1937-09-25-10 |
Previous | 10 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
' i Lampaat kokoontuivat taasen yhteen
joukkoon päästyään tasangojUe
ja ajajat hajautuivat paikoilleen.-Tie
kulki esiinpistävien punaisten kallionkielekkeiden
alitse vuoren ja äärettömän
suurien seinämästä irtautuneit-ten
kivilohkareitten välitse. Rinne
ei ollut ollenkaan rapautunut, tuuli
oli vienyt muassaan pieninunät kivet
ja hiukkaset; ja^ uurtanut, huippujen
ja kallioiden kylkiin suuria onkalolta.
Tämä kalliovyohyke yhtyi toiseen
aiyah erilaiseen, jonkunlaiseen viettävään
pUnaiseen hiekkavirtaan, joka
yyör3n alas Canonin laidoilta.
Pinte ohjasi lauman vasemmalle
erääseen amfiteatterin muotoiseen
aukeamaan pysähtyen sinne. Lampaat
tunkeutuivat lähelle toisiaan
jyrkänteen muodostamaan mutkaan.
Dave Naab ajoi laukkaa takaisin
Augustin ja Haren luokse, ja huusi
Jo kaukaa: "Lähde on täytetty."
"Mitä?" huusi August vastaan.
"Se on täytetty kivillä ja hiekalla."
"Luuletko jonkun vyör5m tukkineen
sen?"
"En, sillä tääUä ei ole satanut."
August kannusti kimonsa Daven
jälkeen ja Hare pysytteli aivan heidän
kintereillään, kunnes he saapuivat
mutaiselle rannalle. Mikä kerran
oli ollut kirkasvetinen lähdej oli
nyt vain keltainen kivilohkareita, soraapa
hiekkaa täynnä oleva kuoppa.
Siinä ei ollut tippaakaan Vettä, ja
lampaat määkivät surkeasti- August
laskeutui satulasta ja kiipesi korkealle
lähteen yläpuolelle tarkastelemaan
rinnettä. Pian hän laskeutui sieltä
pitkin askelin, suuret kourat njrrkissä
ja pudistaen harmaata päätään kuin
leijona.
"Olen löytänyt jäljet: Joku ön kiivennyt
tuonne jjrrkänteelle ja vyÖ-rjrttämällä
kiviä aiheuttanut onnettomuuden.
Mutta kuka?"
"Holdemessin miehet. He täyttivät
samoin Martin Colen lähteen
Kallioniemellä. Ovatko jäljet jo vanhojakin?"
"Ehkä parin päivän. Emnae voi
seurata niitä. Mitä meidän nyt- on
tehtävä?"
"Muutamat Holdemessin miehet
ovat mormooneja ja toiset taasen ovat
niin rehellisiä, etteivät he mitenkään
ole voineet tehdä tällaista. Jonkun
olisi ratsastettava sinne puhumaan
«asiasta."
"Ja joutua noiden miesten ammuttavaksi,
jotka on palkattu tähän häpeälliseen
työhön. En lialua kuulla
sellaisesta puhuttavankaan. Tämä ei
merkitse mitään. Käytämme tätä
lähdettä vain harvoin, ainoastaan pari
kertaa vuodessa, kun ajamme laumaa
toisille laitumille. Mutta tämä panee
minut pelkäämään Hopeakulhon
ja Lorisevan lähteen kohtaloa."
"Ja minut lampaiden kohtaloa, ellei
tämä tuuli käänny."
"Ah! Unohdin kokonaan joen
tuoksun. Se ei ole kumminkaan voimakas
tänä iltana. Ellei tiiota.hiek-ka>
aavikkoa olisi, ei olisi mitään vaaraa
i Leiriydymme njrt tähän ja läh-dehimie
taasen matkalle päivän koittaessa."
Aurinko laskeutui purppuraisen
pilven taakse, tumma hehku levisi
viuhkamaisesti ylöspäin ja hämärä
muuttui pimeydeksi tuulen myöskin
samalla tj^yntyessä. August' Naab ,
käveli edestakaisin janoisen ja väsyneen
laumansa rinnalla.
"Haluaisin tietää", sanoi Har^Da-velle,
"miksi nuo miehet täyttivät
lähteen."
"Holderness haluaa estää pääsymme
fi^op^ulholle ja tämä lähde on
matksui, puolivälissä. Ehkä he eivät
tienneet, että lampaamme olivat vie-lä
ylätäsangölla, tahi eivät he siitä
välittäneet. Hän on saanut päähänsä
valloittaa niieidän laitumemme,' eikä
hän välitä mistään. Tulevaisuus näyttää
meille hyvin synkältä. Isä ei milloinkaan
luovu mielipiteistään. Hän
ei usko vieläkään, että voimme me-
^ nettää lähteemnie. Hän rukoilee ja
toivoo luullen pahinta vihollistaankin
hyväksi ja sääliväiseksi."
"Jos nyt Holderness tunkeutuu
niin kauaksi kuin HopeakulhoUe asti,
niin .rniten menettelee hän anastaes-saan
toisen miehen laitumet ja läh-
^teet?"' • -^^ • ' ^'
~'"Hän rakentaa sinne majan, lähettää
sinne miehensä ja ajaa sinne kymmenentuhatta
nautaa." -
"No vaikka, inutta koettavatko
hänen miehensä sitten estää teidän
pääsyänne omalle lähteellenne ja
karjanne luo?"
"Eivät avoimesti. He lausuvat
itieidät tervetulleiksi ja karkoittavat
sitten karjamme poissaollessamme.
Tiedäthän, ettei meitä ole kuin viisi
vahtimaan laitumia, mutta meitä pitäisi
olla viisi kertaa viisi voidak-semme
tehokkaasti vartioida kar-.
jaamme."
"Silloin ette siis voi estää tuota valtaamista?"
"On olemassa ainoastaan yksi keino",
vastasi Dave taputtaen merkityksellisesti'
Colt-pistoolinsa mustaa
kahvaa. "Holderness luulee puhalta-vansa
villoja silmiimme puhuessaan
karjayhtiöstä, jonka palveluksessa
hän muka on. Tuohon yhtiöön ei
kuulu muita kuiri hän, jä hän on h5^ä
ystävä Denen kanssa."
"Otaksun, että jos isänne ja te pojat
ratsastaisitte Hordernessin uusim-
)nalle karjamajalle ja käskisitte hänen
mennä tiehensä, syntyisi siinä
taistelu."
"Jos ratsastamme sinne kaikki, emme
saa häntä ikinä käsiimme. Mahdollisesti
voisi joku meistä tavata
hänet, erittäinkin White Sagessa. Jos
^ratsastaisimme hänen karjakartanoonsa,
olisi meidän taisteltava hänen
miehiään vastaan, ennenkuin pääsisimme
aitauksille asti. Kun lähdet
kanssamme laitumille, saat huomata,
miten lämpimät oltayat siellä on, ja
jos menet White Sageen, muuttuvat
ne tulikuumiksi. Sinua sanotaan siellä
'Denen vakoojaksi', ja roistot etsivät
sinua vielä. Mutta sinuna en minä
siitä välittäisi."
"Miksi et, haluaisin sen tietää?"
kysyi Hare naurahtaen.
"No, jos olet samanlainen kuin
muut Utahiin tulleet uskottomat, et
suinkaan haikaile, jos sinun on pakko
jmpua joku mies. Isä kertoi, että
tuo hänen minulle opettamansa pis-toolitemppu
oli sinulla jo ennestään
verissä, kehuen sinua yhtä nopeaksi
kuin hän itsekin on. Hän ei sanonut
nähneensä milloinkaan niin hyvää
luodikolla ampujaa kuin sinä olet, ja
tuo sinun pitkäpiippuinei^ pyssysihän
kantaa peninkulman päähäni Niin
että, jos ampuminen tulee kysymykseen,
osaat sinä ampua. Ja jo§ taasen
haluat paeta, niin kuka saa sinut kiinni
ratsastaessasi tuolla valkoharjaisel-laoriilla.
George ja minä keskustelimme
sinusta, ja olemme hyvin iloiset,
että olet parantunut ja voit ratsastaa
kanssamme."
Myöhään yöhön ajatteli Hare tätä
keskustelua. Se avasi hänelle pai-menelämän
uuden puolen^ johon hänen
pian oli syvennyttävä. Hän koetti
vaientaa sisimmästään kuuluvaa
ääntäi joka ikävöi kiihkeästi ja uhkarohkeasti
pitkiä ratsastusihatkoja i l mavilla
aukeamilla. Hän muisteli vuosikausia
kestänyttä sairauttaan, pientä
huonetta lamppuineen ja kirjoineen,
kertomusten aiheuttamia kyyneliä
ja seikkailu-unelmiaan, joiden
hän ei ollut uskonut milloinkaan toteutuvan.
Ja n3rt, kuinka ihmeellistä
piikaan elämä! Se miiodostuisi sitteii-kin
täydelliseksi hänellekin; Ei, se
. olikin jo sellaista. Hän nukkui jö
paljaalla maalla smisen taiväaii alla.
Hän katseli vuorenkorkuisia rosoisia
mustia kallioita, joiden huiput kuvastuivat
selvästi taivaan sineä vasten,
hän tunsi olevansa erämaan kynnyk-selläj
jonka takana tuo kummallinen
salaperäis3^s odotti^ tiesi joutuvansa
pian ankaraan työhön laitumille noiden
tummien mormoonien kanssa,
joutuvansa sanioihin vaaroihin kuin
he, omaksuvansa heidän yaikutti-mensa
omikseen ja rupeavansa elämään
heidän elämäänsä. Millaineii
olikaan heidän ystävyyteni ja luottamuksensa
häneen? Oliko hän niiden
arvoinen? Voisiko hän pysyä
horjumatta paikoillaan hädän hetkellä?
Millaiseksi mieheksi hänen olikaan
muututtava voidakseen säiljrt-tää
heidän vaatimattoman kunnioi-tuksensa?
Johtuiko heidän ystävyy-tiensä
siitä, että hän oli parantunut
ja voimistunut, osasi ampua ja omisti
aromaan nopeimman hevosen? Ei,
heidän luottamuksensa johtui vain
noista seikoista. August Naab rakasti
häntä, Mescal. lempi häntä, ja
Dave ja George kohtelivat häntä kuin
veljeä. "Omistan heille elämäni",
mumisi hän.
Lammasten määkinä ilmaisi uuden
päivän alkaneeksi. Valon kirkastuessa
alkoi ajo hiekka-aavikon poikki.
Kallioiden alla oli ilma kylmää j8i raikasta,
eikä siellä tuulikaan puhaltanut,
joten lampaat kulkivat nopeasti
eteenpäin. Mutta varjot kapenivat
nopeasti lounaaseen päin, sivuuttivat
sen, aurinko alkoi paahtaa ja rupesi
tuulemaan. Punainen hienosta hie-^
kasta muodostunut sumu virtasi ahertavia
lampaita ja paimenia vastaan.
Pinte käveli vaivalloisesti edellä taluttaen
pässien kuningasta, vanhaa — •••he-
Svekeria, lauman johtajaa; Mescal-^sijoita, vaan ne oli käännytettävän
: „ T T - - Nras
kuin ne oUvat levähtäneet, naaraita^
paneutui, makaamaan ja k^tsZ
kaatui. Mutta hiekka-aavikkö roiJ
-kumminkin vihdoin, ja Augu^tS
ajoi lopulta vitkastelevat njatkaHi
jat kiviselle pengermälle.' J-^i
Aurinko oU noin pari timta^^
/sivuuttanut puolipäi\%iirin,s^
•;maan .punaiset seinämät la^^Jjj
ja tuo V-iniiotoinen aukko, josta Co.
lorado syöksyi kuiluun, oli
- Tie oli.nyt leveä ja helposti kiilj&.
va ja matka lyhyt, mutta kumnunkin
kääntyi August Naab alinomaa katso-njaancanorda,
pudistaen päätään le-yöttömin,
aavistuksin.
' Hare huomasi äkkiä lammasten
käyttäytyvän tavalla, joka tuntui hänestä
uudelta ja merkilliseltä. Nekö-koontuivat
yhteen rynnäten eteenpäin,
ja useat nostivat päänsä tois-ten
lanteita korkeammalle ja lÄi-yät.
Niiden nopeus ei ollut nyt tuota
^tavallista sipsuttelevaa kiiruhtamfr
ta^ vaan Jotakin hermostunutta jän-nitett3fä
rieiitämistä. Ne katsoivat
lakkaamatta länteen canonia kohti
kohotetuin turvin.
Seuraavan matalan harjanteen huipulla
kuuli Hare Hopeaharjan hir-iiähtavän
niinkuin aina silloin, kun
sitä talutettiin juomaan. Tuuli toi
miikanaan veden tuoksua. Hareya
" tunsi tuon kostean, ummehtuneen
hajuri; Lampaat olivat tunteneet sen
; jö aikoja sitten, ja alkoivat nyt sen
lähenimästä ja voimakkaammasta
vaikutuksesta määkiä hurjasti, juosta
nopeammin ja kokoutua yhteen joukkoon
tarkoituksettomasti.
"Kiiruhda tuonne edelle! Koettakaa
pitää lauma koossa ja vauhdissa!
Älkää päästäkö ainoatakaan syrjään!"
komensi August:
Ehtinen tasainen vauhti muuttui
hillittömäksi paoksi, eikä siinä ollut
mitääh huolestuttavaa niin kauan
kuin lampaat pysyivät tiellä; Pinten
öli poikettava oikealle ^tyäkseen
joutumasta lammasten jalkoihin.
Miescai ratsasti hänen paikallaan.
Hare noudatti Daven neuvoa ratsastaen
lauman rinnalla ja estäen lampaita
hajautumasta sivulle. August
, heilutti - ruoskaansa takana. Lauma
pysyi tiellä vielä noin puolen pepin^
kUlmaa,rmutta syöksyi sitten oikealle
kilin yhteisestä sopimuksesta. Nähtyään
sen raivostuivat nuo muuten
niin rauhalliset August ja Dave. He
ratsastivat lauman edelle hyökkääviä
lampaita vastaan ajaen ne takai-sin..
Silloin alkoi lauman loppupää
kaartua ulospäin.
'^Ajakaa ne paikoilleen!" huusi
August. .„
Hare syöksyi hevosineen syrjaan
hyppivien lammasten kimppuun pe-toittaehne
takaisin jonoon. -
Wolf ei jaksanut enää ajaa roal*-
ja Hare ratsastivat lauman vasemmalla
puolella koettaen suojella kasvojaan
hiekkavihureilta kääntäihällä ne ohtaen
syrjään, August j a Dave ratsastivat lammas syöksähti syrjaaji J
suurempaa keikkuvien villaisten sei
Ie joelle päin kääntyneitä kuonoja,
j ä d e i l ä täällä joku muita villunpi
kieh aaltoa; Mescal taisteli lauman
jäljessä ja Wolf piti huolta, kuten aina
ennenkin,^ maleksijoista. Kului — • nia ia
tunti onnettomuuden uhattakaan ja Mn^^^^ ia I^^^^ -^gsta-tuon
viisi peninkulmaa pitkän taipa- 'AUgUstNaabin kimo syöksyi
leen puolivälissä kuulosti August kaisin tuon alituisesti sähkyvan j
Naabin ääni .vielä iloiselta. Aurinko
paahtoi yhä kuumemmasti. Toisen
tunnin kuluttua oli tilanne jo muuttunut,
lampaat kulkivat hyvin vaivalloisesti
eteenpäin^ ne oli pakotettava
jatkamaan matkaansa lyönneillä,
hevosten polvilla ja Wolfin uhkaavalla
haukunnaUa. Kuumien hiekkavi-hurien
puhaltaessa pysähtyivät ne
kokonaan, eikä niitä silloin voinut
saada mikään liikkeelle. Tunnit ku-luivat.
Lauma muuttui säännöttömäksi
pitkäksi' jonoksi, pässit eivät
enää liikahtaneet paikoiltaan^ ennoi-sivua.
Koko tämän ajan, kun paim^
net koettivat pidättää laumaa,;atK
pako nopeammin itää kohU lähemmäksi
canonia.
(Jatkuu)
/ VOIMAKKAAT tuulet lennätö-vät
pölyä Australiasta We-J;
läntiin, joiden väh on 1,300
Z ^Oo—
/ - OXFORDIN yUopisto.on
tettu V. 872. Perustajaksi
kuningas Alfred.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 25, 1937 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1937-09-25 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki370925 |
Description
| Title | 1937-09-25-10 |
| OCR text | ' i Lampaat kokoontuivat taasen yhteen joukkoon päästyään tasangojUe ja ajajat hajautuivat paikoilleen.-Tie kulki esiinpistävien punaisten kallionkielekkeiden alitse vuoren ja äärettömän suurien seinämästä irtautuneit-ten kivilohkareitten välitse. Rinne ei ollut ollenkaan rapautunut, tuuli oli vienyt muassaan pieninunät kivet ja hiukkaset; ja^ uurtanut, huippujen ja kallioiden kylkiin suuria onkalolta. Tämä kalliovyohyke yhtyi toiseen aiyah erilaiseen, jonkunlaiseen viettävään pUnaiseen hiekkavirtaan, joka yyör3n alas Canonin laidoilta. Pinte ohjasi lauman vasemmalle erääseen amfiteatterin muotoiseen aukeamaan pysähtyen sinne. Lampaat tunkeutuivat lähelle toisiaan jyrkänteen muodostamaan mutkaan. Dave Naab ajoi laukkaa takaisin Augustin ja Haren luokse, ja huusi Jo kaukaa: "Lähde on täytetty." "Mitä?" huusi August vastaan. "Se on täytetty kivillä ja hiekalla." "Luuletko jonkun vyör5m tukkineen sen?" "En, sillä tääUä ei ole satanut." August kannusti kimonsa Daven jälkeen ja Hare pysytteli aivan heidän kintereillään, kunnes he saapuivat mutaiselle rannalle. Mikä kerran oli ollut kirkasvetinen lähdej oli nyt vain keltainen kivilohkareita, soraapa hiekkaa täynnä oleva kuoppa. Siinä ei ollut tippaakaan Vettä, ja lampaat määkivät surkeasti- August laskeutui satulasta ja kiipesi korkealle lähteen yläpuolelle tarkastelemaan rinnettä. Pian hän laskeutui sieltä pitkin askelin, suuret kourat njrrkissä ja pudistaen harmaata päätään kuin leijona. "Olen löytänyt jäljet: Joku ön kiivennyt tuonne jjrrkänteelle ja vyÖ-rjrttämällä kiviä aiheuttanut onnettomuuden. Mutta kuka?" "Holdemessin miehet. He täyttivät samoin Martin Colen lähteen Kallioniemellä. Ovatko jäljet jo vanhojakin?" "Ehkä parin päivän. Emnae voi seurata niitä. Mitä meidän nyt- on tehtävä?" "Muutamat Holdemessin miehet ovat mormooneja ja toiset taasen ovat niin rehellisiä, etteivät he mitenkään ole voineet tehdä tällaista. Jonkun olisi ratsastettava sinne puhumaan «asiasta." "Ja joutua noiden miesten ammuttavaksi, jotka on palkattu tähän häpeälliseen työhön. En lialua kuulla sellaisesta puhuttavankaan. Tämä ei merkitse mitään. Käytämme tätä lähdettä vain harvoin, ainoastaan pari kertaa vuodessa, kun ajamme laumaa toisille laitumille. Mutta tämä panee minut pelkäämään Hopeakulhon ja Lorisevan lähteen kohtaloa." "Ja minut lampaiden kohtaloa, ellei tämä tuuli käänny." "Ah! Unohdin kokonaan joen tuoksun. Se ei ole kumminkaan voimakas tänä iltana. Ellei tiiota.hiek-ka> aavikkoa olisi, ei olisi mitään vaaraa i Leiriydymme njrt tähän ja läh-dehimie taasen matkalle päivän koittaessa." Aurinko laskeutui purppuraisen pilven taakse, tumma hehku levisi viuhkamaisesti ylöspäin ja hämärä muuttui pimeydeksi tuulen myöskin samalla tj^yntyessä. August' Naab , käveli edestakaisin janoisen ja väsyneen laumansa rinnalla. "Haluaisin tietää", sanoi Har^Da-velle, "miksi nuo miehet täyttivät lähteen." "Holderness haluaa estää pääsymme fi^op^ulholle ja tämä lähde on matksui, puolivälissä. Ehkä he eivät tienneet, että lampaamme olivat vie-lä ylätäsangölla, tahi eivät he siitä välittäneet. Hän on saanut päähänsä valloittaa niieidän laitumemme,' eikä hän välitä mistään. Tulevaisuus näyttää meille hyvin synkältä. Isä ei milloinkaan luovu mielipiteistään. Hän ei usko vieläkään, että voimme me- ^ nettää lähteemnie. Hän rukoilee ja toivoo luullen pahinta vihollistaankin hyväksi ja sääliväiseksi." "Jos nyt Holderness tunkeutuu niin kauaksi kuin HopeakulhoUe asti, niin .rniten menettelee hän anastaes-saan toisen miehen laitumet ja läh- ^teet?"' • -^^ • ' ^' ~'"Hän rakentaa sinne majan, lähettää sinne miehensä ja ajaa sinne kymmenentuhatta nautaa." - "No vaikka, inutta koettavatko hänen miehensä sitten estää teidän pääsyänne omalle lähteellenne ja karjanne luo?" "Eivät avoimesti. He lausuvat itieidät tervetulleiksi ja karkoittavat sitten karjamme poissaollessamme. Tiedäthän, ettei meitä ole kuin viisi vahtimaan laitumia, mutta meitä pitäisi olla viisi kertaa viisi voidak-semme tehokkaasti vartioida kar-. jaamme." "Silloin ette siis voi estää tuota valtaamista?" "On olemassa ainoastaan yksi keino", vastasi Dave taputtaen merkityksellisesti' Colt-pistoolinsa mustaa kahvaa. "Holderness luulee puhalta-vansa villoja silmiimme puhuessaan karjayhtiöstä, jonka palveluksessa hän muka on. Tuohon yhtiöön ei kuulu muita kuiri hän, jä hän on h5^ä ystävä Denen kanssa." "Otaksun, että jos isänne ja te pojat ratsastaisitte Hordernessin uusim- )nalle karjamajalle ja käskisitte hänen mennä tiehensä, syntyisi siinä taistelu." "Jos ratsastamme sinne kaikki, emme saa häntä ikinä käsiimme. Mahdollisesti voisi joku meistä tavata hänet, erittäinkin White Sagessa. Jos ^ratsastaisimme hänen karjakartanoonsa, olisi meidän taisteltava hänen miehiään vastaan, ennenkuin pääsisimme aitauksille asti. Kun lähdet kanssamme laitumille, saat huomata, miten lämpimät oltayat siellä on, ja jos menet White Sageen, muuttuvat ne tulikuumiksi. Sinua sanotaan siellä 'Denen vakoojaksi', ja roistot etsivät sinua vielä. Mutta sinuna en minä siitä välittäisi." "Miksi et, haluaisin sen tietää?" kysyi Hare naurahtaen. "No, jos olet samanlainen kuin muut Utahiin tulleet uskottomat, et suinkaan haikaile, jos sinun on pakko jmpua joku mies. Isä kertoi, että tuo hänen minulle opettamansa pis-toolitemppu oli sinulla jo ennestään verissä, kehuen sinua yhtä nopeaksi kuin hän itsekin on. Hän ei sanonut nähneensä milloinkaan niin hyvää luodikolla ampujaa kuin sinä olet, ja tuo sinun pitkäpiippuinei^ pyssysihän kantaa peninkulman päähäni Niin että, jos ampuminen tulee kysymykseen, osaat sinä ampua. Ja jo§ taasen haluat paeta, niin kuka saa sinut kiinni ratsastaessasi tuolla valkoharjaisel-laoriilla. George ja minä keskustelimme sinusta, ja olemme hyvin iloiset, että olet parantunut ja voit ratsastaa kanssamme." Myöhään yöhön ajatteli Hare tätä keskustelua. Se avasi hänelle pai-menelämän uuden puolen^ johon hänen pian oli syvennyttävä. Hän koetti vaientaa sisimmästään kuuluvaa ääntäi joka ikävöi kiihkeästi ja uhkarohkeasti pitkiä ratsastusihatkoja i l mavilla aukeamilla. Hän muisteli vuosikausia kestänyttä sairauttaan, pientä huonetta lamppuineen ja kirjoineen, kertomusten aiheuttamia kyyneliä ja seikkailu-unelmiaan, joiden hän ei ollut uskonut milloinkaan toteutuvan. Ja n3rt, kuinka ihmeellistä piikaan elämä! Se miiodostuisi sitteii-kin täydelliseksi hänellekin; Ei, se . olikin jo sellaista. Hän nukkui jö paljaalla maalla smisen taiväaii alla. Hän katseli vuorenkorkuisia rosoisia mustia kallioita, joiden huiput kuvastuivat selvästi taivaan sineä vasten, hän tunsi olevansa erämaan kynnyk-selläj jonka takana tuo kummallinen salaperäis3^s odotti^ tiesi joutuvansa pian ankaraan työhön laitumille noiden tummien mormoonien kanssa, joutuvansa sanioihin vaaroihin kuin he, omaksuvansa heidän yaikutti-mensa omikseen ja rupeavansa elämään heidän elämäänsä. Millaineii olikaan heidän ystävyyteni ja luottamuksensa häneen? Oliko hän niiden arvoinen? Voisiko hän pysyä horjumatta paikoillaan hädän hetkellä? Millaiseksi mieheksi hänen olikaan muututtava voidakseen säiljrt-tää heidän vaatimattoman kunnioi-tuksensa? Johtuiko heidän ystävyy-tiensä siitä, että hän oli parantunut ja voimistunut, osasi ampua ja omisti aromaan nopeimman hevosen? Ei, heidän luottamuksensa johtui vain noista seikoista. August Naab rakasti häntä, Mescal. lempi häntä, ja Dave ja George kohtelivat häntä kuin veljeä. "Omistan heille elämäni", mumisi hän. Lammasten määkinä ilmaisi uuden päivän alkaneeksi. Valon kirkastuessa alkoi ajo hiekka-aavikon poikki. Kallioiden alla oli ilma kylmää j8i raikasta, eikä siellä tuulikaan puhaltanut, joten lampaat kulkivat nopeasti eteenpäin. Mutta varjot kapenivat nopeasti lounaaseen päin, sivuuttivat sen, aurinko alkoi paahtaa ja rupesi tuulemaan. Punainen hienosta hie-^ kasta muodostunut sumu virtasi ahertavia lampaita ja paimenia vastaan. Pinte käveli vaivalloisesti edellä taluttaen pässien kuningasta, vanhaa — •••he- Svekeria, lauman johtajaa; Mescal-^sijoita, vaan ne oli käännytettävän : „ T T - - Nras kuin ne oUvat levähtäneet, naaraita^ paneutui, makaamaan ja k^tsZ kaatui. Mutta hiekka-aavikkö roiJ -kumminkin vihdoin, ja Augu^tS ajoi lopulta vitkastelevat njatkaHi jat kiviselle pengermälle.' J-^i Aurinko oU noin pari timta^^ /sivuuttanut puolipäi\%iirin,s^ •;maan .punaiset seinämät la^^Jjj ja tuo V-iniiotoinen aukko, josta Co. lorado syöksyi kuiluun, oli - Tie oli.nyt leveä ja helposti kiilj&. va ja matka lyhyt, mutta kumnunkin kääntyi August Naab alinomaa katso-njaancanorda, pudistaen päätään le-yöttömin, aavistuksin. ' Hare huomasi äkkiä lammasten käyttäytyvän tavalla, joka tuntui hänestä uudelta ja merkilliseltä. Nekö-koontuivat yhteen rynnäten eteenpäin, ja useat nostivat päänsä tois-ten lanteita korkeammalle ja lÄi-yät. Niiden nopeus ei ollut nyt tuota ^tavallista sipsuttelevaa kiiruhtamfr ta^ vaan Jotakin hermostunutta jän-nitett3fä rieiitämistä. Ne katsoivat lakkaamatta länteen canonia kohti kohotetuin turvin. Seuraavan matalan harjanteen huipulla kuuli Hare Hopeaharjan hir-iiähtavän niinkuin aina silloin, kun sitä talutettiin juomaan. Tuuli toi miikanaan veden tuoksua. Hareya " tunsi tuon kostean, ummehtuneen hajuri; Lampaat olivat tunteneet sen ; jö aikoja sitten, ja alkoivat nyt sen lähenimästä ja voimakkaammasta vaikutuksesta määkiä hurjasti, juosta nopeammin ja kokoutua yhteen joukkoon tarkoituksettomasti. "Kiiruhda tuonne edelle! Koettakaa pitää lauma koossa ja vauhdissa! Älkää päästäkö ainoatakaan syrjään!" komensi August: Ehtinen tasainen vauhti muuttui hillittömäksi paoksi, eikä siinä ollut mitääh huolestuttavaa niin kauan kuin lampaat pysyivät tiellä; Pinten öli poikettava oikealle ^tyäkseen joutumasta lammasten jalkoihin. Miescai ratsasti hänen paikallaan. Hare noudatti Daven neuvoa ratsastaen lauman rinnalla ja estäen lampaita hajautumasta sivulle. August , heilutti - ruoskaansa takana. Lauma pysyi tiellä vielä noin puolen pepin^ kUlmaa,rmutta syöksyi sitten oikealle kilin yhteisestä sopimuksesta. Nähtyään sen raivostuivat nuo muuten niin rauhalliset August ja Dave. He ratsastivat lauman edelle hyökkääviä lampaita vastaan ajaen ne takai-sin.. Silloin alkoi lauman loppupää kaartua ulospäin. '^Ajakaa ne paikoilleen!" huusi August. .„ Hare syöksyi hevosineen syrjaan hyppivien lammasten kimppuun pe-toittaehne takaisin jonoon. - Wolf ei jaksanut enää ajaa roal*- ja Hare ratsastivat lauman vasemmalla puolella koettaen suojella kasvojaan hiekkavihureilta kääntäihällä ne ohtaen syrjään, August j a Dave ratsastivat lammas syöksähti syrjaaji J suurempaa keikkuvien villaisten sei Ie joelle päin kääntyneitä kuonoja, j ä d e i l ä täällä joku muita villunpi kieh aaltoa; Mescal taisteli lauman jäljessä ja Wolf piti huolta, kuten aina ennenkin,^ maleksijoista. Kului — • nia ia tunti onnettomuuden uhattakaan ja Mn^^^^ ia I^^^^ -^gsta-tuon viisi peninkulmaa pitkän taipa- 'AUgUstNaabin kimo syöksyi leen puolivälissä kuulosti August kaisin tuon alituisesti sähkyvan j Naabin ääni .vielä iloiselta. Aurinko paahtoi yhä kuumemmasti. Toisen tunnin kuluttua oli tilanne jo muuttunut, lampaat kulkivat hyvin vaivalloisesti eteenpäin^ ne oli pakotettava jatkamaan matkaansa lyönneillä, hevosten polvilla ja Wolfin uhkaavalla haukunnaUa. Kuumien hiekkavi-hurien puhaltaessa pysähtyivät ne kokonaan, eikä niitä silloin voinut saada mikään liikkeelle. Tunnit ku-luivat. Lauma muuttui säännöttömäksi pitkäksi' jonoksi, pässit eivät enää liikahtaneet paikoiltaan^ ennoi-sivua. Koko tämän ajan, kun paim^ net koettivat pidättää laumaa,;atK pako nopeammin itää kohU lähemmäksi canonia. (Jatkuu) / VOIMAKKAAT tuulet lennätö-vät pölyä Australiasta We-J; läntiin, joiden väh on 1,300 Z ^Oo— / - OXFORDIN yUopisto.on tettu V. 872. Perustajaksi kuningas Alfred. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1937-09-25-10
