Vapaus, December 18, 1924

              maassa saa, jos itse sit' et hanki" - Ilkka
jöflliinnniera Second sectioo;
Torstaina, Jouluk 18 p. ~- Thur., Dee 18th, 1924 VIII Vuosik. - Voi. Vni
Junan pitkäinen, kimeä viheUys
yli aavojen peltojen, joiden
^päröiminä lumiset talot seisoivat
Reissä ryhmissä. Seuraavassa tuo-iriossa
tuKsilmäinen juäa saavuttikin
^ysäbdj-spaikkansa ja vaunuista pur-kantui
ulos ihmisryhmä, joka/alkoi
liajaantua eri tahoUle taloryhmiä
iohden.
_ Voiiittekohan tulla kyyditse^
jjjiän minna pienen matkaa? kysyi
mouan raskasta matkalaukkua kan­tava
matkustaja eräältä hevosensa
vieressä seisovalta mieheltä. Olen
Tuatkalla erään Leinosen luo, p ^
Tdlometriä täältä.
^ Leinosenko? — K a miksei so­vi,
astukaa rekeen vaan, vastasi
•mies.
Hevonen lähti liikkeelle. Se vie­ras
herra haasteli:
_ Knuluu jo olevan ' Leinonen
naimisissakin.
Onhan tuo. Onkos herra Lei­nosen
sukuja?
— En, Olen^ vain hyvin hyvä tut­tava.
Olen ollut pois maasta > useita
Tuosia ja !nyt päätin lähteä häntä
tervehtimään jä viettämään joulua
Mnen luonaan.
Pian saapuivatkin he perille. Jät­täen
mstfcalaukkunaa rekeen kiiruh­ti
matkailija koputtamaan asumuk­sen
ovefle. Heti tulikin nuori nai­nen
avaamaan, mutta nähtyään vie­raan
miehen seisovan oven takana,
hän tuli, omituisen säikähtyneeksi
ja oli vähällä peräytyä, ovelta.
_ Hyvää päivää! tervehti vieras
iloisella äänellä. Olen Ossi Saari.
— Ossi Saariko? — Iloinen ilme
lensi naisen kasvoille. — Kaarlo
on niin usein kertonut teistä....
Tervetuloa!
— Niin, olemme Kaarlon kanssa
mitä parhaimmat ystävykset......
Onko hän nyt kotona? '
Nainen tuli jälleen vakavaksi.
. -- E ple, a^n^^ Hänet
Tietiiny.juuri p'u^^^^^^
Pari keskuspoliisin miestä kävi hä­net
vangitsemana.
— Keskuspoliisin miehet — van­gitsemassa!
Mistä syystä sitten.
— Ei syytä sanottu, j Vaikka tier
täähän tuon. Jokainen työläinenhän
— tai kommunisti, niinkuin porvarit
tykkäävät sanoa, — on nieillä joka
hetki vaarasaa joutua kiinni. E i sii­nä
oikeastaan ole mitään ihmeellistä.
Mutta tuntua sentään niin ikävältä,
kun juuri jouluaattona....
--OnJca Kaarlokin sekaantuntu esi-
— tarkoitan kommnnistiaeen
liikkeeseen?
— Onhan hän tehnyt sen, mitä
jokainen rehellinen työläinen tekee .
. — Jaha! Hyvästi sitten! Minä
lähdenkin nyt heti.
— Mutta teidänhän pii määrä olla
luonamme koko joulu?!
— E i , kyllä minä lähden heti. Hy­västi!
Ja Saari riensi hevosmiehen luo
ja sanoi hänelle:
— Ajakaa takaisin asemalla. Mat­kustan^
T>oiS seuraavalla junalla.
— Mutta, ihmetteli ajaja, äsken­hän
kerroitte jäävänne tänne!
— Silloin en vielä tietänyt, että
entisestä ystävästäni oli tullut kom­munisti.
Nyt sen sain kuulla. Minä
en jaksa hyväksyä heidän käyttämi-ään
menettelytapoja. Sen tähden
en voinutkaan viipyä enempää ai­kaa
Leinosen luona. Välimme ovat
nyt selvät.
J:a seuraavassa junassa matkusti-kih
Saari takaisin kaupunkiin. Kun
hänelle oli matkalla tullut nälkä,
kiirehti hän kohta ruokailemaan, va­liten
ruokailupaikakseen tällä kertaa
ties minkä päähän piston johdosta,
erään hyvin epämääräisen ruokalan.
Kävi pöytään ja tilasi tukevan ruo­ka-
annoksen.
Melkein samaan aikaan kuin hän­kin
tuli viereiseen pöytään muuan
vanha vaimo hyvin kuluneissa vaat­teissa,
yaimo kaivoi rääsyistään l i ­kaisen
kukkaron ja alkoi kopeloida
sitä, mutta kukkaro näytti olevan
tyhjä. Tämä herätti Ossin mielen­kiintoa
ja hän alkoi lähemmin tar­kastella
vaimoa. Tämän kasvoille oii
levinnyt omituinen puna, ja näki
selvästi, että hän ponnisteli itkua
vastaan! Nyt Ossi älysi totuuden.
Tuolla naisella oli nälkä. Tuo tietoi­suus
teki Ossiin omituisen vasten­mielisen
vaikutuksen. Ruokakaan ei
en ään ottanut kulkeakseen alas kur­kusta.
Härieii täytyikin kesken syön­nin
nousta ja.lähteä pöydästä. Tus­kin
oli hän sein tehnyt,, kun nainen
hyökkäsi pöydän luo ja villillä ah­neutena
:k:öTcdsi"p5ydältä;:fe
mutta pisti ne jonnekm rääsyjensä
kätköön.
Ossia tuo ihmetytti ja hän kysyi:
— Eikö teillä: ole nälkä?
:—^ On kyllä, vastasi vaimo suora­sukaisesti.
— Nö, miksette sitten syö heti
niitä leipiä?
— En syö niitä ollenkaan. Kotona
on pikku Helvi, ja hänellä ei ole
kaht^n päivään ollut mitään ruo­kaa.
Pitää toki saada jotain hänelle,
kun kerran on jouluaatto...
Ossin välttyi äkkiä sellainen tun­ne,
jota hän ei pitkiin, pitkiin aikoi­hin
ollut tuntenut. Kurkkuun kohosi
jotain niin tukaMuttavaa. Kiirees-
DETROIT, MICH.
Taimi, Auvo ja Jussi Hahto
13110 - Thomson Ave.,
H. P., Detroit.
Ellen Oiva ja Henry Palo
6075 Wabash Ave.
Ida ja Nikolai Salo,
5044 Prush St
Knut Harju,
1946 Cortland Ave.
John ja Aliina Mattson.
14026 Lincoln Ave.
, Irene ja K. Ahlbom,
5635 Hamilton Ave.
Raymond, Milja ja Hannes
Vuori, 2238 Kirby W.
Maiju, Niemi ja itjalmar
Hamari, 3005 McGraw
Emma ja Kusti Johnson,
, .114660 Tuller
Hulda, Iines ja Karl
Halme,
6075 Wabash Ave,
Hulda Siira,
5969 i4th St.
WALSEN, COLO.
Mr. Henry Leppälä
Mrs, E. W- Johnson
: ———T —
LONG COVE, ME.
Vivian, Helien, Raymond,
Martha ja Viljo Ojala
R O S S L A N D . BL C .
Lissie, Matt Saari ja lapset
Box 381
RAFT RIVER, B. C
r
Enok Sorsa |
VANCOUVER, B. C.
Haaikaa joolu»
taistelutannoa aikavalle
vuodelle toivoo
Emil Aito. i
24 Powell St. {
• . •• • ' • ' j
PORT MOODY.; B- C
Thelma, Taimi, Mary, Edo
Petterson
Agnes, Alf, Sylvj, Heikki
Niemelä ^
Eugene^ Esther jä Edw,
Eskola ;
Hemmi ja Lempi'
Kilpeläinen' !
Mrs. Flora Streng
Hanna ja Kalle Streng ja
lapset
Elsi, Eino ja - Emil Eskola
Anni Hiltunen •
Mrs. Elisabet Tiiuri
Olavi, Sarini' j a Otto
Saasta
Liisa, Tilda ja Wihtori
Lehto-
Jussi Sorvari
Eno Marsell
G. A. E .Eskola -
SQUILOX.^ B. C.
Selma ja William
Mikkelson ja lapset
Antti Hill
Arvi Mackey
- Nikolai Saari ,
Otto Sironen
Senja ja Victor Lehto ja,
lapset
Alli, Lillian, Hellin, Sanni
j a Jacob Luoma
Kauko, Maria ja Karlo
Ketola
NANAIMO. B. C.
John Hietan perhe
W. Sillanpään perhe
Matti Haapala perheineen
Bertha, Ilmi ja Elias
Mäkelä
Maksettu tila
Noora ja John Lehtomäki
Sanna ja Fred Kivelä
perheineen
Ailin, Aivi, Minna ja John
Kojola ,
August Mäki
WiUiam, Elna, Herbert,
Väinö, Edi, Albi, Hilma
ja Samuel Torkko,
Extension, B. C.
Rauha ja Timo Maasanen
perheineen
: Eino, Maria ja Antti
Maasanen
Astrid, Vilho, Mary ja
John Mäki
• Niilo Peltoniemi
Cyril, Olga ja Viktor
. Maimus
Onni Haavisto
Fanny ja Alex Haasanen
perheineen
Lauri; Aino ja Jalmar
Maasanen
TWIN BUTTE, B. C.
UToftn Ulvila
Elias Kangas
Heikki Puoliväli
ti työnsi hän taskustaan löytämän­sä
kolikot naisen käteen ja kiirehti
ulos. Tuskin oli hän päässyt ovesta,
kun hän huomasi kyyneleen kieräh­tävän
poskeleen. .
Hän riensi kadulle ja käveli hy­vin
kauan 'alkäa-^tarkoituksetta -ka­tua
ylös, toista alas. Hänen ajatus­tensa
epäselvänä taustana siinsi ku­va
vanhasta naisesta ja hänen pie­nestä
Helvistään, joilla ei ollut
mitään ruokaa, vaikkakin oli joulu­aatto.
Ja varmaankin hän näki ne
tuhannet ja miljoonat, jotka samoin
ottivat vastaan tämän jouluillan näl­käisinä
ja tyhjin vatsoin, ja jotka
aina olivat olleet olemassa, vaikkei
hän ollut niitten olemassaoloa mil­loinkaan
ennen tullut ajatelleeksi.
Mutta huomannut hän ne kyllä oli
monasti. Ja niinpä palautuivatkin
nyt hänen mieleensä muistojen ko­meroista
kaikki näkemänsä- jä kuu­lemansa
kurjuuskuvat, ja niiden sar-
International
Provision Store
Vaikuttimena siihen että ilmotamme tässä
lehdessä on se että tahdomme sanoa suoma­laisille
ystävillemme haluavamme säilyttää
ja edelleen lisätä heidän kannatustaan. He
ovat aina tervetulleita kauppaamme, jossa
he löytävät suuren varaston uiko- ja koti­maista
tavaraa, joukossa Suomesta tuotua.
Kanppamme yhteydesM on agenltuari Canadian Pacific, Cunard,
White Star, Dominion ja Ewediih American linjaUe, Olemme ah­neet
raatotie ja lairapilettta lähes 19 vuoden ajan. Myoskn Mo-ney
Ordereja postisM ja kaapelilU kaikkiin maikn olmmalla va-lityskontilla.
Parhaimpana snositnkMii^ kyiykaa niiltä-joiU olemme palvelleet.
Melken jokauen tuntee A . Giachino, 5 Proipect Ave., CoM», Ont.
P. O. Box 597 .
Me autamme teitä passien
hommaamisessa
ja oli mittaamaton. Yhfäkkiä ha­vaitsi
hän nyt, että kaikkialla hänen
ympärillään vallitsi huutava, hirvit­tävä
hätä. Itse hän ei;ollut siitä jou­tunut
kärsimään paitei ' yar^^
massa nuoruud<äs8a|m: sillä muuta-nn^
jmpsia^sitt?Tr^
vallinen tyÖläisppika, -paanut' p^^^
varakkaan enons^ja^se oli antanut
hänelle tilaisuuden antautua, joskin
vaatimattomasti eläen, haluamiellen.
sa opinteille. Pahin huutavin kur­juus
oli unohtunut. Nyt se oli pa­lautunut
hänen tajuntaansa jälleen.
Ja kirousko vai onni lie hänelle,
mutta hän oli yksi niitä tunrieherk-kiä
olioita, jotka joskus kohdattuaan
jonkun syvällisen näkemyksen eivät
voineet sitä niin vaan mielestään
hälventää. Sen takia olikin hänelle
mahdotonta nyt saada ajatuksiaan
minkäänlaiseen tasapainoon.
Hänen kävellessään oli aika kulu­nut
ja jouluaattoinen päivä oli al­kanut
laskeutua harmaaseen hämä­rään.
Jossain kaukana alkoivat soi­da
kirkon kellot, ,
Ossi melkein säpsähti. Joulu oli
siis alkanut, Väpahtaian sjmtymä-juhla.
Niin joulu! Hän olf sitä niin har­taasti
odottanut. Nyt ja aina. Hä-'
nessä oli jotain uskonnollista, kai-jo
kodin lapsuusvuosien perintöä. E i
hän- sillä tosin koiskaan ulospäin
loistanut — ja tokkopa oli siltä itse­kään
aina tietoinen. Mutta sittenkin
oli hänen sisimmässään asunut jon-
I kunmoinen Kristiis-ihailu, joka oli
saattanut hänet aina niin hartaasti
joulua odottamaan.
Nyt se oli taas tulitit, se j o u l u . . .
Mutta ne tuhannet, miljoonat kurjat,
joilla oli nytkiri nälkä, vaikka on
joulu — ei, nyt ei voinut tuntea
mitään iloa. Se oli niin masentavaa
-—ja käsittämätöntä.
Mitä hyötyä olikaan ollut siitä,
että tuhatvuosia oli saarnattu rak­kautta,
kun maailma kumminkin oli
pysynyt yhtä kurjana? Ja miksi ei-
< vät ne, joilla olisi valta poistaa kur­juus,
sitä tee, vaikka jublivatkin
rakkauden ruhtinasta.
Ne olivat outoja kysymyksiä, kyr
symyksiä, jotka eivät koskaan en­nen
olleet hänen mieleensä juolah­taneetkaan.
Ei hän osannut niihin
vastata. Mutta kuin kaukaisena aa­vistuksena
hän tajusi, että se poh­ja,
jolle hän oli maailmansa raken­tanut,
vyöryy hänen altaan pois
kuin pettävä tyhjyys;
Ajatustensa toivottomassa, seka'
melskassa hän vihdoin palasi asun­toonsa
j a retkahti toivottomana is­tumaan.
OU hnjaista. Seinäkellon yksitoik­koinen
nakutus vain' konlm huo­neessa.
Äkkiä pimeni kaikki Ossin sUmis-
83. Sitten hän hnomasi olevansa
jossain saarella tasangolla. YmpStr
rillä oli rankka yö. Tasangolla
makasi suuria lammaslaumoja ja
niitä paimentamansa oli suuri jouk­ko
ihmisiä. Millaisia ihmisiä! Rää-syisiä,
likaisia, kurttuisia, työn köy-ristämiä,
laihoja kiiin varjot, kel
meit:£^ kuin ; kuolema,. kaikkien , sil-mis5ä'
liälän "hiirjÄ tiili Ja ' kasvoilla
omituinen tuskan vääntymys. Heil­lä
oli kylmä, niin kylmä, että vapi­sivat
. . . . Mutta kaukana tasangon
laidassa näkyi komeita valaistuja
palatseja.
— Miksi te täällä vapisette kyl
mässä? Miksette keritse /lampaitan­ne
ja vaMista niitten villoista läm­pimiä
vaatteit itsellenne? kysyi Os­si
paimenilta.
. Eräs paimenista vastasi:
— Lampaat eivät ole meidän.
Ne ovat niiden, jotka tuolla palat­seissa
elävät. He määräävät lam­paista
ja villoista.
— Tänään on jouluyö, kuiskasi
eräs. , ^ •
Niin on,) vastasi toinen. Tänä yö­nä
Betlehemin paimenille syntyi va­pahtaja.
. . .
— Tulisipa meillekin joku, joka
meidät vapahtaisi tästä kurjuudes­ta
ja kylmyydestä, kuiskasi kolmas.
.— Ihmeitä ei tapahdu enään,
virkkoi neljäs.
Ossi heräsi ja hänen oli paha ol­la.
•.
Mielessä vaelsi riistiriitaisten tun­teiden
sekamelska. ^Ylinnä kaiken
vaivasi häntä sisäinen luottamuksen
ja vakaumuksen puute.
Ääni paisui hänen rinnassaan, jo­ka
kolkutti; Nuo toiset, nuo halvek­situt
ja kirotut oyat oikeassa.....
Hän tunsi moitteen ja oman sisäi­sen
halveksumisensa nousevan ifc-seään
vastaan.
HÄIJYSTI SANOTTU
Lähetyssaarnaaja oli kutsuttu
päivällisille varakkaan pankkiher-ran
luo j a päivällispöytään saapui­vat
myöskin isännän kolme tytär­tä
hyvin avorintaisissa puvuissa.
Isäntä katsoo velvollisuudekseen
esittää tyttäriensä pukujen johdos­ta
anteeksipyynnön hurskaalle mie­helle,
syyttäen muodin oikkuja.
" A h " , vastasi lähetyssaarnaaja.
"Eivät heidän pukunsa vähääkään
lonkkaa minua. Olen tottunut sel­laiseen.
Kuten tiedätte, olen Vym-menen
vuotta oleskellut villien kes­kuudessa."
Neitsyt Maria kiiruhti itkusilmin
isäjumalan luo ja valitti hänelle su­ruaan.
«Mitä pitäisi minun tehdä
rakkaan poikani kans.sa", huokaili
hän. "Moneen päivään hän on tus­kin
koskenutkaan ateriaansa. Tur­haan
parhaat keittotaiturini valmis­tavat
hänelle mitä maukkatmpia
ruokia. Hän työntää kaikki takai­sin,
öisin hän ei silmiään ummista,
vaeltelee vaan edestakaisin taivaan
teillä, katselee lakkaamatta ikku­nasta
alas maan päälle ja kauhistu­neena
kohottaa käsiään. Niin mur­heellinen
oli hän ainoastaan silloin,
kun hän käveli Getsemanen puu­tarhassa."
_"Anna hänen olla rauhassa", mu­rahti
isäjumala, "eläkä myös minua
häiritse, sillä minulla on nyt tär­keitä
tehtäviä."
Huoaten poistui Neitsyt Maria.
Käytävässä hän kohtasi poikansa.
Tämä oli vyöttänyt itsensä- matkaa
varten ja hänellä oli pyhiinvaeltajan
sauva kädessä Katsahtamatta äitiinsä
hän tahtoi kulkea ohitse. Mutta äiti pi­dätti
hänet, tarttuen vaipan liepee­seen.
"Minne olet menossa?'/ kysyi
hän pelästyneenä. Tämä pysähtyi
äänettömänä, katseli äitiinsä suu­rin,
kauhistunein silmin ja .riensi
pois, paukahuttaen taivaan oven
lujasti kiinni ulos mennessään.
Hän vaelsi kautta taivaan laajain
kenttien, yli vuorten ja laaksojen,
joissa kukkanurmet tuoksuivat, i -
hanat metsät viheröivät jä taivaan
lauha tuuli huojutteli leppoiset!
puitten lehtiä, joissa jumalanlinnut
lauloivat. Vihdoin hän saapui tai­vaan'
etäisimpään osaan, missä py­sähtyi
suuren ja komean linnan
luona ja kolkutti pelokkaana sen
vaskiporttla. Mies, viheriä turbaani
päässä, tuli avaamaan. "Vie mi­nut
herrasi luo, pyysi : vapahtaja
vaatimattoniasti. Portinvartija joh­datti
hänetvkajit^^^kpmea]^^
lian, rtissäih^^^^^^
tivat paratiisinruusuja, ja he saa­puivat
uhkeaan marmorisaliin. Siel­lä
loikoi mukavalla leppsohvalla ko­mea
ruskettunut mies ja poltteli
piippua^ Hän noiisi ja lähti ojenne­tuin
käsin vieraista vastaan. Mutta
tämä lankesi polvelleen hänen e-tcensä
ja suuteli hänen vaatteensa
lievettä. , - V . - : •
"Mitä tämä merkitsee, veljeni?"
kysyi ihmetellen komea piies. ;
"Minä tulen pyytämään anteek­si
sinulta Muhamed" virkkoi vapah­taja
hiljaa ja tukähutetulla äänel­lä.
"Minä olen aina hyökäilmyt «i-nun
oppiasi vastaan; sillä sinä olet
saarnannut tulesta ja miekasta, ja
minä vakuutin, että sinä johdatat
ihmisiä kadotukseen. Mutta nyt mi­nun
täytyy tunnustaa,- että minä
olenkin tullut ' vääryyden ja pa­huuden
profeetaksi, että kauheim­mat,
rikokset pyhitetään minun ni­melläni,
että nuo eläimet.-.-.
Mielenliikutus valtasi hänet, niin
ettei hiin voinut enempää jatkaa.
"Nouse minun veljeni, kehoitti
Muhamed arvokkaana, "ja kerro
minulle mikä johti sinut tähän tun­nustukseen."
Vapahtaja meni suuren kaariik-kunan
luo, työnsi verhot syrjään
ja viittasi profeetta Mubamedia t u ­lemaan
hänen viereensä ja katso­maan
siitä alas.
He näkivät alhaalla hävitettyjä,
autioiksi tehtyjä maita, joissa ky­lät
ja kaupungit olivat soraläjinS
ja ihmiset vaelsivat kodittomina.,
alastomina ja j nälissään, etsien epä­toivoisina
itselleen ravintoa ja tur­vapaikkaa.
He näkivät tuhansittain
ja taas tuhansittain verissään ma­kaavia
haavoitettuja ja kuolleitten
ruumiia. He näkivät hirveitä konei­ta,
jotka suitsuttivat tolta Ja kuo­lemaa,
kauheaa hävitystä, elämän-tuhoa.
He näkivät miten valtavfit
joukkot, aseistettuna ihmismerenä
liikehtivät toinen toisiaan vastaan,
murskaten' kaiken tiellään ja hävit­täen
toinen toisensa. He näkivät
Mi f
i i
hautuumaita, laajoja, kammottavia %
kttolemankentttä, jotka olivat jään­nöksenä
ja tuloksena siit& vihasta
ja raivosta, mikä valtasi ihmiset
heidän tuhotessaan toinen toistaan.
He näkivät hautuumailla loppumat­tomiin
saakka pieniä valkoisia ris­tejä,
ne olivat merkkejä' siitä pää­määrästä,
joka oli saavutetta ja Jon­ka
tähden ihmiset olivat raivonneet
toisiaan vastaan niinkuin verenja- ,
coif!et oedot, pääsemättll kuitenkaan
sen pitemmälle kuin pimeään hau-,
taan asti. • •
Ja toissaalla he näkivät komeita
kaupungin katuja,, joilla eläimelli­set,
veriset ihmiset viettivät raako-.
ja ja alhaisia voitonjuhlia. Mutta
Jul^lien ulkopuolella vallitsi terrori
ja kauhu. Tuhansit,tain viattomia
oli murhattu. Parhaimmat» kannol-
Iissä tai hirsipuissa ja ylimystötiuo-riso
tanssi riemukarkdoa Joukko­hautojen
ympärillä. Paha oli vallas- '
sa ja ihminen ihmisessä oli koko­naan
kuollut. Nälkää Ja kuolemaa
kaikkialla. Pienet lapsei: itkivät lei­pää.
Mutta komeajpukuiset pyövelit
viettivät Juomajuhliaan täysinäisten
pöytäin ääressä.
Kauhistuen ja inhoten käänsi
profeetta' katseensa sieltä pois.
"Mikä kadotukiten kuilu se on, Jota
sinä minulle näytät, mikä maa se'
on tuo, kysyi Muhamed Tapisovalla
äänellä.
Vapahtaja peitti kasvonsa käsillään,
jolloin kyyneleet vierivät alas kas- -
voilta ja häpeänpuna kohosi kai- j ,
peille poskille. >
"Puhu", sanoi profeetta, asettaen
kätensä vieraan olkapäille, "sano, •
mikä tämii maa on?"
' Ja vapahtaja vastasi tnkahtoneel*
la äänellä:
"Se on kristillinen Eurooppa." (
KÄYTÄNNÖLLISIÄ NEUVOJA
Maito ei pala pohjaan, jos ennen
kuin maito kaadetaan: kattilaan, sii­nä
kiehautetaan muutama lusikalli­nen
(niin paljon, että se peittää
pohjan) vettä. Maito ei silloin pa­l
a pohjaan, oli tuli kuinka tuima ta­hansa.
Taistelut armoa
vuodelle 1925!
Toivottaa
VAPAUDEN HENKILÖKUNTA:
ii V. Kannasto Arro Vamnu
Kaarina Heinonen. Onni Saari.
Nelli* Pernu. Henry EUmea.
Ffwd.' Kerptneu.
Uuto Kotpanea^
A. W. £«te.
m m
mm