1936-03-14-01 |
Previous | 1 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
- l^ssä niimerossa: ^ Canadan suomalaisten kaunokirjallinen viikkolehti Mäm hsäml^m o kertomus Mieluista asialle runo ^ : kertomps Q Q Q o Q o Q Q O 0 0 0_0 0 0 0 0_9 0_0_OOOOJfJlJ O o o e .s o 0 ö 1 0 1 N:o 11 LAUANTAINA MA.\LISKUUN 14 P:NÄ 1936 Merimiestarina, kirj. Onni Lahdenperä piENESTÄ tapahtumasta on kulu- • I r nut jo kaksi vuotta. Mutta Olisipa S se vaikka kahdenkymmenen vuoden 1 takana, muistaisin sen yhtä tarkasti, » s i l l ä niin lähtemättömänä se piirtyi mieleeni. Kaupunki oli saksalainen — enem- /'* }| män pienenpuoleinen ja sen satama fl oli hyvin hiljainen. Muistaakseni siel-Ä lä oli kaksi alusta meidän laivamme I lisäksi. Tavaton määrä lahonneita, ^ pitkiä proomöja oli toisiinsa kytket- I tyinä laiturin vierellä. Ne kertovat I kaupungissa joskus vallinneesta vilk-Ä- i«iäs kaammasta elämästä. Samoin ^kuin makasiinirivistöt, jotka törröttivät •"].*^| synkkinä, vieraantuneen näköisinä. tit^i — Sai heti sen vaikutelman, että ä^vi kaupungissa kärsittiin jossakin mää- ••".-•^'] rin puutetta. Otaksumaamme lisäsi- ]J vät monet kerjäläiset, jotka tunkeili- -X- ^'^^ ruoka-aikoina skanssimme ovella. Tulopäivämme oli lauantai ja en-rxcnkuin laivamme oli kiinnitetty, oli ^^^^^ ehtinyt iltaan, emmekä saaneet Ä | enää rahoja. Meille luvattiin vasta Mti niaanantaina, mutta se tieto masensi ^ri monien mielet. Varsinkin semmoisten, jotka kärsivät alituisesTa Tiinantus-kasta. Myöskin usea meistä olisi tahtonut etsiä tyydytystä erikoisille pyy-r^ l teilleen. Siis lopputuloksena- olikin, että me kaikin suuremmassa tahi pienemmässä määrin tunsimme olomme masentuneeksi. Lauantai-illan ja sunnuntain vapaus tuntui joutavanpäiväiselle, kun tiesi saavansa oleskella nämä ajat skanssin ahtaudessa.pääsemättä nauttimaan iloista, joihin me •s vanhentuneiden jätteiden tuottamalta hajulta. — Laivassa ei ollut mistään puutetta, — se ei ollut suomalainen laiva. , Ilta kului. Väsyneinä pelaamiseen aloimme laittautua vuoteisiin. Oli harvinaista aluksen maatessa sata-massa, että kaikki samoihin aikoihin ja aivan vesiselvinä hankkiutuivat yöpuulle. Tämän huomasi moni ja se melkeinpä harmitti. Siinä oli jotakin tavatonta, aivankuin olisivat kaikki yhtäaikaisesti tylsistyneet. Yleensäkin oli tylsää jäädä laivaan, jos satamassa vain oli yksikin kapakka. Vaikka kullakin oli syy selvänä laivaan jäämiseen, ei kumminkaan kukaan saanut itsestään irti tunnetta, että on liiaksi poikettu tavalliselta perinnölliseltä ladulta. Mutta vähää ennen lopullista hiljaisuutta kuulimme käytävästä kevyitä askeleita. Jokainen kurkisti erikoisuutta aavistaen koijastaan. Ovi avautui. Skanssin, himmeään valaistukseen ilmestyi noin viisi-, kuusitoistavuotias huonosti puettu tyttö ja melkein repaleinen kuutta-, seitsemää vuotta nuorempi poika. Me aloimme aivankuin yhteisen äänettömän sopimuksen pakoittämi-na laskeutua lattialle ja kiskoa suojaksemme lähinnä saatavaa vaatteeksi käypää. kävimme uudelleen pöydän ääreen. Tyttö ja poika istuutuivat siihen myöskin. Vedimme - esille kaapista, mitä siellä oli syötäväksi kelpaavaa, jäimme sitten odottamaan jotakin, joka antaisi piristystaTvuivalle illalle. Kaikilla oli sama — likainen toivo. Mutta myöskin kukin tutki tyttöä ihmeellisellä mielenkiinnolla ja heidän kasvoiltaan alkoi vähitellen sulaa karkeus ja niissä piilevä likaisten ajatusten leima. Tyttö osasi vain saksaa, mutta pieni poika, joka esittäytyi hänen vel-jenään, hallitsi ruotsin kieltä ties milloin ja missä opittua — emme tulleet kysyneiksi. Poika oli hyvin vilkas ja sanoi hän tulevansa sisarensa mukana auttaakseen häntä mahdollisissa kieli- -vaik^uksissa. "Sisaren kun pitäisi hankkia kotiinsa — nähkääs herrat, — hän on ainoa elättäjämme." Poika käytti meitä puhutellessaan sanaa: herrat, vieläpä erikoisesti sanaa korostaen. Emme kieltäneet häntä siitä. Ehkä sana osaltaan.vaikutti, että kieltäydyimme kaupoista, vaikka poika kiihtyneenä yritti selittää: "Voitte maksaa sisarelleni maanantaina, pääasia, että hän saisi vähän ansaittua." Katsoimme vaistomaisesti toisiimme. — Haimme jonkinlaista yhteisymmärrystä. Kaikkein kelvottomimpana keskuudessamme pidetty, eräs juoppohuUun nimeä kantanut lämmittäjä tuijotti kerrassaan hellästi, melkeinpä isä-mäisen rakkaasti surullisena istuvaan kauniiseen, kalpeaan tyttöön sekä sanoi tälle hänen omalla kielellään: "Kyllä sinä voit veljesi kanssa mennä kotiin. Sinä olet liiaksi kaunis, liiaksi hyvännäköinen siinä meidän paatuneiden heittiöiden keskellä edes istumaan. Menkäähän nyt ja tule sinä poika maanantaina noutamaan pieni lahja, jonka me keräämme keskuudestamme. Tyttö alkoi itkeä, kaikki öli hänestä niin outoa, — kummallisen hyvää. Sen hän sai sanottua nyyhkytyksien-sä lomassa. Lasten mentyä asetuttiin jälleen vuoteisiin. Kaikki tuntui niin ihmeelliselle, ettei kukaan osannut sanoa asian johdosta sanaakaan. M Ml "Vanha Konkari" tunsimme olevamme jollakin tavoin •V'll oikeutettuja. Mutta näyttipä ilta kuluvan lai-y^^ gakin^-Söimm#-ja-syötimme siinä I sivussa lukemattomia kerjäläisiä. Vie- II lä aterian jälkeenkin tyhjentelimme ^..^^ ^'ä"^" erin ruokakaapistamme aina ^^on tuosta pistäytyville pyytäjille. I Lopuksi syvennyimriie korttipeliinf — sanon syvennyimme, sillä merimiehet tosiaankin-nntSVät kortlipelhi hyvin tärkeältä kannalta. Ei ollut edes kirjojakaan muuta kuin yksi viheliäinen rikkirevitty seikkailuromaani,, jota ei ollut monikaan lukenut ja mikä Venyi milloin pöydän kulmalla, penkillä jo- Pa lattiallakin. — IhmeeUistä kyllä ei sitä kukaan lopullisesti hävittänytkään, ehkä sen vuoksi, kun se oli ainoa. Muuten me olimme hyvin karkeifa. Senpävuoksi, ajattelin, —-ei olekaan ihmettelemistä niissä moitteissa, joita on kohdistettu merimiehim. Me olimme hyvänä esikuvana, parempia, tuskin tarvitsi hakea. Eihän voinut ottaa lukuun lievennyksiä, semmoisia kuin hädässä olevien auttalnmen. Eihän ruoka ollut onrnrnme. Jakaes-samme sitä nälkäisille pelastuimme li JLOISENA metelöi nuorten joukko maantien laidassa olevalla santa-aholla, jota paremman kentän puutteessa käytettiin kylän nuorten urheilukenttänä, varsinaisen maantien ~ näytellessä" juoksuradan osaa. Vuoronsa perään tarttuivat pojat rautapalloon, astuivat kentälle piirrettyyn pyöreään renkaaseen ja työn-täsivät kaikella voimallaan rautapallon lentoon; tarttuivat rautakärkiseen keihääsmr-tar-iTtteään kiekkoon-ja sinkahuttivat ne lentoon rajusti tempaisten. Innostus ja voima uhkui nuoresta reippaasta poikajoukosta, jonka kisailua ja voimain ponnistusta ryhmä keskenään ilakoivia tyttöjä seurasi. "Kyllä Eero on esa ainakin kuulassa, vaikka lähelle tuppaa Aarne ja Vilhokin. Saas nähdä miten käy ensi sunnuntain kilpailuissa, jotka pidetään naapurikylän urheilukentällä?" "No siellä meillä ei ole mitään mahdollisuuksia, sinnehän kuuluu tulevan oikeita mestareita myöskin heittoihin ja juoksuissa taas pitää jöötä se naapurikylän suuruus, Sipilän Tauno." "Uskoisin Vilholla olevan mahdollisuuksia keihäässä, kun hän vaan vähän viimeistelisi tuota tyyliään!" "No mutta, mitä tässä arvaillaan — mennään koettamaan kuinka se 1,500 metriä katkeaa — ensi sunnun-tainahan se sitten nähdään mitä mahdollisuuksia meillä j^eensä on." "Kaikki tänne jotka lähtPVRt 1,500 nykäisemään!" Pian on kuusi poikaa kyykkysillään maantien poikki vedetyllä viivalla. "Paikoillenne, valmiit!" ja sitten lä- .. pannen kaikki yhden kortin varaan säilytti Aarne saamansa etumatkan., " . hettäjänä olevan Eskon kämmenien paukahdus ja kaikki lähtevät vinhasti kiitämään, niin että maantie p ö l i s i . .. "Aarne on johdossa!" / "Taitaa pysyäkin . . . ?" "Pysyy." , "Mutta kyllä Ville pitää tiukalla!" "Katsos vaan! Siitähän taitaa tullakin kireä loppu veto." Vilkkaasti arvelevat kilpailua seuraavat pojat juoksijoiden mahdolli-suuksia, jotka nyt jo viillättavät läh-töpaikkaa kohden, ollen enää muutaman sadan metrin päässä. Tyttöjoukkokin siirtyy lähemmäksi maaliviivaa, seuraten katseellaan tuimasti kamppailevia poikia. "Hei, hei, Jbfiii,ÄKiristä Ville!» "Paranna, Aarne, paranna!" , Hei, hei, heeii!! 1 Koko odottava joukko on yhtenä huutona, kun noin 50 metriä toisista edellä olevat Aarne ja Ville kamppailevat ankarasti voitosta. Aivan viimeisellä kymmenellä metrillä ottaa Aarne, joBa näyttää voimia olevan enemmän,.'hurjan loppu-nykäisyn ja katkaisee maaliviivan voittajana, Villen jäädessä noin puolitoista metriä. Pian ovat kaikki juoksijat saapuneet jä kiivaasti hengittäen ja innosr tuneina ryhd3rtään pohtimaan m i tä mahdollisuuksia on ensi sunnuntaina tapahtuvassa 1,500 juoksussa,, johon piirin mestari Sipilän Taunokin osal- (Jatkoa 3:11a sivulla)
Object Description
Rating | |
Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 14, 1936 |
Language | fi |
Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
Publisher | Vapaus Pub. Co |
Date | 1936-03-14 |
Type | text |
Format | application/pdf |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
Identifier | Liekki360314 |
Description
Title | 1936-03-14-01 |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
OCR text | - l^ssä niimerossa: ^ Canadan suomalaisten kaunokirjallinen viikkolehti Mäm hsäml^m o kertomus Mieluista asialle runo ^ : kertomps Q Q Q o Q o Q Q O 0 0 0_0 0 0 0 0_9 0_0_OOOOJfJlJ O o o e .s o 0 ö 1 0 1 N:o 11 LAUANTAINA MA.\LISKUUN 14 P:NÄ 1936 Merimiestarina, kirj. Onni Lahdenperä piENESTÄ tapahtumasta on kulu- • I r nut jo kaksi vuotta. Mutta Olisipa S se vaikka kahdenkymmenen vuoden 1 takana, muistaisin sen yhtä tarkasti, » s i l l ä niin lähtemättömänä se piirtyi mieleeni. Kaupunki oli saksalainen — enem- /'* }| män pienenpuoleinen ja sen satama fl oli hyvin hiljainen. Muistaakseni siel-Ä lä oli kaksi alusta meidän laivamme I lisäksi. Tavaton määrä lahonneita, ^ pitkiä proomöja oli toisiinsa kytket- I tyinä laiturin vierellä. Ne kertovat I kaupungissa joskus vallinneesta vilk-Ä- i«iäs kaammasta elämästä. Samoin ^kuin makasiinirivistöt, jotka törröttivät •"].*^| synkkinä, vieraantuneen näköisinä. tit^i — Sai heti sen vaikutelman, että ä^vi kaupungissa kärsittiin jossakin mää- ••".-•^'] rin puutetta. Otaksumaamme lisäsi- ]J vät monet kerjäläiset, jotka tunkeili- -X- ^'^^ ruoka-aikoina skanssimme ovella. Tulopäivämme oli lauantai ja en-rxcnkuin laivamme oli kiinnitetty, oli ^^^^^ ehtinyt iltaan, emmekä saaneet Ä | enää rahoja. Meille luvattiin vasta Mti niaanantaina, mutta se tieto masensi ^ri monien mielet. Varsinkin semmoisten, jotka kärsivät alituisesTa Tiinantus-kasta. Myöskin usea meistä olisi tahtonut etsiä tyydytystä erikoisille pyy-r^ l teilleen. Siis lopputuloksena- olikin, että me kaikin suuremmassa tahi pienemmässä määrin tunsimme olomme masentuneeksi. Lauantai-illan ja sunnuntain vapaus tuntui joutavanpäiväiselle, kun tiesi saavansa oleskella nämä ajat skanssin ahtaudessa.pääsemättä nauttimaan iloista, joihin me •s vanhentuneiden jätteiden tuottamalta hajulta. — Laivassa ei ollut mistään puutetta, — se ei ollut suomalainen laiva. , Ilta kului. Väsyneinä pelaamiseen aloimme laittautua vuoteisiin. Oli harvinaista aluksen maatessa sata-massa, että kaikki samoihin aikoihin ja aivan vesiselvinä hankkiutuivat yöpuulle. Tämän huomasi moni ja se melkeinpä harmitti. Siinä oli jotakin tavatonta, aivankuin olisivat kaikki yhtäaikaisesti tylsistyneet. Yleensäkin oli tylsää jäädä laivaan, jos satamassa vain oli yksikin kapakka. Vaikka kullakin oli syy selvänä laivaan jäämiseen, ei kumminkaan kukaan saanut itsestään irti tunnetta, että on liiaksi poikettu tavalliselta perinnölliseltä ladulta. Mutta vähää ennen lopullista hiljaisuutta kuulimme käytävästä kevyitä askeleita. Jokainen kurkisti erikoisuutta aavistaen koijastaan. Ovi avautui. Skanssin, himmeään valaistukseen ilmestyi noin viisi-, kuusitoistavuotias huonosti puettu tyttö ja melkein repaleinen kuutta-, seitsemää vuotta nuorempi poika. Me aloimme aivankuin yhteisen äänettömän sopimuksen pakoittämi-na laskeutua lattialle ja kiskoa suojaksemme lähinnä saatavaa vaatteeksi käypää. kävimme uudelleen pöydän ääreen. Tyttö ja poika istuutuivat siihen myöskin. Vedimme - esille kaapista, mitä siellä oli syötäväksi kelpaavaa, jäimme sitten odottamaan jotakin, joka antaisi piristystaTvuivalle illalle. Kaikilla oli sama — likainen toivo. Mutta myöskin kukin tutki tyttöä ihmeellisellä mielenkiinnolla ja heidän kasvoiltaan alkoi vähitellen sulaa karkeus ja niissä piilevä likaisten ajatusten leima. Tyttö osasi vain saksaa, mutta pieni poika, joka esittäytyi hänen vel-jenään, hallitsi ruotsin kieltä ties milloin ja missä opittua — emme tulleet kysyneiksi. Poika oli hyvin vilkas ja sanoi hän tulevansa sisarensa mukana auttaakseen häntä mahdollisissa kieli- -vaik^uksissa. "Sisaren kun pitäisi hankkia kotiinsa — nähkääs herrat, — hän on ainoa elättäjämme." Poika käytti meitä puhutellessaan sanaa: herrat, vieläpä erikoisesti sanaa korostaen. Emme kieltäneet häntä siitä. Ehkä sana osaltaan.vaikutti, että kieltäydyimme kaupoista, vaikka poika kiihtyneenä yritti selittää: "Voitte maksaa sisarelleni maanantaina, pääasia, että hän saisi vähän ansaittua." Katsoimme vaistomaisesti toisiimme. — Haimme jonkinlaista yhteisymmärrystä. Kaikkein kelvottomimpana keskuudessamme pidetty, eräs juoppohuUun nimeä kantanut lämmittäjä tuijotti kerrassaan hellästi, melkeinpä isä-mäisen rakkaasti surullisena istuvaan kauniiseen, kalpeaan tyttöön sekä sanoi tälle hänen omalla kielellään: "Kyllä sinä voit veljesi kanssa mennä kotiin. Sinä olet liiaksi kaunis, liiaksi hyvännäköinen siinä meidän paatuneiden heittiöiden keskellä edes istumaan. Menkäähän nyt ja tule sinä poika maanantaina noutamaan pieni lahja, jonka me keräämme keskuudestamme. Tyttö alkoi itkeä, kaikki öli hänestä niin outoa, — kummallisen hyvää. Sen hän sai sanottua nyyhkytyksien-sä lomassa. Lasten mentyä asetuttiin jälleen vuoteisiin. Kaikki tuntui niin ihmeelliselle, ettei kukaan osannut sanoa asian johdosta sanaakaan. M Ml "Vanha Konkari" tunsimme olevamme jollakin tavoin •V'll oikeutettuja. Mutta näyttipä ilta kuluvan lai-y^^ gakin^-Söimm#-ja-syötimme siinä I sivussa lukemattomia kerjäläisiä. Vie- II lä aterian jälkeenkin tyhjentelimme ^..^^ ^'ä"^" erin ruokakaapistamme aina ^^on tuosta pistäytyville pyytäjille. I Lopuksi syvennyimriie korttipeliinf — sanon syvennyimme, sillä merimiehet tosiaankin-nntSVät kortlipelhi hyvin tärkeältä kannalta. Ei ollut edes kirjojakaan muuta kuin yksi viheliäinen rikkirevitty seikkailuromaani,, jota ei ollut monikaan lukenut ja mikä Venyi milloin pöydän kulmalla, penkillä jo- Pa lattiallakin. — IhmeeUistä kyllä ei sitä kukaan lopullisesti hävittänytkään, ehkä sen vuoksi, kun se oli ainoa. Muuten me olimme hyvin karkeifa. Senpävuoksi, ajattelin, —-ei olekaan ihmettelemistä niissä moitteissa, joita on kohdistettu merimiehim. Me olimme hyvänä esikuvana, parempia, tuskin tarvitsi hakea. Eihän voinut ottaa lukuun lievennyksiä, semmoisia kuin hädässä olevien auttalnmen. Eihän ruoka ollut onrnrnme. Jakaes-samme sitä nälkäisille pelastuimme li JLOISENA metelöi nuorten joukko maantien laidassa olevalla santa-aholla, jota paremman kentän puutteessa käytettiin kylän nuorten urheilukenttänä, varsinaisen maantien ~ näytellessä" juoksuradan osaa. Vuoronsa perään tarttuivat pojat rautapalloon, astuivat kentälle piirrettyyn pyöreään renkaaseen ja työn-täsivät kaikella voimallaan rautapallon lentoon; tarttuivat rautakärkiseen keihääsmr-tar-iTtteään kiekkoon-ja sinkahuttivat ne lentoon rajusti tempaisten. Innostus ja voima uhkui nuoresta reippaasta poikajoukosta, jonka kisailua ja voimain ponnistusta ryhmä keskenään ilakoivia tyttöjä seurasi. "Kyllä Eero on esa ainakin kuulassa, vaikka lähelle tuppaa Aarne ja Vilhokin. Saas nähdä miten käy ensi sunnuntain kilpailuissa, jotka pidetään naapurikylän urheilukentällä?" "No siellä meillä ei ole mitään mahdollisuuksia, sinnehän kuuluu tulevan oikeita mestareita myöskin heittoihin ja juoksuissa taas pitää jöötä se naapurikylän suuruus, Sipilän Tauno." "Uskoisin Vilholla olevan mahdollisuuksia keihäässä, kun hän vaan vähän viimeistelisi tuota tyyliään!" "No mutta, mitä tässä arvaillaan — mennään koettamaan kuinka se 1,500 metriä katkeaa — ensi sunnun-tainahan se sitten nähdään mitä mahdollisuuksia meillä j^eensä on." "Kaikki tänne jotka lähtPVRt 1,500 nykäisemään!" Pian on kuusi poikaa kyykkysillään maantien poikki vedetyllä viivalla. "Paikoillenne, valmiit!" ja sitten lä- .. pannen kaikki yhden kortin varaan säilytti Aarne saamansa etumatkan., " . hettäjänä olevan Eskon kämmenien paukahdus ja kaikki lähtevät vinhasti kiitämään, niin että maantie p ö l i s i . .. "Aarne on johdossa!" / "Taitaa pysyäkin . . . ?" "Pysyy." , "Mutta kyllä Ville pitää tiukalla!" "Katsos vaan! Siitähän taitaa tullakin kireä loppu veto." Vilkkaasti arvelevat kilpailua seuraavat pojat juoksijoiden mahdolli-suuksia, jotka nyt jo viillättavät läh-töpaikkaa kohden, ollen enää muutaman sadan metrin päässä. Tyttöjoukkokin siirtyy lähemmäksi maaliviivaa, seuraten katseellaan tuimasti kamppailevia poikia. "Hei, hei, Jbfiii,ÄKiristä Ville!» "Paranna, Aarne, paranna!" , Hei, hei, heeii!! 1 Koko odottava joukko on yhtenä huutona, kun noin 50 metriä toisista edellä olevat Aarne ja Ville kamppailevat ankarasti voitosta. Aivan viimeisellä kymmenellä metrillä ottaa Aarne, joBa näyttää voimia olevan enemmän,.'hurjan loppu-nykäisyn ja katkaisee maaliviivan voittajana, Villen jäädessä noin puolitoista metriä. Pian ovat kaikki juoksijat saapuneet jä kiivaasti hengittäen ja innosr tuneina ryhd3rtään pohtimaan m i tä mahdollisuuksia on ensi sunnuntaina tapahtuvassa 1,500 juoksussa,, johon piirin mestari Sipilän Taunokin osal- (Jatkoa 3:11a sivulla) |
Tags
Comments
Post a Comment for 1936-03-14-01