Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 25, 1948

              heusä ja poikansa viipyivät vain
välttämättömät hetket. Nainen, jo­ka
kärsi Idusalliset tuskat kurt^^ri^
rahaa haaskattavan tavaraan joka
ei elinehdoille ollut v ä l t t i
Sen tähdet hän l ä h e^
manin oven ohitse. Iltaisin kun.
hän oli kotona oli hänen ovensa
aina auki. Vastapäätä olevassa
huoneessa asuva vanha nainen
kuiskutteli, että uteftaisuudesta ja
tään ja surujaan koskaan nnaail-malle
näyttäisi.
Koskaan en ajatellut häntä epä­mieltymyksellä.
Päinvastoin tun­sin
ihailevani häntä. Mutta tutta­vuutemme
ei sittenkään kasvanut.
Kun kesän kuumuus jäi- taakse
Mrs. Pit-urkkimishalusta
ovi aina auki on.
kauppaan ne punaiset käi*ryt, jotka En tuntenut kehenkään heistä^suu-
A l f r e d oli tuoiiut pojille •:^M^ virkistyimme kaikin,
min hän teki j ) a l i on samaritäpsas^ aloin käydä mankin. Ja myöhemmin syksyllä
tekoja. . • " cmyötä Pitmanille. hän kuin sivumennen ilmoitti viet-
Pojat lähehtelivät ihiehuuden syystä tävähsä joululomansa sairasvuo-ikää
k u n hän ti^si kenenkään sano- teellä, hän koettaa saada helpoitus-tuneen.'
Hän o l i r^dcastunut j u u r i " ^ ^ ^ ^ ^ o v e a a n auki ta vaivoilleen, lisäsi hän kuin när-sellaiseen
sellaiseen naiseen-. ' jioollllaaiinneenn Mr4s - -^e^tt^* ;saa4ampoa nhuoneeseensa. uOlni-- kkäässttyynneeeen ä asioiden kiusalliseen
Pitman olisi voinut olla, j a olisi tah- : ^ a h ' P S ? ^ ^ ^ ^ ^ hänen lattiansa kulkuun.
tonutoUa.
He eivät ehtineet tehdä mitään
asian suhteen. Mris. P i t i n a i i kyliä
tiesi miehensä tahtovan hänestä v a ­pautua
jaralkaa uutta elämää toiisett
naisen kanssa, mutta> käyden ^hä
katkerammaksi, hari vältti asian l o ­pullista
järjestelyä. Ja sitteri se o|i
liian myöhäistä, s i l l a A]lfred sairas­tui.
Hän sairasti neljä vuotta. Hän
oli vain yarjo entisestä itsestään
kun hän k u o l i . Mrs. P i t m a n hoiti
häntä m i # ? y T u g > i Ä f ^ ^ ja
fäUär öämässa koleassa, pohjois-puo-lises^
a päässä raikehnusta. Talon
niukkaa lämmitys; ei paljonkaan
hyödyttäi0 meitä.
ICiilui yiikkojä emmekä me t o i -
siiminae tutustuneet. Tervehdinune
kyUä, miutta.ei sen enempää. Itse-
N i i n hän teki. Hän sai lomansa
ennen joulua, kuten oli pyytänyt.
Eräänä päivänä, k u n tulimme työs­tämme
» ei häntä ollut talossa. Seu­raavana
aamuna ei ovi paukahdel­lut,
ei askeleet kolisseet rappusissa.
Meidän keskuudessa levisi ajatus,
ten|jfea||p|va| pe-vaikkahattyaÖSitentiibe^
rt^S^iä^^mpäa. to mi-puolestäni
huomioin hänen ilmei- että hän ei koskaan elävänä sairaa-tään
jä pukiityyliään Ja kaikkea laa jätä, sillä hän o l i niin väsynyt
sellaista.: Ehk^ hän teki sanioin ja hänen sairautensa oli niin pitkä-minuri\
suhteen. Näin hänessä siis- aikaista.
tin, ryhdikkään harmaa päisen nai- joiutta jouluaattona hän palasi,
f^**' Kalpeana ja.heikkona kyllä, mutta
pää pystyssä j a leuka koholla. IJä-kulutti
airmbttpmästi sairasta^^^
hän kertaakaan koskettanut hyväi­levällä
*SdeUä häntä. Hän teki
.vain mitä kuului tehdä j a sen hän
teki h y v i n . Mutta hellyyttä hänes­tä
ei löytynyt. Poikien katse seiura-si
häntä moittien. He eivät tietä­neet
isänsä rakkaudesta. He eivät
ymmärtäneet mitään. He surivat
isän kohtaloa j a moittivat äidin k y l -
nustaV (di hänen katseensa sanovi­naan,
k u n hah välinpitämättömän
tervehdyksensä antoi. J a minä tie­sin
yhä vanneänmin mitä varten
hän piti-huoneensa ovea auki.
S i l l o i n tällöin heräsin yöUä ja
neliä oli vielä viikko loma-aikaa.
Sen ajan hän aikoi levätä vuotees­saan
ja sitten palata työhönsä. P i t ­k
i n vuotta oli hänen myönnetty
säästää lomapäiviään tämän tar­peen
varalta. Kaksi viikkoa sairaa­lassa,
yksi kotona, j a hän aikoi sillä
kuuntelin k u n hän käveli edestakai- päästä vahvaksi j a terveeksi,
sin huoneessaan. Hänellä i)li omir Hän oli yksin huoneessaan pitkät
tuinen raskas käynti niin. pieneksi päivät, lukuunottamatta emännän
j a keveäksi naiseksi. Tuskinpa k u i -
myyttä. J a usein heidän silmistään tenkaan hänen liikuntansa ketään
l u k i Mrs. P i t m a n tutun huuuahduk-sen:
"Äiti! sinä olet pahaf"
Tänään, kauniinsa syyskuun au­ringossa,
A l f r e d laskettiin maan po­veen.
toisia häiritsi. Mutta mitä varten
hän l i i k k u u ? ' ' ,
Usein kaikui hänen äänensä k i i -
virallisia vierailuja. Seuranaan
hänellä oli radio ja päivälehti. Ilta­sella
toiset vuokralaiset kävivät
häntä katsomassa, mutta kukaan ei
viihtynyt hänen luonaan kuin muu-vaassa
väittelyssämillpinemännän, tamia jäykkiä hetkiä. Hän oli n i in
milloin jonkin vuokralaisen kanssa, kovin kylmäkiskoinen ja p i l k a l l i -
Mrs. Pitman yhä istui. Eikä k u - Hän p i l k k a s i k a i k k i a j a kaikkea. ^ nen.
kaan tullut.
Siinä, huoneen käydessä yhä var­joisemmaksi,
hän suimnitteli tule­vaisuutensa.
Hän myisi irtaimis­ton
— talo oli yhä vuokralla —
poliittisia, ei kaupunkia koskevia. Mutta eräänä iltana.satuin hänen
ei yksilöllisiä asioita tullut sellai- luokseen hänen heikolla hetkellään
sia joita hän ei olisi halveksuen j a jollaisia kaikilla on mutta joita sel-pilkaten
tuominnut. Kaikki oli laiset kuin Mrs. Pitman salaavat
väärin! K a i k k i a l l a harrastettiin maailmalta. Hän oli heltynyt k y y -
muuttaisi toiseen osaan kaupunkia vääryyttä! Ja hänellä oU niin är- neliin ja oli menettänyt k.iiken itse-j
a etsisi vuokrahuoneen itselleen, -syttävä tapa perusteUa väitteensä hilUntänsä. Hän o l i surkea ja avu­j
a työn. Hän eläisi yksin, i & n e n - ^että e i ihme jos ei hänestä kukaan ton k u i n lapsi,
kään ei tarvitse vaivautua hänen pitänyt, varsinkaan nuoremmat Pysähdyin ovelle ja epäröin mut-vuoksensa.
Ei edes Henryn, jonka naiset. • ta sitten astuin hänen vuoteensa
Sain sitten kerran emännältä tie- viereen j a lohdutin häntä. Sinä i l -
topni että Mrs. P i t m a n i l l a on r i n - tana hän kertoi minulle sen mitä
nassa jonkinlainen kasvi, joka p i - kuvaiHn tämän tarinan alkuosassa,
täisi leikata ennöikuin se ehkä Myöhemmin illalla menin lähei-muuttuu
syöväksi. Mutta hänellä seen rohdoskauppaan, sen pieneen
ei ole varoja mennä leikkaukselle, puhelin koppiin. Etsin ylös Henry
Usein öisin hän tuntee huonoa voin- Pitmanin numeron j a soitin hänelle,
tia j a joutuu kävelemään . . . Sopimatontako? Mitä minä perus-
SamaUa kertaa sain k u u l l a hänen ^ '^^"^ koskaan tulisi
talossa o l i y k s i käyttämätön huone
joka sopisi hänelle mainiosti.
Vuokratessani alakerran huoneen
eräästä talosta oli M r s . Pitman asu­nut
sen yläkerran huoneessa jo
kalcsi yuotta. Asetuin sinne joku
viikko ennen joiilua.
Ensimmäisenä aamuna heräsin
koliseviin askeleihin yläkenym r a - . ,
puaia j a ulko-oven äänekkääseen P^l»^^^» «ivat koskaan käy
käyntiin. Se oU puoU seitsemän katsomassa ja joita hän ei
aikana. Kelloni olisi p i an heratta- »»y&kään käy katsomassa,
nyt minut, joten e n meteliä pahek- -Meidän vuokralaisten aika kului
sunut. Mutta ihmettelin sellaista, työnteossa. OUmme joko leipo-sillä
talossa o l i useampia vuokra- napsia, smraalassa tai hotellissa,
laisia ja talon oma väki, jotka vielä kaikki me kuusi naista- Ainoas-tahtoivat
nukkua.
E i kulunut montakaan päivää
kun olin useampaan kertaan jo
kuullut mikä kiusa Mrs. Pitman
t u o l l a yläkerrassa on. Hän se on
joka mielin määrin toisia häiritsee.
taan vanha nainen yläkerrassa e li
säästpillään t a i jonkunlaisella avus­tuksella.
Uusi vuosi vieri nopeasti
kevääseen,'ja yhä edelleen totuttu^
ympyräänsä. Kaikilla oli omat
huolensa, omat ilonsa ja surunsa ja
yam kuin kuningatar omassaan.
Emäntä oli hänelle huomauttanut
j a pyytänyt hiljempaa käyntiä aa­muisin
ja öisin. Mrs. Pitman o li
suuttunut j a tiuskannut: "Emäntä
on hyvä ja asettaa maton rappusiin
j a uuden lukon oveen."
tuntemaan. Jos epäonnistun, niin
se on se. Olenhan ainakin yrittä­nyt.
Ääni, joka lankoja p i t k i n kantau­tui
korviini, o l i hyvä. Se rohkaisi
minua. Koetin selittää hyvin l y ­hyesti
ja selvästi millä oikeudella
tunnen voivani näin sekaantua hei­dän
perheasioihinsa.
Hän ei sanonut paljon. Hän mie­luummin
kuunteli. Kerroin hänen
äitinsä sairaudesta..
"Mitä —" hän kysyi hiljaisella
äänellä, jossa k y t i syvä liikutus,
mitä te tahdotte minun tekevän?"
Olin toivonut ^ttä hän kysyisi
juuri tuota..
"Kertokaa minulle", vastasin,
mitä varten te ja veljenne ette
l ^ t tervetullut. Mutta me
; tunteneet että hän meitä k2
Meidän tunteet isäämme koht-olivat
erikoisen syvät. Me itk^
me. Äiti ei. Hän katsoi
kylmästi, halveksuen heikkoutta
^ me. Hautausmaalta lähtiessäni
hän sanaa sanomatta jätti meid
•ja meni kotia. Emme tuntene
että tulisi huolehtia hänestä, sil
hänen olonsa osoitti hänen viiva
ja tahtovan, ohjata omaa kulkua-silloin
— kuten aina.;; Hän vaikei
hetkeksi j a sitten kysyi: "Oliko ti
mä vastaus, jollaista odotitte?"
"Kyllä — täydellisesti. Kiitos,
"älkäähän vielä lähtekö", pyjn
hän, "tahtoisin että tiedätte veljer
j a . m i n u n olevan aivan tavailisi
miehiä j o i l l a on oma koti ja perh
kaikkine iloineen, suruineen j;
huolineen mitä elämä kaikille meil
le suo. Jos äiti kärsii hätää ja kai
paa lupksemme, otamme hänet ainj
i l o m i e l in vastaan. Tai vaikka ei här.
hädäsä olisi, jos hän vaan kaipaa
luoksemme — ymmärrättehän?"
'"Kyllä ymmärrän. Vieläkö teillä
01^ seityhjä huone talossanne?"
Taaskin seurasi äänettömyys toi­sessa
päässä. "Saan sen tyhjäksi
koska vaan, jos äiti sen haluaa",
sanoi hän hitaasti. Olin varma että
hän arvasi millä mielellä minulle
oli huoneesta mainittu.
Sanpimme molemmin, että olisi
joskus hauska tavata toisemme ja
sitten päätimme keskustelumme.
Seuraavana iltana menin taas
Mrs. P i t m a n i n luo. Nyt me olimme
ystävät,
"Olen kpko päivän ajatellut eilis-'
iltaa", hän^sanoi. "En tiedä mikä
minun t u l i . Jo iltapäivällä aloin
tuntea mieleni herkäksi. Ehkä se
oli erään radio-ohjelman vaikutuk-
. sesta. Kuuntelin erään filosofee-rausta
elämästä. — Oh, siinä oli
vähän vaikka mitä,, kaikki hyvin
eheätä ja kaunista ja jokaiselle
meille sopivaa, mutta en osaa sitä
kertoa. Sain'jonkinlaisen vaiku­telman
j o k a toi pojat mieleeni ja —
j a turisin itseni h y v i n epävarmaksi.
Olinko minä j o l l a in tavoin tehnyt
väärin? Ehkä elänyt väärin alusta
alkaen? Ehka ollut lyhytnäköinen,
ahdasmielinen?"
"Etkö ole koskaan ennen ajatel-lut^
siten?"
" E n ! Olen aina nähnyt oikeaksi
senmitä olen tehnyt", ja hänen sil­mänsä
välähtivät.
. " E i suinkaan se ole niinkään että
meidän tekonmie olisi virheellisiä'',
haparoin minä, "mutta siinä että
puuttuu k y k y ymmärtää toisia, sa­moin
kuin toisilta puuttuu kyky
ymmärtää meitä. Ymtmärtää mit­kä
vaikuttimet elämässämme joh­dattivat
meitä tekemään niin — tai
»
Hän e i lainkaan ajattele toisia, asuu rientonsa. Tutustuimme toisiimme,
k i i n saman katon alla elimme ja
siltikään emme tietäneet toisistam­me
mitään.
Silloin tällöin pysähdyin ajatte­lemaan
Mrs. Pitmania. Syyspuo- menneet äitinne luo isänne hauta-leen
kesää kun oltiin päästy, huo- jäisten jälkeen "
^ _ " ^ ^ i * ^ ^^"^^ laihtuneeksi ja Toisessa päässä oh syvä liikutus
Kukaan heistä ei pita.:yt Mrs. väsyneeksi. Ajattelin ihmettelyllä Se kesti niin kauan että pelkäsin
Pitmanista j a kaikki toivoivat että hänen tarmoaan. Miten hän ollen- puhelun katkaistavan keskuksen
hän muuttaisi pois. Mutta emäntä kaan jaksoi, k u n e i ollut terve? M i - puolesta. Mutta sitten kuului hä
toivotonna heihin j a pudisti kä oli syynä että hän ei ollut kans- nen äänensä, vielä matalampana jä
paataan. Jo monta kertaa oh han sakaymisissä lastensa kanssa? Hän hiljaisempana kuin tähän asti
toivonut noin itsekin eikä se mitään kulki n i i n ylpeänä, selkä suorana 'Tuntematon ystäväni me Fred
auttanut ja pää pystyssä. Ehkä häntä oli s y - dyn kanssa tyjensimme pullon v i i -
Pesuhuone oh y l a k e r r a ^ . Sinne vasU loukattu? Aavistin, että hä- naa j a puhelimme isästämme Jos
mennessä oh kulettava Mrs. Pit- nen luonteinen nainen ei kyynelei- äiti oUsi tullut meille olisi hän o i -
SIVU 8 LAUANTAINA, JOULUKXnJN 25 P:NÄ, 1948
nam .
Hän hymähti pilkallisesti. IMut-ta
hän jäi katselemaan ylös katon
r u s k e 11 u neeseen seinäpapenm.
O l i n varma ettähän o l i usein siihen
ajatuksissaan katsonut ja muista­nut
sen toisen talon ruskettunutta
paperia,
"Esimerkiksi me vanhemmat
odotamme nuorten ymmärtävän
liian paljon. Odotamme heidän
ymmärtävän myöhäisemmän elä­män
vaiheita j a vaikutelmia vaikka
he eivät ole siihen asti eläneet. Sa­malla
me, jotka olemme eläneet sen
ajan läpi jossa he nyt ovat. einnio
muista mitä se o l i , emme ymmana
heitä," Sanottuani tuon nousin ja
laitoiif radion hiljaa soimaan.
Pehmeä, rauhoittava miesääni
lauloi " A u l d Lang Syne" laulvKi.
Joulu oli mennyt, j a sUle kuuluvat
laulut. Nyt oh uusi vuosi edes­sämme.
Tuota imilua laulettaisiin,
vanhoja ystäviä muisteltaisiin . • •
mennjrttä elämää muisteitaisiin.
V..