1936-03-21-01 |
Previous | 1 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
^ «assd nymerossas 3 II P1 Tn ti T.\LO, sijaitsi mäen törmällä. Sitä ympäröivät suuret puut ja sinne johtavan tien molemmin puolin kasvoivat kauniit koivurivit. Talo ei ollut erikoisen varakas, mutta se oli ve^ laton ja sen maat antoisat.' Isäntä ja emäntä olivat jo vanhoja. Siksi olikin isännyys aiyan kuin itsestään siirtynyt talon vanhimmalle pojalle. Poika oli parhaassa miehuuden iässä, päätään pitempi suurta sisarusparvea, kaunis, roteva ja ryhdikäs. Sellaisena oli hän talojen tyttärien toivo ja palvelustyttöjen salainen ihastus. Tämän tiesi poika itsekin ja oli hänellä lukemattomia sekä julkisia että salaisia suhteita niin talojen tyttärien kuin palvelustyttöjenkin kans-i sa. Nuoren miehen mieli oli lainehtiva ja levoton, hänen rakkautensa väkevä ja kesytön — se S3rttja ja sammui yhtä helposti. Hän koetti etsiä suhteistaan tyydytystä jollekin, mitä ei itse- I kään käsittänyt ja joka poltti hänen I rimiassaan ainaisena hehkuna, hänen turhaan koettaessa sitä sammuttaa juomingeissa ja hurjasteluissa. Mies otti vaimokseen varakkaan talon tyttären, jota silloin myöskin rakasti. Nyt muutettiin myöskin virallisesti talo,hänen nimiinsä. Mies kat-seh toivorikkaana tulevaisuuteen, alkaessaan uuden elämän ja tehdessään työtä perheensä ja kotitalonsa hyväksi. Mutta entisyys palasi, eikä vaimo voinut olla huomaamatta miehensä levottomuutta. Pian halusi mies myydä talon ja muuttaa toiselle paikkakunnalle. Vaimo esteli ensin, mutta suostui lopuksi, sillä hän rakasti miestään suuresti ja toivoi tämän viihtyvän uusissa oloissa. Niin myi mies entisen kotitalonsa ja lähti sen jälkeen harhailemaan pitäjästä toiseen, uutta taloa katsellen. Hän ostikin pian talon ja muutti sinne perheensä kanssa. Talo oli iso. Oli otettava seka nais- että miespuolista apuväkeä. Mies tunsi viihtyvänsä uu-ffessa kodissaan. Hän koetti hukuttaa entisen minänsä työhön^ raataa aamusta iltaan metsissä, pelloilla — kaikkialla. Mies tunsi voimakasta le hän hädässään haki turvaa a i monsa huolenpidosta. Eräänä iltana oli talossa tapettu vasikka. Mies oli oUiit siinä mukana ja . vaikutti se hänen kiihtyneeseen hermostoonsa ja herkkään mieleensä hyvin merkillisesti. Koko yön valvoi mies, harhaillen talossaan kuin apua etsien, sillä häntä vaivasivat hirveät mielikuvat. Ne käskivät häntä johonkin. — Johonkin ne kiihoittivat, ahdistivat. Mies tarttui kuin hukkuva jokaiseen selvään ajatukseen, mutta ne eivät kestä, hajoavat-— ratkeavat. Yöllä heräsi hätien J^ehdossa nukkuva pieni poikansa. Mies lauloi ja tuuditti lapsen uneen uudelleen ja luuli saavansa lohtua. Mutta ne tulivat taas — ne pahat unet. Ne kiusasivat, ajoivat takaa, eivät antaneet rauhaa. Tuvan pöydällä oli iso veitsi. Sitä oli käytetty illalla ja siinä oli vielä verta. Mies otti sen käteensä. Hänellä oli myös pyssy laatikossa — mies otti senkin. Se tuntui kylmältä käteen ja —r häntä puistatti. — Miksi täytyi hänen kärsiä ja kaikkien nii-den, jotka ovat yhdistett5mä hänen elämäänsä? — huusi hänen hätääntyneet sielunsa. Vaimo oli jo noussut ylös ja oli tuvan puolella aamukahvin keitossa. Palvelustytöt olivat navetassa aamuaskareillaan ja miehet olivat lähteneet heinäkuormia viemään toiseen kylään. Mies näki nukkuvat lapsensa. He olivat vielä onnellisia ja heidän unensa rauhallista. Rauhallista! — Oliko hänen unensa ollut lapsenakaan rauhallista? He ovat hänen lapsiaan ja heissä virtaa hänen verensä. Hänen verensä! Sama rauhaton veri ! — — Ei, ei! Hänellä ei ole oikeut-ta . . ! Hänei^ täytyy pelastaa hei- . d ä t . . , ; ; Äliehen päässä jyskyttää. Hänen suonissaan virtaa veri kiihkeänä, punaisena ja pulpehtivana. Hän takoo ohimoitaan, voihkii, nyyhkii. Vaimo kuulee tuvan puolelle jotain outpa ja tulee katsomaan. Mies tuijottaa häneen laajentunein silmäterin, kädessä on hänellä revolveri. Velvollisuus — velvollisuus! huutaa häneri sisässään! Mies ei tajua mitään, hänen sormensa painaa liipasinta —-vaimo kiljaisee, kaatuu . . . Lapset kääntelevät rauhattomina vuoteissaan. Mies ryntää heidän luokseen —- laukaisee — laukaisee. — Kaikki, kaikki, huutaa sama vaativa ääni hänen sisässään. Viimeksi hyökkää mies kätkyelle. Poika katselee häntä kuin ihmetellen ja nostaa luottavaisena kätensä isään-' sä kohti. Mies herää kuin pahasta unesta. Muistaa yöllisen laulunsa. Hän katsahtaa ympärilleen, näkee kaiken, kaiken Kauhistuu, repii tukkaansa, huutaa, itkee — huutaa suurta hätäänsä ja tuskaansa, itkee koko elämänsä suurta kurjuutta ja lopuksi kaatuu tajuttomana maahan, josta hänet sitten löydetään. > Seuraa viikkokausia kestävät kuulustelut, tutkinnot — mielisairaala. Mielisairaala! — Miksi sinne? tuskittelee mies, sillä hän ei tiedä, että hänen sielunsa oli sairas—ollut koko hänen elämänsä ajan. Kaksitoista vuotta on kulunut. Harmaantunut mies palaa entiselle kotiseudulleen. Hänet oli katsottu "täysm parantuneeksi". Mies ei puhu koskaan itsestään, ei vaimostaan eikä lapsistaan. Paikkakuntalaiset häntä hiukan vieraksuen katselevat ja kuiskailevat kummallisia juttuja hänen entisyydestään. Usein vieläkin kuullaan miehen rauhattomat yölliset askeleet. rakkautta lapsiaan kohtaan, joita oli vuosien kuluessa tullut viisi. Heidän tulevaisuuttaan hän tahtoi rakentaa. Mutta hänen rinnassaan paloivat entiset tulet. Ne liekehtivät, roihusivat, polttivat ja kuluttivat... Hänen täytyi hakea viihdytystä. Hän teki kaupunkimatkoja, joi ja nurjasteli. Palattuaan seUaisUta matkoilta hän kertoi mitä merkiUisempiä ja mielikuvitusrikkaiinpia kertomuk-' joista useimmat olivat hänen sai- ^Jsen mielikuvituksensa loihtimia. ^ ^aimo kärsi miehensä tähden ja whdutteli tätä kuin suurta lasta. Elä- ^a kulki eteenpäin ristiriitaisten tunteiden riehuessa miehen sielussa, joU-RYSKYIN murtuu talven valta, sulaa lumet kaikkialta. Vavahdellen hanhet haihtuu, vesivirroiksi ne vaihtuu. Tuonut on taas kevät jälleen virkistystä elämälle. Voittoansa tuuli soittaa, lämpö kylmän vallan voittaa. Mahti mainen ei voi estää, pohjan vihurikaan kestää, kevätaurinko kun ratkoo, talven jäiset kahleet katkoo. Laulaa purot, vettyy notkot, syöksähdellen täyttyy rotkot, vuorilta kun das rientää, tulva esteet tietään viertää. "Kaunista on kevät tämä", laululinnut visertävät. Oksalla kun riemuin hyppää, pesäkorren nokkaan nyppää. Siintää taivas, päivä loistaa, murheen mielestä se poistaa, hetkeks* sielun lumoaapi, huolet raskaat katoäapi. Miettehet näin aprikoivat, luonnossa kun laulut soivat: Pois jos huolet voisin heittää, orjan kahleet maahan peittää. Kevät tää! Kevät tää! Rinta se riemuiten sykähtää. Aurinko herttainen lampoä~jakaa, raikkaana tuuli saa metsien takaa. Saa raatajakin tuoksua hengittää. — Kevään laulu soi kaikkialla. U. WIRTA. Kirf. RAHAN VANKI (Kilpakirjoitus) ULI kaunis kuutamoilta. ^ Mies pitdi vaalean naisen käsiä omissaan, kysyen hellästi: "Miksi sinä et rakasta minua?'' Nainen vastasi: * "Jos tietäisit elämäni tarihan, niin —• ehkä et sinäkään rakastaisi minua; Haluatko kuulla sen?" Mies nyökäytti päätään merkiksi, että halusi kuulla ja nainen kertoi: "Olen köyhän kodin lapsi. Haaveilin rikkautta, rahaa. Menin naimisiin vanhan mutta rikkaan miehen kanssa^ Ajattelin: Kun hän kuolee olen minä vapaa rakastamaan nuorta ja, — minulle jäisi paljon rahaa — puutetta ja huolia ei o l i s i . . . Mieheni oli julma luonteeltaan. En voinut pitää hänestä, vielä vähemmm rakastaa häntä. Hän teki elämäni suorastaan sietämättömäksi. Kaipasin miestä, jota voisin todella rakastaa, — kaipasin lasta. Uneksin löytäväni molemmat jostain maailman sopesta. Oltuani naimisissa kuusi vuotta, tuli elämääni niipri mies. Hän tuli meille työhön. Aluksi minä pidin hänestä ja sitten —- rakastin häntä. Mies oli tietoinen tästä. Hän lupasi hankkia minulle pienen kodin. Seuraava vuosi elämässäni oli hauska ja vietin sen onnellisena, sitten— tiesin tulevani äidiksi hänen lapselleen. Luulin harien rakastavan minua. Kun ilmoitin tuon suuren asian hänelle kauhistui hän. Seuraavana aamuna oli hän mennyt pois, en tiedä minne. Surin häntä. Sain myöskin häneltä kirjeen, jossa hänkin sanoi surevansa ja kaipaavana minua, sekä sitä pientä. Silloin hän myöskin tunnusti olevansa naimisissa, mutta että hänen vaimonsa oli hänen poissaollessaan ollut uskoton hänelle. Kirjeessä oli myöskin huomattava summa rahaa, jonka hän kehoitti minua käyttämään hyväkseni. Hän pyysi anteeksi ja lupasi tulla luokseni — joskus. Jätin vanhan miehen salaa, karkasin maailmalle... Kävin työssä- Elämäni oli ankaraa ja usein sain mennä vuoteelleni ilman ruokaa. Sitten synt3d pieni pjoikani. Hän oli aivan isänsä kuva, — ainoa muistoni hänestä. Hän on ollut minun lohtuni ja samalla myöskin siunaukseni. Hän on nyt 18-vuotias ja auttaa minua. Mieheni kuoli 10 vuotta sitten. Siitä saakka pien etsinyt kaihoten rikostoveriani, vaan en ole häntä lö)rtänyt. Rakastan häntä vieläkui j ä olen ni-mittanjrt poikani isänsä nimellä: Toivo Keino. Haluaisin joskus ilmaista hähelLe totuuden kuka on hänen '•isänsär ' —•.' "Toivo Keino", huudahti mies. — "Olen tässä, arnaaanilSallimiis on tuonut meidät yhteen. Vaimoni kuoli kblme yuötta sitten. Menin silloin heti siiiun entiseen kotiisi, mutta en (Jatkoa 3:11a sivulla)
Object Description
Rating | |
Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 21, 1936 |
Language | fi |
Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
Publisher | Vapaus Pub. Co |
Date | 1936-03-21 |
Type | text |
Format | application/pdf |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
Identifier | Liekki360321 |
Description
Title | 1936-03-21-01 |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
OCR text | ^ «assd nymerossas 3 II P1 Tn ti T.\LO, sijaitsi mäen törmällä. Sitä ympäröivät suuret puut ja sinne johtavan tien molemmin puolin kasvoivat kauniit koivurivit. Talo ei ollut erikoisen varakas, mutta se oli ve^ laton ja sen maat antoisat.' Isäntä ja emäntä olivat jo vanhoja. Siksi olikin isännyys aiyan kuin itsestään siirtynyt talon vanhimmalle pojalle. Poika oli parhaassa miehuuden iässä, päätään pitempi suurta sisarusparvea, kaunis, roteva ja ryhdikäs. Sellaisena oli hän talojen tyttärien toivo ja palvelustyttöjen salainen ihastus. Tämän tiesi poika itsekin ja oli hänellä lukemattomia sekä julkisia että salaisia suhteita niin talojen tyttärien kuin palvelustyttöjenkin kans-i sa. Nuoren miehen mieli oli lainehtiva ja levoton, hänen rakkautensa väkevä ja kesytön — se S3rttja ja sammui yhtä helposti. Hän koetti etsiä suhteistaan tyydytystä jollekin, mitä ei itse- I kään käsittänyt ja joka poltti hänen I rimiassaan ainaisena hehkuna, hänen turhaan koettaessa sitä sammuttaa juomingeissa ja hurjasteluissa. Mies otti vaimokseen varakkaan talon tyttären, jota silloin myöskin rakasti. Nyt muutettiin myöskin virallisesti talo,hänen nimiinsä. Mies kat-seh toivorikkaana tulevaisuuteen, alkaessaan uuden elämän ja tehdessään työtä perheensä ja kotitalonsa hyväksi. Mutta entisyys palasi, eikä vaimo voinut olla huomaamatta miehensä levottomuutta. Pian halusi mies myydä talon ja muuttaa toiselle paikkakunnalle. Vaimo esteli ensin, mutta suostui lopuksi, sillä hän rakasti miestään suuresti ja toivoi tämän viihtyvän uusissa oloissa. Niin myi mies entisen kotitalonsa ja lähti sen jälkeen harhailemaan pitäjästä toiseen, uutta taloa katsellen. Hän ostikin pian talon ja muutti sinne perheensä kanssa. Talo oli iso. Oli otettava seka nais- että miespuolista apuväkeä. Mies tunsi viihtyvänsä uu-ffessa kodissaan. Hän koetti hukuttaa entisen minänsä työhön^ raataa aamusta iltaan metsissä, pelloilla — kaikkialla. Mies tunsi voimakasta le hän hädässään haki turvaa a i monsa huolenpidosta. Eräänä iltana oli talossa tapettu vasikka. Mies oli oUiit siinä mukana ja . vaikutti se hänen kiihtyneeseen hermostoonsa ja herkkään mieleensä hyvin merkillisesti. Koko yön valvoi mies, harhaillen talossaan kuin apua etsien, sillä häntä vaivasivat hirveät mielikuvat. Ne käskivät häntä johonkin. — Johonkin ne kiihoittivat, ahdistivat. Mies tarttui kuin hukkuva jokaiseen selvään ajatukseen, mutta ne eivät kestä, hajoavat-— ratkeavat. Yöllä heräsi hätien J^ehdossa nukkuva pieni poikansa. Mies lauloi ja tuuditti lapsen uneen uudelleen ja luuli saavansa lohtua. Mutta ne tulivat taas — ne pahat unet. Ne kiusasivat, ajoivat takaa, eivät antaneet rauhaa. Tuvan pöydällä oli iso veitsi. Sitä oli käytetty illalla ja siinä oli vielä verta. Mies otti sen käteensä. Hänellä oli myös pyssy laatikossa — mies otti senkin. Se tuntui kylmältä käteen ja —r häntä puistatti. — Miksi täytyi hänen kärsiä ja kaikkien nii-den, jotka ovat yhdistett5mä hänen elämäänsä? — huusi hänen hätääntyneet sielunsa. Vaimo oli jo noussut ylös ja oli tuvan puolella aamukahvin keitossa. Palvelustytöt olivat navetassa aamuaskareillaan ja miehet olivat lähteneet heinäkuormia viemään toiseen kylään. Mies näki nukkuvat lapsensa. He olivat vielä onnellisia ja heidän unensa rauhallista. Rauhallista! — Oliko hänen unensa ollut lapsenakaan rauhallista? He ovat hänen lapsiaan ja heissä virtaa hänen verensä. Hänen verensä! Sama rauhaton veri ! — — Ei, ei! Hänellä ei ole oikeut-ta . . ! Hänei^ täytyy pelastaa hei- . d ä t . . , ; ; Äliehen päässä jyskyttää. Hänen suonissaan virtaa veri kiihkeänä, punaisena ja pulpehtivana. Hän takoo ohimoitaan, voihkii, nyyhkii. Vaimo kuulee tuvan puolelle jotain outpa ja tulee katsomaan. Mies tuijottaa häneen laajentunein silmäterin, kädessä on hänellä revolveri. Velvollisuus — velvollisuus! huutaa häneri sisässään! Mies ei tajua mitään, hänen sormensa painaa liipasinta —-vaimo kiljaisee, kaatuu . . . Lapset kääntelevät rauhattomina vuoteissaan. Mies ryntää heidän luokseen —- laukaisee — laukaisee. — Kaikki, kaikki, huutaa sama vaativa ääni hänen sisässään. Viimeksi hyökkää mies kätkyelle. Poika katselee häntä kuin ihmetellen ja nostaa luottavaisena kätensä isään-' sä kohti. Mies herää kuin pahasta unesta. Muistaa yöllisen laulunsa. Hän katsahtaa ympärilleen, näkee kaiken, kaiken Kauhistuu, repii tukkaansa, huutaa, itkee — huutaa suurta hätäänsä ja tuskaansa, itkee koko elämänsä suurta kurjuutta ja lopuksi kaatuu tajuttomana maahan, josta hänet sitten löydetään. > Seuraa viikkokausia kestävät kuulustelut, tutkinnot — mielisairaala. Mielisairaala! — Miksi sinne? tuskittelee mies, sillä hän ei tiedä, että hänen sielunsa oli sairas—ollut koko hänen elämänsä ajan. Kaksitoista vuotta on kulunut. Harmaantunut mies palaa entiselle kotiseudulleen. Hänet oli katsottu "täysm parantuneeksi". Mies ei puhu koskaan itsestään, ei vaimostaan eikä lapsistaan. Paikkakuntalaiset häntä hiukan vieraksuen katselevat ja kuiskailevat kummallisia juttuja hänen entisyydestään. Usein vieläkin kuullaan miehen rauhattomat yölliset askeleet. rakkautta lapsiaan kohtaan, joita oli vuosien kuluessa tullut viisi. Heidän tulevaisuuttaan hän tahtoi rakentaa. Mutta hänen rinnassaan paloivat entiset tulet. Ne liekehtivät, roihusivat, polttivat ja kuluttivat... Hänen täytyi hakea viihdytystä. Hän teki kaupunkimatkoja, joi ja nurjasteli. Palattuaan seUaisUta matkoilta hän kertoi mitä merkiUisempiä ja mielikuvitusrikkaiinpia kertomuk-' joista useimmat olivat hänen sai- ^Jsen mielikuvituksensa loihtimia. ^ ^aimo kärsi miehensä tähden ja whdutteli tätä kuin suurta lasta. Elä- ^a kulki eteenpäin ristiriitaisten tunteiden riehuessa miehen sielussa, joU-RYSKYIN murtuu talven valta, sulaa lumet kaikkialta. Vavahdellen hanhet haihtuu, vesivirroiksi ne vaihtuu. Tuonut on taas kevät jälleen virkistystä elämälle. Voittoansa tuuli soittaa, lämpö kylmän vallan voittaa. Mahti mainen ei voi estää, pohjan vihurikaan kestää, kevätaurinko kun ratkoo, talven jäiset kahleet katkoo. Laulaa purot, vettyy notkot, syöksähdellen täyttyy rotkot, vuorilta kun das rientää, tulva esteet tietään viertää. "Kaunista on kevät tämä", laululinnut visertävät. Oksalla kun riemuin hyppää, pesäkorren nokkaan nyppää. Siintää taivas, päivä loistaa, murheen mielestä se poistaa, hetkeks* sielun lumoaapi, huolet raskaat katoäapi. Miettehet näin aprikoivat, luonnossa kun laulut soivat: Pois jos huolet voisin heittää, orjan kahleet maahan peittää. Kevät tää! Kevät tää! Rinta se riemuiten sykähtää. Aurinko herttainen lampoä~jakaa, raikkaana tuuli saa metsien takaa. Saa raatajakin tuoksua hengittää. — Kevään laulu soi kaikkialla. U. WIRTA. Kirf. RAHAN VANKI (Kilpakirjoitus) ULI kaunis kuutamoilta. ^ Mies pitdi vaalean naisen käsiä omissaan, kysyen hellästi: "Miksi sinä et rakasta minua?'' Nainen vastasi: * "Jos tietäisit elämäni tarihan, niin —• ehkä et sinäkään rakastaisi minua; Haluatko kuulla sen?" Mies nyökäytti päätään merkiksi, että halusi kuulla ja nainen kertoi: "Olen köyhän kodin lapsi. Haaveilin rikkautta, rahaa. Menin naimisiin vanhan mutta rikkaan miehen kanssa^ Ajattelin: Kun hän kuolee olen minä vapaa rakastamaan nuorta ja, — minulle jäisi paljon rahaa — puutetta ja huolia ei o l i s i . . . Mieheni oli julma luonteeltaan. En voinut pitää hänestä, vielä vähemmm rakastaa häntä. Hän teki elämäni suorastaan sietämättömäksi. Kaipasin miestä, jota voisin todella rakastaa, — kaipasin lasta. Uneksin löytäväni molemmat jostain maailman sopesta. Oltuani naimisissa kuusi vuotta, tuli elämääni niipri mies. Hän tuli meille työhön. Aluksi minä pidin hänestä ja sitten —- rakastin häntä. Mies oli tietoinen tästä. Hän lupasi hankkia minulle pienen kodin. Seuraava vuosi elämässäni oli hauska ja vietin sen onnellisena, sitten— tiesin tulevani äidiksi hänen lapselleen. Luulin harien rakastavan minua. Kun ilmoitin tuon suuren asian hänelle kauhistui hän. Seuraavana aamuna oli hän mennyt pois, en tiedä minne. Surin häntä. Sain myöskin häneltä kirjeen, jossa hänkin sanoi surevansa ja kaipaavana minua, sekä sitä pientä. Silloin hän myöskin tunnusti olevansa naimisissa, mutta että hänen vaimonsa oli hänen poissaollessaan ollut uskoton hänelle. Kirjeessä oli myöskin huomattava summa rahaa, jonka hän kehoitti minua käyttämään hyväkseni. Hän pyysi anteeksi ja lupasi tulla luokseni — joskus. Jätin vanhan miehen salaa, karkasin maailmalle... Kävin työssä- Elämäni oli ankaraa ja usein sain mennä vuoteelleni ilman ruokaa. Sitten synt3d pieni pjoikani. Hän oli aivan isänsä kuva, — ainoa muistoni hänestä. Hän on ollut minun lohtuni ja samalla myöskin siunaukseni. Hän on nyt 18-vuotias ja auttaa minua. Mieheni kuoli 10 vuotta sitten. Siitä saakka pien etsinyt kaihoten rikostoveriani, vaan en ole häntä lö)rtänyt. Rakastan häntä vieläkui j ä olen ni-mittanjrt poikani isänsä nimellä: Toivo Keino. Haluaisin joskus ilmaista hähelLe totuuden kuka on hänen '•isänsär ' —•.' "Toivo Keino", huudahti mies. — "Olen tässä, arnaaanilSallimiis on tuonut meidät yhteen. Vaimoni kuoli kblme yuötta sitten. Menin silloin heti siiiun entiseen kotiisi, mutta en (Jatkoa 3:11a sivulla) |
Tags
Comments
Post a Comment for 1936-03-21-01