Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 14, 1940

              Sivu 2 LAUANTAINA, JOULUKUUN 14 PÄIVÄNÄ 1940
{Canadan suomalaisten viikkolehti)
Registerei at the Post Office Dept,
Ottawa, as second class matter.
TUanshlnnat:
^ .- ^^^^»^j^j
6 kk. 1.10
8 kk. JBQ
Yhdysvaltoihin:
1 vIc. $2*&0
6-ti^Ctt •«•«'••«»•• •»'«• • •.• • •,• X*40
Suomeen Ja muualle ulkomaille:
•i- • vfe» • ••••«••••*••«•>>•.••••>.«•*• .^3«00_
6 kk. 1.65
Ittoniuneroti & s e n t t iä
Liekki ilmesQry- Jpks^sen viikon lau-ftntaina
12-sivulS6na. sisältäen padasta
kaunokirjallista luettavaa kaikUtsCaloU-ta.
• •
ABianrtehtllfe' myflanetään 20 prosen-tin
pallckia. ^ . ,
PS^ytäkää aslamiesvältaeitä jo tiU
oSän.
HiMQmJSHINNAT: Kirjeenvaihto­ilmoitukset
$1.00 kerta. Avioliittoon
menneille- onnentoivotukset 40c- palsta-tuuma.
Nimenmuuttoilmoitukset SQc
kerta, $1.00 kolme kertaa. Syntymä­ilmoitukset
$ 1 ^ kerta» $2.00 kolme ker­taa^
Kuolemanilmoitukset $2U)0 kerta,
Mc.lisämäksu kiitoslauseelta tai milisto-
^ärsyltä. Halutaan tietää- Ja osoiteil-moitukset'
40c palstatuuma. TSiapäis.-
mnoittajien on vaadittaessa lähetettävä
ilmoitusniaksu ^^ukäteen.
Yleiset ilmoitushinnat :40c iKiistatuu-ma.
Ilmoitus. Joka Julkaistaan neljä-
•kertaa samanlaisena 30c paistatuuma.
cAllu ilmoitushinta. 40c paistatuuma,
kerta ilmoittaessa. ,
Edkoisista/ihnottushinnoista voi tie­dustella
t ä m ä n lehden konttoaista.
Kustantaja: Vapaus FubUshin^Oo.
-CitcL ' • • " •
. TpUnittaJa A . P ä i v i t
Tolmitusneuvosta: J . Jltrvis; fiauba
Mäki. Hilja Aho, E , Suksi,-Estei
Kaustinen, Aili Malm, Margit Laaks^
YrjöSaivoJat Jalmar Saa^ri.
Liekkiin aijotut kirjoitukset osol^
tettava: mm
Juhlia tässä nyt on juhifen.jälkeen.
Juuri, päästyämme viisivuotisesta, ala
valmistella joulua ja sitten uutta
vuotta. Yhtä kumua viikkoniääriä
~ ilman viinaa!
Mutta jos toiset • juklat: menisivät
yhtä hyvin kuin viisivuotinen, min
^pä olisi nurisemista. Se näet. pieni
yhdeltä puolen kerrassaan loistavasti.
Vai eikä? Kun otmitteluihin ottaa o-saa
kolmatta tuhatta ihmistä, se ou
jo jotakin. Sitä voi Liekki pitää va-kavan
hyvänä merkkinä uusille vuo-sitaipaleille
lähtiessään. On mihin
luottaa.
Näemme jo akktmoita koristettuir
na ja lastattuina kauniin tavaran
palj^mdella, ja kuulemme ja puhutta-i^
an joulitsta ja lahjoista ja muusta
sii/u.n kmäuvasta. Ollaan <'nnakkO'
kinana^ eitä ekdittäi^fin s^jada tuot­to
7:okättstftä tiiohdoilnniiimin pai
jon Koctcmntc ottaa Joihin jsm
,V'i>ntim.vtf tmkaan. - ' 4/'.
• •
Oi avioliitto, avioliitto! Mikä piina
käsien yhtyessä, kun sydämet ovat
•erossa. — Aron H:
* * •
^ Missä äiti on, siinä heräävät aina
kukat eloon. — .4got Sebner.
*- *-
Viidessä ainoassa kirjassa voi meil-,
le avautua kokonainen maailma. —
George Brandes.
* * *
. Työläinen — vaikka sinulla olisi
kaitsi kertaa suurempi työkyky, et
' sittenkään kykenisi ansaitsemaan
kunnollisesti leipääsi!
^' Parempi on kuolh rakkautensa täh­den
tai siitä, järkensä menettää kuin •
oUa oUenkaan rakastamatta. — MaC"
donald.
PORIN kaupunki oli silloin vielä.
vähäinen. Ruoho kasvoi kaduil­la,
palovartijat liikkuivat öisin nuk­kuvien
talojen vierustoilla ja kesäaa­muina
kilkattivat porteilla karjankel-
•lot. • ^. • -.^^
Mutta koulu oli toki jo siiloin Po­rissakin
ja pieni poikanen sattui muu­tamana:
päivänä vaeltamaan' sen suo­jissa.
Kaikki oli hänelle kovin ih­meellistä
tässä korkeassa opinahjossa
ja kummeksivin katsein hän tarkkaili
uutta ympärikö^^^^ Ja niinpU M n
huomaäi ieräässa pinieähkÖ^sä nurkkdr
huoneessa koultm kokoelma Eivätr-häh
ne toki suuret olleet — muutamia
esineitä vain >. mutta- nuo rojut olivat -
kovin, kovin vanhoja ja poikasen mie­likuvitus
alkoi lentää linnun siivillä.
— Niin iski Juho Koskiseen keräily­into!
ja tuossa Porin koulun van­hassa
rojtisuojassa tdsi hän v^aan
päätöksen alkaa koota kaikkea van­haa,
tutkia ja pttaä sitä arvossa.
Ja se öli ensimmäinen viitta tulpan
suurkeräilijäh^ kauppias Juho Koski­sen
elämäuharrastuksia viitoittaessa.
Uupuäiattai vaivoja ja varoja va­littamatta
ryhtyi Kösfcin^i Jo nuoru-kaiseina
kokoamaan kaikkea yanhaa
- haltuunsa. Jonkin aikaa^ hän työs­kenteli
Satakunnan museon pialveliik-sessa
ja. perehtyi näin museomiehen
•: kärsiväUisjryttä, huomio-ja arvostelu­kykyä
vaativaan hommaan. Hän te­ki
laa jöjä matkoja ympäri Suomen,
kokosi sekä itselleen että museolle
•. harvinaisia esineitä vanhoista herras­kartanoista,
pappiloista ja talonpoi-
; kaistaloistaa Ja vähitellen kypsyi
faääelte ajatusy että häb perustaa.o-
, man museon ja turhia vitkastelematta
hän ryhtyikin heti puuhaan.
Tuo oman museon kartuttaminen
on vaatinut vuosikymmeniä, mutta
niinpä ovatkin tuloiset kerrassaan
kunnioitettavat. On jotain aivan eri­koista,
että tavallinen kansanmies
pystyy kokoamaan ja järjestämään
sellaisen yksit)asen museon, mikä
kauppias Koskisella nyt Porissa on.
Se vaatii paljon kiintymystä kaikkeen
vanhaan jä myöskin se vaatii sitkeätä
ahkeruutta ja ennen kaikkea tietysti
varoja.
Kun vieras astuu vehmaan puiston
ympäröimään huvilatjryliseen raken­nukseen
Porin keskustassa, havaitsee
hän jo tarttuessaan rautaportin kah-x^
aan, että nyt aukenevat hänelle sel­laisen
talon ovet, jossa jokainen esine
kuiskaa menneisyyttä.
Eteisessä jo tervehtivät tulij.aa^xan-hat,
suomalaistyyliset kirstut ja eri­koinen
ja värikäs simpukkakokoelma,
joka on • haalittu maailman meriltä.
Mutta pieni-ikknnaisessa salissa hyräi
lee vanha herraskartanoiden roman­tiikka
nj^j-ajan ihmiselle. Kultakir-jaillnt
huonekalut, koukeroiset katto­kruunut,
vanhat; jo ajan uurtaniiat
öljyvärimaalaukset, yksinpä puusta
taidokkaasti veistelty pähkihänsärki-jäldn
vie vieraan hetkiseksi vuosisa­tojen
taa. Jä yhdellä seinämällä no­jailevat
vankkatukkiset piilukot ja
pistoolit, miekat ja \^kipuukot kerto­vat
levotonta tarinaansa melskeisistä
ajoista ja verisistä sodista.
Varsinainen museo on järjestetty
ulkorakennuksiin. Mutta sielläpä
tuoksahtaakin vastaan tuo museoille
tutunomainen järjestys ja tavallaan
kailseuskin. Jokainen esine on tar­koin
omalla paikallaan ja numeroi-tuna
» Nurkassa seisoo kuin vahdissa
vanhan Suomen kaartin sotilas täy­dessä
univormussaan ja aseitukses-saan.
Mutta lähellä ojentaa jo put­kiansa
ikivanha viinapannu, jolla jon­kin
syrjäisen salo talon saunassa tai
kodassa on välkehtivänväkevää ilo­lientä
valmistettu.
Tällaisen lyhyen kirjoituksen puit-,
teissä on inahdDtonta selostaa kaikkea
sitä vanhaa, johka Koskinen on mu­seoonsa
koonnut. Sitä vastoin on
velvollisuutemme vetää esiin ne eri-koisuiidet,
jo.tkahän on nwn»n pikku
fcok^elijuinsa. ban^ ;
EriläjisfeatuisiH^ k^^
nakiö tämän kirjoittaja on koskaan
nähnytj on Koskisen nappitaulu. Noin
kolmen metrin, korkuiseen ja metrin
levyiseen kangastauluun bn ommeltu
mielikuvitukselliseen kuvioon sfiun-naton
määrä nappeja. Siinä on todel-
Jä. nappi poikineen aina alkeellisim-masta:
piäiäännapista nykyaikaisiin
rauotinappeibih asti!
— Kuinka, monta? niitä siinä on?
tiedustelemme
—Eihän siinä vieläkovinkaan pal­jon
ole^ vastaa-keräilijä;— on vain
1,4^0 nappia kaikki erilaisia, —
mutta- toinen,samansuuruinen määrä
on vidä tuolla laatikoissa on^lemat-ta.
• / . ' ^
— Ja haista olfette tämän nappipal-jouden
hankkinut?
— Naisten-käsityökotdoista,ympä­ri
Lounais-Suomea, kertoo Koskinen.
Päähäni pisti kerran: ryhtyä kokoa­maan
nappeja ja niinpä pengoinkin
aina uuteen taloon tullessani ompelu-rasiat
sekaisin.; < . "
r— Ja mitä sitten pidätte haryinai-simpana
nappina?
Koskinen ottaa laatikostaan esille
muutamia koristenapin-tapaisia teke­leitä,
joita komistavat koreat siniset
tai ruskeat kivet.
—• Kas näitä, hän sanoo. Nämä
ovat maailmansodan aikaisia vakoili­joiden
nappeja, — ja hän kiertää e-rään
napin sihisen koristekivert auki
ja siellä sisässä onkin pieni säiliö, jo­hon
vakoilijat tallettivat salaisia tie-donantojaan.
Innokkaana ja taitavana numis­maatikkona
on Koskinen tunnettu
maan rajojen ulkopuolellakin. Vuosi­kymmenien
kuluessa on hän hankki­nut
itsellensä^ rahakokoelman, Jonka
veroista saadaan hakea. Säännölli­sesti
saapuvat hänelle Ruotsin humis-maatikkojen
keskuudessa tunnetut
Robergin rahataulukot ja muutkin
vanhojen rahojen noteeraukset ja nii­den
perusteella hän tekee ostojaan ja
vaihtojaan.
Kuljimme pikaisesti läpi Koskisen
kuuluisan metallirahakaapin hyllj^—
ja kuparinen, hopeinen ja kultainen
historia näyttää aivan loputtomalta.
Koskinen selittää kokoelmiensa har­vinaisuuksia
ja koettaa perehdyttää
vierasta %'anhoj^ rahojen salaisuuk­siin
— mutta voi voi sentään, kun nii­tä
salaisuuksia on niin paljon! — tus­kinpa
meistä koskaan tulisi numis­maatikkoa^
— Ja vihdom, kun vede­tään
esille hylly, jossa on oman nik­kelimarkkamme
— ja vähän muiden­kin
rahojen — jonkinlaisia epäsikiöi­tä,
innostumme asiaan ja pyydämme
tarkempia selityksiä.
— Ja mikä on tämä? tiedustdee
vneras ja ottaa käteensä pyöreän rau­talevyn
palasen, jossa d ole kerras­saan
mitään merkintöjä.
— Se on yksi niistä rautaisista
kymmenpennisistä, joihin vanhat
(Jatkoa 6:11a sivulla)
Punastumisesta
Qnko nykyaikaista punastella? Ei-pä^:
tietenkään, sanoo kaikki tietävä
lukija . . .Joo, ei ole. Olen tutkinut
uutta jos vanhaakin kirjallisuutta ja
f0ässyt siihen tulokseen, että van­hanaikaista
se on. Nykyäänhän teh­dään
ja. tutkitaan niin paljon kirjo-jäi
monilta eri aloilta. Niitä lukien
iunmennamme tietoa päähäminc, et­tä
pystyisimme joskus sopivassa ti.
läisuudessalyömään korvalle talndyt-tämään
pitkää nenää joillekin liian
itsetietoisille viisaille, sanoen; eitit
eisamvaniniin ole, eiköhän sr ole
-näinija näitt:^'Nim suuhnitteVm tSke--
väni: Sitten^ 'kfmensin opin tietäniiän
edes jotakin. Salaa iiatirad hykcric-linkin
jo kuvitellessani kiiinka: mlöfii
si vetuihtää.viisaitten serkkujeni hs-vot,
kun huomaavat että en elekään
niin ftöimö,kuin lie luulivat. Sihi]
tahdoin ' lukea, tutkia: ja viisä^iiii^
mutta — voi kun en muista liikeiuä-ni!:
Nimet,,numerot ja: vuosiluvui s(y\
käaniuvat päässäni ja lopiäia uh-]
hoituvat koJipnaan. Siis en' voi nafh
raa. itseäni, viisaampien höliiioydelie.
Mutta siitä punastumisesta tiedän
jotain. Kas näin: ennen vänJiaan', kun'\
joku lukutaitoinen lähti vaiisiaman]
viattomassa, iietämättömyydessa'^^^^^
levää kansaa, niin hän piihiH ja p0ui',
— ja. vieläkin puhui,, saaden^'kuuli­jansa,
pmastuen lupmadnkätseem
maahan ja ttskomaan itänen sanofadii,]
kun kerran "kirjassa hiin Mrjöiteitu
OH' ja painettu sana. ei valhetta kän-']
na". Vanhan ajan kirjoituksista saa
huonmta, että "punastuminen on 'si-\
veytiä-—", mutta nykyään ei ollm-kaan
kirjoiteta^ pumistelevdstä niföfi- \
sosta, jä Jotta kai hekin siveitä 'ovat!
Olin utelias tietämään, missä ennen
ne "siveät" oppivat puriastiimiliat-1
tonsa ja nyt sen tiedän. Sain lamiaX
oikein ison, vankan kirjan, ]oka'oli\
ainoata painettua sahaa punastele­vien
aikakaudelta. Siiriä kirjansa käs­ketään
vain uskomaan, mitä kirjöttet-tu
on; mutta ei ajattelemaan ']<^^''-\
lemään. Puhuttiin siihapaljon muus­takin.
Tutkin sitä tarkasti — cn us^^
koen, vaan miettien ja epäillen. 7w/-|
kin sitä ja — punastelin tämän tuos-.
ta. Se on siivottomin kirja mitä dm,
koskaan lukenut ja jos sitä scilcisc-]
naan yhäkin tarjottaisiin kansalle,^
niin kyllä nykyaikakin punastelisi.^
Se kirja on sivistänyt muotoaan ih-]^
misten viisastuessa ja toivoo uusitfu-^
na saavansa nykyajan kannatuksen.
Kuitenkin sen seuraajat vähenevät,]^
ja jos se seurakunta, V2ikä sen ympä-\
riitä vielä on, näkisi sen kirjan.al'\
kuperäisenä, niin he punastuen pake­nisivat
sen läheisyydestä, sillä sehän^
on vainrrumaa satua.
SIRPA-SERKKll
Sirpa-
Serkku!
^KcW on toiveet tuiki suuret,
situr' on^ myöskin pettymys.
Ylläolevat sanat luin kerran pah­nastasi
Liekistä. Vastasit jolkkhA
noUla , minulle tuntemattoman-rumn-X
lijan sanoilla. En tiedä minkä vaiku-i
tuksen ne tekivät henkilöön, joU^^^
olivat tarkoitetut, mutta minuun,
niinä oli kerrassaan ääretön vaikutus.^
Luin ne uudeUeen ja uudelleen ja aina
ihmeellisempää kieltä ne puhur.aii^
En tiedä itsekään kuinka moneef
kertaan ne luin, mutta.sitten tapaMw
jotakin — silmistäni valui vettä vtri