Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 14, 1951

              * 'T A f Rl astelee kuin seppä-Konnin
kuokkaimies, jonka jalkoja ja
kuokkaa käytteli sukkela kellovärkki
jnahassa.' — Näin toteaa Jukolan Aapo
OLaiiri-veljestään.
Kysyttäneen, mikä on ollut tämä "kel-lovärkillä"'
käy-\'ä kuokkannies ja kuka
on ollut sen taidokas tekijä, seppä Kön-ni,
jonka maineesta Aleksis Kivikin on
kuullut kerrottavan kotiseudullaan Nur­mijärvellä,
ja josta hän on säilyttänyt
muiston "Seitsemän veljeksensä" sivuil-ila.,
Seppä Konnilla on vankka todelli-
Buuspohja. Konnin sepät kuuluivat van­haan
ilmajokelaiseen talonpoikaissu-gtuun,
jonka useat jäsenet ovat olleet
erittäin taitavia kello- ja rautaseppiä.
Mutta sen sijaan »Konnin kuokkamies
samoinkuin Konnien monet muutkin yh-t
ä ihmeelliset aikaansaannokset ovat
kansantarinaa, jota kansan mielikuvitus
Bekä keksi mis- ja kertomisilo siivitti-fvät
ja jonka alkulähteet ovat monesti
syvällä ja kaukana kansainvälisessä ta-irinaperinteessä.
Kansantarinathan viih­tyivät
erittäin mielellään tällaisten kuu-
Jujen kansan mestarien ympärillä, ja
niinpä Konnin toimistakin tiedetään eri
o
ni
&un päätäni käänsin.
Olin kai nukkunut kauan koska tun­sin
oloni virkeämmäksi Pekan herätel-
'kssä minua.
"Olet poika menettänyt paljon näke-
Bnisen ja kuulemisen arvioista kun ma­kaat
kuin tukki. Tiedätkö, kauanko olet
anaannut?"
En sanonut tietäväni mistään imi tään,
sillä olin kai ollut tajuton. Pekkaa
nauratti, hän hykerteli käsiään ja sanoi
oiiinun pääsevän pian tilanteen tasalle,
Ikun näen itse pääpaholaisen. ''Kas,
ikolmessa päivässä ja yössä, jonka olet
levännyt on tapahtunut yhtä ja toista."
£i aikaakaan kuin pääruhtinas tassut­teli
sisälle. Mutta voi pejooni, minkä­laisessa
kunnossa. Karvaiset kasvonsa
olivat synkän alakuloiset, hartiansa oli-
«vat painuneet alas samoin kuin rinta,
Icädet roikkuivat veltosti ja häntä laa­husti
liikkumatta pitkin likaista lattiaa.
Kuulin syvän huokauksen sen istahta­essa
raskaasti tuolille kyhmyinen selkä
(minuun päin. Pekka oli jostain saa­nut
sikaarin ja tuprutteli haikuja mie­lestäni
liian tottumattomasti. Mutta
'liän oli ylvään näköinen ja kajautti:
'''Paperi ja muste ovat lopussa!"
Pääpaholainen hätkähti. Luulin sar-fvipään
putoavan tuolilta ja ehkä olisi
ikeikahtanutkin, ellei saanut pöydänreu-nasta
kiinni.
"Ei, Pekka, ei enää mitään paperia'^
eikä mustetta, se homma saa nyt riit­tää."
Ptkka ällistvi. Sikaari putosi hänen
suustaan lattialle, silmät pyörivät pääs­sä
ja hän astui askeleen lähemmäksi
pääherraa, pöyhisti rintansa ja sanoi:
''Ohhoh, vai niin! !No, katsotaan­pa."
Hän astui soittonappulan luo ja
painoi sitÄ-
Heti oli pari pienempää pentua pai-ikalla
ja Pekka määräsi ne tuomaan äk-kVi
paperia ja mustetta. Pennut vilkai-isivat
k>"S\n*ästi isäänsä, mutta täriiä ei
edes liikahtanut, päästi vain„ raskaan
Svuökauksen.
(Pekka ärähti: *'Enkö sanonut, ^ttä
iikkiä!" Samassa hän potkaisi yhtä
pentua takamuksiin. Paperia tuli suu­ret
piukat ja Siimoin mustetta. Pekka
asetteli niitä pöydälle ja hyllylle, ho-ikien:
"\'ai ei paperia eikä mustetta, vai ei
paperia — hohhoo!"
Eräs Liekin ystävä Yhdysvalloista
lähetti Liekille seuraavan jostakin
Suomen lehdestä otetun jutun ja kir­joitti
seuraa/vasti lähetyksensä yhtey­dessä:
•"Tämän lähettäjä -Varoittaa kaikkia
ilmajokisia, etenkin siellä Canadassa
olevia leskiemäntiä, etteivät nostaisi
liiaksi ylös rintaansa, vaan muistaisi­vat,
että emme me kaikin ole Konnil­ta,
vaikka olemmekin Ilmajoelta."
Pääherra asteli laahustaen pois, har­tiansa
nytkähteiivät ja hän hoki jotain
ikäsittämätöntä poistuessaan.
Jatkuu.
puolilla Suomea kertoa kiinnostavia ta­rinoita.
Tarinat luovat milteipä sadun­omaista
hohdetta näille imainehikkaille
mestareille, joista mainittakoon suvun
kantaisä, vuosina 1721—1794 elänyt
Jaakko Jaakonpoika Könni, hänen poi­kansa
Juhana Könni (1754—1815) se­kä
tämän poika Jaakko Könni, joka oli
suvun kuuluisin kelloseppä. Hän eli
vuosina 1774—1830 ja valmisti muun
muassa tasku- sekä tornikelloja. Hänen
veljensä Juhana Könni tuli niinikään
tunnetuksi tornikellojen valmistajana.
Jaakko Konnin poika Juhana, laajensi
liikkeen varsinaiseksi tehtaaksi, jossa
valmistettiin seinä-, tasiku- ja tornikello­ja.
Näid«i monessa sukupolvessa tai­tavien
kellonrakentajien toimet ovat
kansantarinat jo ehtineet kohottamaan
runsaasti yliluonnollisia piirteitä sisäl-tä^^
ään värikkääseen maailmaansa, mel­keinpä
kuin jonkun Laiskan-Jaakon,
Töysän-Tohnin, Posseai tai muun jo am­moin
eläneen historialli^n suomalaisen
henkilön.
Tärinäin mukaan näyttää kuuluisin
Konnien töistä olleen juuri se Konnin
kuokkamies. Niinpä Saarijärvellä ker­rotaan,
että Könni teki semmoisia kuok-kamiehiä,
että kun vieterin veti ja pani-miehet
saran päähän, niin ne kuokkivat
yhtä painoa eteenpäin niin kauan kuin
vetoa kesti. Kerran joku mies näki
kuokkamiehet pellolla. Hän yritti ju­tella
niiden kanssa, mutta eivät ne puu-ukot
mitääh osanneet puhua. Kerran
Könni pani miehet ku<^imaan ja kävi
itse sargin päähän maata. Oli helteinen
päivä ja hän sattui nukahtamaan. Kuok­kamiehet
lähestyivät lähestyiftistään,
mutta "Könni ei herännyt. Silloin erään
kuokkamiehen kuokka sattui Köimiin
nin pahoin, että hän kuoli.
Nakkilassa taas kerrotaan, että joku
Ilmajoen naapuripitäjän isäntä ei usko­nut,
että tällaista vieterimiestä oli ole­massa,
vaan päätti itse mennä ottamaan
asiasta selvää. Kun hän sitten oli me­nossa
maantieltä Konnin taloon johta­vaa
^ujaa pitkin, tuli häntä vastaan
mies joka työnsi kottikärryjä. Isäntä
tervehti miestä ja jatkoi matkaansa
Konnin puheille. Kun isäntä sitten
pxysi nähdä puukuokkuria, \^stasi Kön­ni;
"Sinä olet sen jo nähnyt, se tuli
sinua kujalla vastaan ja on m-t luulta­vasti
kärryineen ketarat pystyssä mäan-tienojassa.
Sillä en ole vielä saanut sitä
opetetuksi kääntymään."
Tarinoiden mukaan näyttääkin Kon­nin
kuokkamiehen tai miesten — eräi­den
tietojen mukaan hänellä oli niitä
seitsemän, jopa kaksitoistakin kappalet­ta
— suurin \ika olleen siinä, etteivät ne
osanneet itsestään kääntyä peltosaran
päähän päästyään. Ja juuri tämä seik­ka
muodostui näiden kuulujen kuokka-miesten
keksijällekin kohtalokkaaksi,
kuten saarijän^eläinen ja useat muut­kin
talletetut tarinat mainitsevat.
Paitsi taidokkaan vieterimekanismin
avulla selitti\iit tarinat kuokkamiehen
toimineen myös tuulen voimalla. Kau­hajoella
tiedetään, että KönViin kuokka­mies
oli tuulimyll\Ti tapaan rakennettu
ja kä\-i vain silloin kun tuuli. Se oli sii­tä
erikoinen, että se kuljetti itseään
eteenpäin, samalla kun se käänsi tur­vetta
nurin Ilmajoen lakeuksilla. Se oli­si
ehkä suurenkin alan raivannut peltoa,
ellei Konnin renki oUsi sattunut myös­kin
nukahtamaan, jolloin ahkera raata­ja
kuokki itsensä Ilmajokeen, (joka on
Kyrön joen haarautuma) kun niissä ei
ollut kääntölaitosfa. Siellä se on joen
pohjassa tänäkin päivänä, erään mutkan
syvänteessä ala-joen yläjuoksulla.
Tarinat Konnin kuokkaaniehestä. ovat
tunnettuja paitsi Pohjanmaalla myös
Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Uu­dellamaalla,
Hämeessä^ Savossa jopa
Karjalassakin asti. Sen sijaan paljon
harvinaisempia ovat kertomukset 'Kon­nin
muista kotitarpeiksi tekemistä kek­sinnöistä.
Niinpä kerrotaan: "Konnin
talon portin edessä oli koirankoppi. Ai­na
kun portin aukaisi, tuli kopista ulos
koira ja alkoi haukkua. Kuii taas por­tin
sulki, meni koira koppiinsa takai­sin.
Mitä lujemmin porttia nykäisi,
sitä kiukkuisenimin koira hyökkäsi ko­pista.
Se oli sellainen Konnin teke­mä
koneellinen koira, joka oli vieterillä
yhdistetty porttiin."
Vielä 'huvittavampi oli Konnin mes­tarin
keksimä syömäkone, josta Seinän-joella
muistellaan m.m. seuraavaa:
"Könni rakensi väkeni syömiseen ku­luvan
ajan voittamiseksi jonkinlaisen
vehkeen, joka' kiinnitettiin pöydän pää­hän.
Väki aukoi vain suutaan, ja emän­tä
väänsi veixiä^ jolloin ruoka nc^as-ti
ja vaivattomasti siirtyi vadista suihin.
•Konnin maan mainiosta kellosepäntai-dosta
ovat vielä tänäkin päivänä näky-
\^nä todisteena monet kauniit kaappi-kellotkellöt,
jollaisia on muun mualla
Häm^nlinnassa. Porina, Tammisaa­ressa
sekä Helsingissä Suurkirkon tor­nissa
ja valtioneuvoston talon julki­sivussa.
Kansantarinat eivät kuiten­kaan
pysähdy näitä suuria kelloja ih­mettelemään,
vaan sen sijaan kertovat
pienistä kelloista. Niinpä tiedetään
Konnien tehneen Venäjän keisarinnalle
lahjaksi muistosormuksen, jossa kiven
asemesta oli pieni herneen kokoinen
kello. Tämä kello 'kävi kuulemma kuu-kausimääriä
samalla vedolla. Kalannis­sa
kerrotaan Konnin valmistaneen sa­mantapaisen
lahjan Ruotsin kuninkaal­le.
Sormuksen päällä oli pieni umpi-kuorinen
kello, joka löi tunnit, kellon
kuoreen oli lisäksi kaiverrettu sinetti.
Kellossa olivat kaikki «nuut osat kultaa
paitsi vieteri, joka oli erikoisterästä.
Kerran teki Konnin mieli nähdä Pie­tarin
kaupunki, ja niinpä hän lähetti
keisarille lahjaksi kaikkein hienointa
työtä olevan erikoiskellon, joka näytti
muun muassa, millä puolella maapalloa
oli kuu kunakin vuoden aikana. Hän
jätti kellosta pois jonkin pienen osan, ei­vätkä
Pietarin kellosepät saaneet tie.ten-kmään
kelloa käymään. Könni haettiin
Pietariin. Hänet vietiin huoneeseen jos­sa
oli joukko kelloseppiä katsomassa,
kun Könni tarkasti kelloa. Könni tut­kittiin
tarkasti, katsottiinpa suuhunkin.
Mutta Konnilla oli puuttuva osa ham­paankolossa,
josta sitä ei huomattu. Kuii
hän sitten kokosi kelloa, pisteli hän aina
suupieleensä kellon osia. Samalla hän
sai huomaamatta sen puuttuvankin
osan, ja niin kello tuli kuntoon. Kei­sari
<»li ty>-t>^äinen, mutta Pietarin par­haat
kellosepät perätti noloina.
Kun Konnilla kerran oli sellaisia
tarkkuustyökaluja, että hän pystyi teke­mään
kellon kantasormukseenkin, eivät
tärinäin tiedot hänen kilpailustaan ruot­salaisten
ja englantilaisten kanssa silmä-neulojen
valmistuksessa paljoakaan ih­metytä.
Kerrotaan nimittäin, että kun
tieto Ilmajoen kuuluisasta Konnista le-
\isi maan rajojen ulkopuolelle, niin
ruotsalaiset (eräiden tärinäin mukaan
englantilaiset), päättivät nolata tämän
i l
Nämä näyttelijät esjf'"'
pääosia siinä Canadan l'fej'
dion sarjanäytelmässä, ^r^i
tään Brave Voyage,miki^J'
tään maanantaista perJQ^^
jo kolmatta vuotta. Istuff^
on John Scott, BethrLocQ '
ja takana Syd Brown.
suomalaisen sepän. Julisttttmi
lu hienoimman silmäneulan valnr
sesta, Kim sitten neuloja verkf' '
tesivat ruotsalaiset riemuissaajl
Konnin netila oli hieman simnf \
loiÄ Könni ruuvasi neulansa töis:'
irti, jolloin selvisi, e t t ä KöniiiDiE:
kin vain neulakotelo, jonka si^ i
esiin tusina (12 kpl.) todellaL
neuloja. Erittäin tärinäin mukj
salaiset lähettivät valmistamaiiialj
-hienon silmäneulan KonnilleW
si, ettäT^tällaisia meillä tehdäk'
ni porasi neulan kärkeen uuden t
ja lähetti sitten oman neulansa E
mässä takaisin. 'j
Mutta aina ei tar\ittu erikok
täkään. Kerankin oli Könni tii,
loon ja alkanut takkakivellä fc,
vuoleskella päretikkusia. L i i :
hän pisti seinälle näistä tikkiH
koonpanemansa kellon, joka fö
"paraskin uurmaakarin tekemät
— On sevää, että tällaisten ni^
asuma talo vaurastui, ja rahaa
neillä riittämiin. Tästä toteam:!
saatiin Könni-tarinoihin uusi aik.
raha ei kerran koskaan näyttänjll,
van;- arveltiin, että Könni tietei
kee itse raihaa. Useat tarinat töi|
nitsevät, että Könni oli saanut iuj
keisarilta luvan valmistaa rahaa.:
vain omiksi taipeikseen. Kercj
tenkin — näin tietää Ranualta t:^
tu tarina — Könni haastettiin c
teen vastaamaan rahan teosta.
kuunteli,, kun lautamiehet sanoit.
vain, etta "joo, niin''. Könni ssj;
kaisi vihdom, että hän osasi tebfi*
takin sellaisia lautamiehiä, jofc
vat "joo, niin". Tuoanari A^atil
todistamaan sanansa. Könni ^
niin, hän toi puuäijiinsä tuoniamj
Kun se nyökkäsi, sanoi se "joo" F
taessaan päätään "niin"' —
"Painu ulos ukkoinesil"'
tuomarin päätös. j
Erittäin huvitta\^ on seH^
jonka Könni teki englantilaisi!^
lipa hän näet kerran kehaisse^^^,
tä hänellä oli sellaisiakin kairoji;
voi porata mutkikkaita reikiä. |^
tiin Eiäy^että. Silloin Könni ^
metsästä kannon, jonka
ja toukat olivat kovertaneet k,
täyteen, puhdisti ja kiilloitti
tasi ulkoa ja sisältä sekä lähet^,
läntiin. Kovin oli kuulemma t
nissa ihmetelty ja todettu ^^m'-.
pa on Suomessa aika niestan ^- , j
joen Iso-Könni, joka tekee
haluaa! j
Eipä siis ihme, että Suomesi' , J
sanottiin Konnista entisen sepa:" j ,
— joka oli katsellut, kun Kondv,,^^
pajassaan keitti katkenneen jj^i |
päittäin yhteen: "Tuo mies on'
se paholainen taikka
ni Ilmajoelta."
•Ii
Du.. - . Lauanlama4 huhtikuun 14 päivänä* 1951