli pantu toimeen muutamia terve>'-
delle hyödyllisiä muutoksia, jotka o-
•livat enemmän käytännöllisiä kuui
kaunistavia.
Flush hiipi hiljaa sukkasillaan
ovelle kuuntelemaan. Hän luuli
kuulevansa miehen puhuvan itsek­seen
ja katseli ympärilleen, voisiko
hän millään tavalla päästä sellaiseen
asemaan, että hän saatuisi tarkas­taa
huonetta. Kä3rtävässä oli muu­dan
pieni tammipöytä ja hän asetti
sen seinän viereen kiiveten sille.
Kun hän sai silmänsä tuulettajan ta­salle,
näki hän Marlin kävelevän
edestakaisin huoneessaan pait^iha-sillaan
nähtävästi h>'vin järkytetty­nä.
Sitten kuuli Flush Barnet jon­kin
äänen, vain heikon kahinan kuin
jokin olisi kävellyt varovaisesti ma­tolla,
ja hän laskeutui lattialle ja kä­veli
tmpeasti käyt*ä\^ päähän si­vuuttaen
portaat.
Alalän\jMö oli pimeä, mutta haa
pikemminkin tunsi kuin npjvi erään
henkilön portailla. Hän ei voinut
sanoa, oliko siellä mies vai nainen,
eikä hän pysähtynyt ottamaan siitä
selkoakaan. Ehkä joku palvelijjoista
oli palannut salaa takaisin, koskai,
palvelijatkaan ei\*ät aina pys\^ poissa
kotoa, vaikka niin on käskettykin.
Flush hiipi käytävän vastakkaiseen
päähän asettuen vahtiin nurkkauk­seen.
Hän ei huomannut kenenkään
sivuuttavan portaitten päätä, mutia
sieHä ei ollut t3u**^akaan. Jonkun,
ajan kuluttua hän hiipi takaisin Jäl­leen.
Marlin makuuhuoneen oven
särkemisestä ei olisi ollut mitään
hyötyä, vaikka se olisi ollutkin mah­dollista.
Hänellä oli ollut h\-\'uä
aikaa talon tarkastamiseen ja n^^-t
hän oli päättänyt tutkia kirjastossa
sijaitsevan pienen kassakaapin, kos­kei
hän Marlin omasta huoneesta
ollut löytänyt mitään. .
Eikä tarkastus, johon kului pari
tuntia ja jota toimittaessaan hän
käytti ammattinsa uusimpia ja par­haimpia
työvälineitä, jäänytkään
tuloksettomaksi. Mutta se ei pal­jastanut
hänelle tuota suurta raha­summaa,
jonka hän oli toivonut löy­tävänsä.
Hän epäröi. Yö oli jo niin
pitkälle kulunut, ettei hän uskalta­nut
enää yrittääkään makuuhuonee­seen
tunkeutumista, sillä hän oli jo
'tarkastanut senkin perinpohjin. Hän
kokosi varusteensa työntäen ne tas­kuunsa
sijoitettuaan saaliinsa ensin
toiseen taskuun ja kiipesi sitten jäl­leen
yläkertaan. Marlin huoneesta,
ei kuulunut minkäänlaista ääntä
vaikka lamppu vielä paloikin. Hän
koetti katsoa avainnenreiästä, mutta
avain oli vieläkin lukossa. Ainoa
syy, miksi hän olisi halunnut mennä,
makuuhuoneeseen, oli mahdollisuus,
että rahat olivat miehen vaatteiden
taskussa. Mutta tämä todennäköi­syys
oli hyvin epäiltävä hänen mie­lestään.
Ehkä Mari olikin vienyt
rahat johonkin turvalliseen paikkaan,
minkä mahdollisuuden Barnet oli ot­tanut
lukuun.
Hän laskeutui hitaasti portaita
eteiseen ja sitten lämpiön ja ruoka-säiliön
läpi sivuovelle, jonne hän oli
jättänyt kenkänsä, päällystakkinsa
ja kiiltävän silkkihattunsa, koska
hän oli pukeutunut seurustelupu-kuun.
Sitten hän hiipi hiljaa suo­jaista
käytävää pitkin rakennuksen
vieritse. Siellä oli pieni portti, josta
päästiin Marlin talon pienelle etupi­halle.
Hän oli jo päässyt puutarhaan
ja hänen kätensä kosketti juuri port­tiin,
kun joku koski häneen ja hän
kiepsahti katsomaan.
"Kaipaan seuraanne, Flush", sanoi
muudan hjrvin tuttu ääni. Komisa­rio
Parr. Te kai muistatte minut?"
"Parr!" huohotti hämmentynyt
Barnet riistäytyen -kiroten irti ja
hyökäten portista kadulle, mutta ne
kolme poliisia, jotka odottivat hän­tä,
eivät olleetkaan niin helposti
karkoitettavissa, ja he kuljettivat'
Flush Bametin lähimmälle poliisiase­malle,
vaikka hän näyttikin aivan
murtuneelta mieheltä.
Sillä aikaa syventyi Parr omiin
tutkimuksiinsa. Ottaen erään etsi­vän
mukaansa hän meni lämpiöön ja
sitten portaita yläkertaan.
"Tämä on nähtävästi ainoa sel­lainen
huone, jossa, asutaan", sanoi
hän koputtaen oveen.
Mutta huoneesta ci vastattu.
"Menkää katsomaan, voitteko
saada jonkun palvelijoista hereille**,