Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 14, 1953

              *]!^yH^ioiden Ipmassa Kyllikki
kuokki ja kaivoi pUiaa suuren
ympyrän, jolum häii^;^^
ri:ukkien siemeniä, ja asulnriäi£iiiiuk^
sen-etda^olella lian myös kuokki pa^
rin aarin alaif^^iolionli^)^
TE ST A M EN TT I
Kirj: ffilja Haapala
punajuuren, sokeriherneiden, sokerijuu-
Tda^ä sikurin s i ^
tuntaimet faan^n piti titätä kauj^tn^in
puutarhurilta. Niitä «i fenää^ ehtinyt
Icasvattaa; taunilaatikoissa^
Tästä työstä ei Eeva pit^yt» Sekin
oli. Jumalalle kaiihikus^ kuri e^
siihen; mitä iHäri jo önkas\'a^tariut heil­le.
Mutta Kyllikki sahdi eräänä päivä­nä
tädiUe,kijn hän taas munsitturhista
koreuksista:
— Jos JHinmla ei h ^ ^ istii-tuksiani,
älköön antako iäiideh kasvaa
. . V saatte ö l l a - ^ ^ et­tä
talH^lia maistaa erittäin hy^^ltäk^
lisoppä j a porkkanalaatikko.
iÄleil^^ tarvita semmoisia her-rasväen
kotkotuksia. Työmiehen pitää
syödä vankkaa ruokaa, etta siliä jaksaa
turpeeseenkin puskaa jä ojalla py^yä,
kivahti Eeva kifikkuisemmin.
työmiesten ruokaa M
iuisväakin lihan ja :pe^
lEevaa^s^^ matkien äitiään.
[ninBitronnnuiniiiiiti
navetan sisustusta. Onnittelen, Kyllik­ki,
smua, näiden uudistusten aikaan-saamlsiBtt
johdosta. Kuule, tule illalla
riieille päin lahdeii ympäri, minä tulen
vastaasi. Saara tulee ja hän ei saa näh­dä
meitä yhdessä, ehti Tapio sanoa, kun
Saara jo oli heidän takanaan.
— Oripäs teillä aina kahdenkeskistä
puhetta, sanoi Saara, eikä edes tervehti­nyt
Tapiota- vaikka tämä ojensi käten-sa.
^
— Pitihän toki minun tulla katso­maan
uutta maan muokkaajaa, kun si­nä,
Saara, et ole edes yhtä kukkapenk­kiä
kotisi kauhistukseksi tehnyt, vaikka
olet vänheinipi kuin Kyllikki, sanoi Ta­pio
puoleksi leikillä, puoleksi moittien.
GVIinulla on-parempaakin työtä!
Eikä Jumala salli ihmisen turhia ko­meilla
ja tehdä sitä> :mikä on turhuutta
ja s^ntiäjV vastasi Saara konemaisesti
— Mutta onko tänoä sitten jokin pa^
he tai ylpeyden näyte? Siehän on vain
opin ja tiedon tulos. MeiBäkin harja­taan
ja pestääh le'hmät ja sepäreerataan
maito. Ja äiti on hyvin tyytyväinen tä­hän
uuteen komentoon.
-^Mitä se on se. separaaminen ?
— Saara, sinä olet kovin tyhmä! sa^
5vfcrtaa enemijiät -
nasta ä a l ^ 1^1^
ipan
ran mutta-iiäKäeäiin^lär
liätt^lf^k3#i^
^sitten;bfet M^äiäiaiTuile"
ÄUa
^ lie
Sitndläko parempaa työt? Taisit
ii3rtk£ä ri€^ta:nuMtum^^^
Cw^%ia^ Säärk; kaikarsiinille on sano-fi)^
i k u k ^ ^ ja juurikas-
Tieh ja vihämiii^ sj^ömisen «levän
^B±E?'kyi^ Tapio vakavissaan. ^
: :smin*asr isyt: a sö
raan l l ^ i t t hib k a s Ä Ä ^ Ihi^
K y Ö i k k i i s i ^
matiöM
soinnun mainitessaan hyvän piHvä
— Tapio! Kuinka^ km^^^
i v U ä n ! ^ ! ^ - p ä ä s i t ^ i i S y ä ä y '^tten
kuiilliit askfeleite
. iMiiiä? aiatuirikiii-^^^
rä ttäisl Saaraa niiU^^ä^fm^^ilne^t^^
Kiuilehanv Kjrllikkt: ^caÖvaani^ mänulla
on ollut kOivin-ikäsvä sintta ja haluaisin
puhella kanssasi siitä, lÄistä viimeksi
puhuit MKeihifharjulla: "^-^
— Niin; siitäkö nuorisoseuran p?r«s-taniisesfa?
— - Juurisiit.
- t - E i , hj'vä Tapio, sitä niin vaan yh­den
käden käänteessä voida perusjaa.
Meidän oii ensin saatava nuoret tääUä
innostumaan lukutaitoisiksi. Jos me
nyt heti perustaisimme nuorisoseuran,
mistä saisimme siihen toimikunnan jä­seniä
Ja sitten seyran jäseniä? Kuule
hy\'A Tapio, meidän «m- ensiri saatava
«^yyppyniiehet pois^ii^ipkista korttipu-
Scarit kartanolta. Ja minulla on ensin
alkukesästä yhtä ja<:^i§fc^ työtä^karja-taloiideix
toiselle kannalle järjcstämi-sessii,
niin en oikein joudakaan. liih-den
kaupunkiin aamulla enon kanssii.
Ostamme separaattoriUv maitoastioita ja
jvääntökirmm.
noi nyt Tapio vihaisena. — Ja kehtaat-kin
moittia Kyllikkiä kaikesta. Sinä it­se
olet tyhmänylpeä ja se rumentaa si­nut.
Ajattele, miten minä voin seurus­tella
smun kanssasi, kun et käsitä mi­tään
hyödyllistä sen oikeassa valossa.
Katso, miten Kyllikki puhelee kohteli­aasti
ja" ystäväl&esti. Ja vertaa itseäsi
häneen ja opi hänestä, ettet ole tyhmä
kuin suutarin saapas!
Saara istui, tien vieressä olevalle ki­velle
ja itki. Tapio seisoi vieressä,, ei
lohdutellut, ei hyväillyt, mutta torui
edelleen:
— 'i^mmär.rätbän, Saara, että tuom­moisella
käyttäytymiselläsi vieroitat mi­nut
kokonaan seurastasi. En suinkaan
voi kihlata, tyttöä, joka ei muuta tee
kuin haukkua Jumuttaa serkulleen kai­kesta,
Jds sinä toivof pääseväsi Paju-lahteerf
joskus emännäksi, on smiin
opittava ensin siisteys taloudessa ja
paljon niuuta^i^ ; feetk p ^
jKylliÖ^ä, etta jos hän suostuisi lopetia-jiaari
smuHb rinta iiäri itsie osaa.
pri oikea opettaja hän
ee opettöjak^ösi, jos ^^^'V^^^
ja sina os^f piyytaä.
^fene
syi Saara^^^j^
. ijSIe emirie
enii^rikuiri siniissd ori ta-
J ~ ja ^sinä; Ti^cöt l ^ i ^ ^ nritä äftisi
••..sanoof ; ^ '/
TMtalcäik^^ Etkö siM^ sitten
riskc^JätÄttäe ^^ri?
-i^:Eri#toimriöisässa^^j^ Mutta
minuh äitirii ei ptihnkaari sita> ripitä ei
•tiedl- . •
Kyllikki oli istuttanut sipulit, kajoa-matta
heidän keski]tötel]iirinsa.^^^^^^^^^ffi
njH^hän naurahti ja kysyi hänkin:
— Saara riepu! Pitäaki)^ sinuri us­koa
kaikfefea> mitä Tapio sinulle jaarit­telee?'
•, ' • .' - .
^ - - ^ ä sinä suusi kiinriii ^inun ei
tarvitse ^sekaantua minun asioihini, mu-
-rahti Saara kuin ärsytetty koita.
— So, SO, Saara 1 iMitenkä sinä noin
rumasti saiiot Kyllikille, moitti Tapio
nuhdellen.
—/Mitä se Kyllikki on aina suuna ja
pl^äy puhuipa mitä tahansa. Ja on
niin olevinaan ja osaavinaan kaikki,
vaikka onkin meillä vain karjapiikana!
tiusfcahti Saara kiukkuisena.
— KarjapiikaolenkinI Mutta karja­piiasta
vöikjerran tulla emäntäkin! sin-kahutti
KylUkki^arkoi^^
— Taitaa olla parasta minun poistua Kansanopistossa se selitettim ja siitä
ennenkuin tulee ilmitappelu! sanoi Ta- puhuttiinkin paljon. Siellä avautuivat
pio, vilkaisi merkitsevästi Kyllikkiin ja silmäni eroittamaan
pahtunut sisäinen jä ulkonainen muu­tos.
— Voi, Tapio, miten sinä kävifkään
siellä kansanopistossa ilkeäksi! Kyllä­pä
viime kesänä jubksit harva yö minun
aittaani ja vannoen vakuutit ottavasi
minut, jos .
— Jos! keskeytti Tapio kiivastuen.
— Jos olisit ollut enemmän arka kun­niastasi,
etkä päästänyt aittaasi ensi
py3^nöllä . . .en toista kertaa olisi tul­lut!
Katsos, hyvä Saara, puhui Tapio
ystävällisemmin, — minä en vielä sil­loin
ymmärtänyt, miten ^ttorten on
seurusteltava puhtaiasti ja viattomasti
toistensa seurassa. Nyt sen tiedän.
läksi.
Saara lähti hänen jälkeensä. Kylltk
ki huomasi sen. Ja hän oli jo pari ker­taa
huomannut Tapion käytöksestä ja
Arvosinhan» että kun sinä tulet puheista Saaran kanssa, etteivät he ole
taloon, niin Kivistö pesee silmänsä, si­ssiltä
ja päältä! Kyllä tämä talo. pesua
^paakin. Emäntä, täällä on kovin
(vanhanaikainen ja kerrassaan tietämä-
4tön kaikesta kehityksestä. Ja Saaran
pitää^ tanssia kaikessa hänen pJUinsii
mukaan. Tarvitsisi Saarankin todella
päästä kansanopistoon, että oppisi ecles
Itsensä pukemaan nuorten tapaan, eikä
aina olla kuin vanha akka.
—- Tapio, kuinka sinä puhut nuores­ta
neidistä sillä taAXjin? sanoi Kyllikki
nuhdellen .
— (Miksi en sano, kun se on totta!
Meidän Mtlda puhui, että sinä olet teh­nyt
oikeita Ihmeitä täällä tämän viikon
aikana. Ja isäntä bn jo puhunut, että
tulevana talvena ajetaan runsaasti hiek-
Icaa kartanolle ja ruvetaan laittamaan
vm «^i^elijan jaloja pyrkimyksfä. Aa­mulla
hänet ^snnrttaiii löydettiin vaa­tekaapin
pääl^ . . .
. rehellisä toisilleen ja heidän välillään
on jotain> jota he salaavat. Tästä hän
tahtoo ottaa selvän Tapiolta tänä ilta­na.
Tapio ei päästänyt Saaraa rinnalleen
niin kauan kuin arveli Kyllikin näke-
\'än. Mutta niinpian kuin metsä peitti
heidän ^'arjonsa, kääntyi Tapio ja ky­syi:
—-I^fiksi sinä, Saara, olet noin ilkeä
Kj-nikille? Etkö Uedä, että se ori ru­maa
ja sopimatonta?
— Kun Kyllikki 6n aina niin olevi­naan
ja tuppaa sinun seuraasi kuin hy-vänkui
talon tytär!
— Sanopas, niilloin Kyllikki on näyt­tänyt
sinulle tai jollekin toiselle ylpeyt­tään?
'
— A^ähänkö hän näyttää, kun muutti
kokonaan leluriäin ruokmnankin meillä
ja nyt .lehmät pestään ja Jkariunataan
puhtaan loasta.
än ja kadun viimekesäistä
seurusteluamme. Ja niin likaiselle poh­jalle
en voi avioliittoani perustaa. Sinä
pyysit minua jo pyhänä jäämään ka-mariisi
yöksi. Häjpesin, ja silloin jooli-sm
puhunut sinulle tästä, mutta Kyl­likki
tuli seuraamme ja se jäi . . . $aa-ra,
en tästä puhuisi sinulle mitään, enkä
nytkään ivalla, en pahalla, vaan rak­kaudella.
Tiedän, että sinä et ole huo­no
tyttö, ja tiedän, ettet noin käyttäy­tyisi,
mutta et ole saanut siveellistä kas­vatusta.
Sinua ei ole oikeastaan kasva­tettu
ollenkaan! Olet jäänyt paljosta
osattomaksi. Jos olisit edes kansakou­lun
käynyt, niin pääsisit syksyllä kan­sanopistoon.
Siellä smua vielä johta­jatar
ja toisetkin opettajat kasvattaisi-
\'at emännän velvollisuuksia täyttä­mään.
Saara nousi, kietoi kätensä Tapion
kaulaan ja siinä itkien pujieli:
-—Voi, Tapio! Anna anteeksi, nyt
ymmärrän, ettet smä olekaan ylpistynyt
siellä opistossa. Sinä halveksit mmua.
t. ' -V - . V - . t » ,. ^ ' k a u n i s ja hyvä kuin
TafMo, minua, jos minäkin oJ^
hyväksi kuin Kyllikki? ^ •
^ — Eri,Säaia:hyvä,jossinustaiJ
tulee yhtä'tekevä ,yhtä kamus ^
oppinut kum Kyllikistä, snioin^
riie kihloihiii ja vietämme häiti?
nyt ja ole kUtti tyttö, sanoi TapJ
Saara läksi hiljaa astuskdenJ
mietti, miksi Tapio todella on
r ^ t i muuttunut? Hän pitää Kvilik
kun aina hänestä puhuu, eikä^knt
ole niin hyvä ,hänen mielestään \
Kyllikki. Ja minunko pitäisi m,
^ Kyllikkiä opettamaan itseäni? i
opettaa? Laulaa lurittamaanko'}
kä lehmiä pesemään ja harjaamaaDl
kukkapenkkejä istuttamaan? pi
han se Kyllikki osaa! Ei, ei ikinäi
pyydä Kyllikiltä mitään oppeja, i
pidä häntä minään opettajana,
hän näyttää vielä mokomallekin kiitj
keelle!
(Näin kauniita ajatulisiä
hautoen tuli Saara kotiin, kun
pääsivät ]}^ivälliseltä. Puhumattjj
nellekään hän söi ja meni kar
miettimään, miten kostaisi Kvi
kun; han viettelee Tapion händti]
taas. valtasi htinet haikea itku.
(Kyllikki oli saanut senkin jo ai
että talossa annettiin jokaiselle
omaaij 35upp»nsa,rpiimälle eri
aamiaiseksi^maUdat lautaset, veitaij
Jiaarukat, .Talossahan oli astioita,i
*ta jotta :päästäisiinvähenmiänä'^
syötiin yhteisistä kupjcista kuin-
.'Mutta .:ei^n0rikuin tähäa suc
sai K}dlikki pitää pitkän esitelmäni
, veydenlKMdOsta. ^ikä Eeya
vielä-KylliHiÄrpnhetta, mutta
luki Duodecimseuran lehdestä.
Reijosen kitjoittaman kirjoituksen'
tien' epäsiisteys taAttien levittäja[J
T ^ t i ^ l^iUit^^^ Eeva puhunut
4ään, mtitta avasi salissa olevaa i
kaapin, ja sieltä kantoi keittiöa ka
joukon lautasia, laseja ja veitsiä.
rukoineen"- Ja siitä. i^^ivästä'
syötiin Kivistössä: niinkuin aiflafcin i
misissä syödään.
Saara ei sinä iltana tullut syii
kään. Hän itki vain ja syytti-Kyl!
viekoitelleen häneltä Tapion;
Kyllikki ei aavistanutkaan Tapk
ja Saaralla olleen ja vieläkin olevan
vittämättömiä rakkausasioita. Kun<
olivat tehdyt, läksi Kyllikki Keimihi
julle päin ja , poikkesi sieltä Pai
menevälle polulle. Eikä hänen
nutkaan kauaksi mennä, kun TapiQJ
tuli viheltäen vastaan.
— Teitpä kiltisti tullessasi tälle
le! Kuulehan, Kyllikki, tuliko "
luoksesi ja pyysi anteeksi
tyhmyyttään? kysyi Tapio pääst
varmuuteen, tiesikö Kyllikki hänen]
Saaran suhteista.
— E i ! pitikö Saaran oikein ante
pyytää?
— Tottakai!
— Näin hänen tulevan aikamur
päivällistä syömään, sitten en ole
nähnyt koko iltarupeamalla. Mnut(
minusta on hirveän ikävää, kua
aina sidkeutuu omaan seuraansa,
näisyyteen, eikä koskaan tule M
(Maijan ja minun seuraani,
olemmekin vain karjapiikoja .
hän rikkaan talon tytär.
— Kyllikki, sinä et saa koskaan f*
nastaa itseäsi Saaraan. Sinä, vaiki»?
omistakaan maallista mammonaav
tat puhdasta kultaa sielusi syv>
Ja juuri sitä kultaa minä tai
Kyllikki, on ihmeellistä, miten
kaipaan sinua? Sano, rakkaani,
omistaa sinut omakseni?
— Sanopas, Tapio, miksi Saara»
sinun jälkeesi päivällä?
T ^ painoi Ikänsä alas, eikä
nut Kyllikin sflmiin vastatessaan:
— Saara on kovin lapsellinen ja
lee minien pitävän hänestä. Sent
hän läksi saattamaan. Mutta .n>
kohta .laittaa ^nkjTXikin maata; , - on toisella midell%k|iri nuna
nenhän «unä itsekin sen. Etkö jatä, häntä hänen kä3ftiaytymisestääo. -