Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 25, 1950

              mm
''h
/
' M." '
"Otan vaimoa stselleai, enkä äidille!"
Kyöstin äänessä oH varmuutta Ja uli-maa.
.
"Sen tiedän, mutta sinun vaimonasi
olisin Lebtelän miniä ja äitisi löytää mi-
3iussa huonoja puolia ujotkin, mitä sit­ten,
jos 'menisimme naimisiin. Usko mi­nua,
Kyösti, ennenpitkää olisi silmäsi
sokaistu ja alkaisi nähdä minussa sinul­le
epämiellyttäviä ominaisuuksia ja us-totko,
että sellMsa avioliitto on onnel­linen
ja kestävä, missä-mielien ja vai­mon
välillä-ei vallitse täydellinen yla-teisymxaärrj^
s ja- toistcEsa kunnioitta-minen?"
-
''Sinä rakastat toista ja siksi veruk-keitä
käyttäen yrität ralisntaa juopaa
välillenTme.'* Midien ääni oli syyttävä
ja kun tyttö «i vastannut jatkoi hän:
"Et Idellä, se on siis totta ja ymmärrän
syynkin, milisi hylkäät minut. Tuo toi­sien
on varmaan rikas ja hän voi tarjota
sjäulle elämän mukavuudet, jota minä
en voi tehdä, sillä palkkani ei ole me­noihini
verraten mikään ruhtinaallinen."
Tellervo astui askeleen lähemmäksi
mits^^i ja hänen kasvonsa piirtyivät te­rävinä
illaksi tummuvaa taivasta vas-
"Mahdollisesti rakastan toista, mutta
hm. €i-o1e rikas, vaan tavallinen' työmies
Ja pitäisi sinun tuntea, minua'niin paljoa,
, €ttä tiedät, €ttea a^iMaTsI^kautta..rik-feauieen.
• Turhaa on myöskim syytökse­si
venikkeista. -]Kun päilsia selvyyteen
«otaasts itsestäni,, annoin sinun heti re-
Mlisesti tietää, että välillämme oa-.ksik-«>
M lopussa." -
'"Onko se varma päätöksssei, Teller-
"On, Kyösti. Ensiviikon lopulla läh­tee
laiva, jossa matkustan lakaisin Ca-nadaan.
Sinä kuuletkin ensimmäisenä
matkustamisestani, sillä vasta tänä ilta­na
olin itsekin siitä varma."
Z^Iies huokasi ja siirtyi lähemmäksi
tyttöä yrittäen tavoittaa hänen kät­tään.
"Emmekö sittenkin yrittäisi yhtei­seen
elämän purteen, soutamaan tuulet
ja ty\?enet?"
"'Ei, Kyösti." Tjriön ääni oli väsy-ssyt.
"Olen todella pahoillani puolesta­si,
mutta omasta puolestani olen iloinen,
että tulin tänne, ja sain mieleni rauhan
takaisin. Mutta emmekö mene jo ta­kaisin,
tulee pian pimeä ja pimeässä on
vaikea löytää polkua pihaan."
• Kun he olivat puolivälissä pihaan nou­sevaa
rinnettä, sanoi Kyösti:
'•KeisletlvO, Tellerv©, kuinka tuuli soit­taa
kuolinlaulua särkyneelle ormellem-m^.
Tuuli valittaa ja puut ovat alas­tomia,
samoin on minun sydämeni."
Tempasiko^-'vastaan puhaltava tuuli
miehen sanat muliaan^ä/ ennenkuin 3ie
ehtivät tytön korvan kuuluviin, taf eikö
iiän välittänyt •vastata. Rif^ästl hän.
asteli rinnettä ylös, kertaillen mielessään
viisi kuukautta aikaisemmin kuule-aiaansa
junan lähtövihellykseen hukku­van
katkelman: "Oi jos Hintu ©isin ja
luokses lentää voisin." Pihamaalle saa-.
n-uttua hän ojensi kätei^ ja sanoi:
''Jilä hyvästi, Kyösti. On parempi,
ettemme enää tapaa, tiemme erkanevat
aiyt ainiaaksi. Kiitos kaikesta, kiitos —
surustakin!"
Ilta pimeni, mutta mies ei sitä huo-inannut.
Porraskaiteeseen nojaten-hän'
seisoi ja mietti. Knn Esko hetken ajan
kulottua tuli pihalle, se.is0i hän -lielä
samassa paikassa. Silmäys -hänen ryh-diUömään
olemukseensa- selvitti Eskolle
kaiken. Laskien kätensä toverinsa olka­päälle
hän kemmkia -vakavuutta ääBes-
&ään, sanoi:
•'"Olemme olleet monissa elämaii koke-siiitksissa
yhdessä, läpäisseet vaikeista­kin
paikoista ja nyt piti -sattua näin.
^finä olen onneni kukkuloilla, sinä al­haalla
murheen laaksossa. Eikö se ole
elämän Ironiaa?"
Loppö.
Kun olemme taas monen vuoden pe­rästä
saaneet tilaisuuden käydä kaupun-
' gissa, niin katselemme sitä nyt joka puo­lelta.
'Kuljemme katuja ylös, toista alas
; |a kaikenlaisia uusia ihmeitä oa.nähtä­vänä.
Iltaisia,kaupunki..oa aivaa^^yh-tenä
tulimerenä, e| tarvitse taskulam­pun
valossa mkliua. Ovat katulamput,
näyteilikunain valot, sekä mainosvalot,
jotka vilkuttelevat eri -värivivahtein.
Autoja tulee ja menee aivan yhtenään
niin, e«ä on aivan ymmällä, miten pää-,
see kadun yli. Juoksuiksi täytyy joskus
ottaa, kun ei oikein osaa arvioida kuin­ka
kauan ottaa aikaa, ennenkuin pääsee
kadun' yli. Mutta oikeat kaupunkilai­set
kävelevät arvokkaina yli ja luovat
meihin ihmetteleviä silmäyksiä. Kai
ajatteWat, että mistähän nuokin ihmi­set
tulevat.
Kaduilla kulkiessamme kuulemme
myöskin puhuttavan iellaisia kieliä, että
emme ole ensienkuulleety sillä tässä kau­pungissa
ofvat-kaiken noaailmaii.kansal­lisuudet
edtjstettuina.- • • .
Näin joulun edellä ofvat kadut aiva^
tungokseen saalska .-ihmisrä-. täynnä" ja
samoin.katuvaunut,.harvoin saa.istuma-tilas.
--Mdltä, jotka emme ©le katuvau- •
Bua nähneetkään vuosikausiin, unohtuu
usein vaihtolipun eli "transfeerin" otta­minen
ja silloin on taas malisettava uu­delleen.
Kaupat ovat täjTinä kaikenlaista ta-
%'araa ja.niissä ihmisiä aivan tungokseen
asti, ettei tahdo saada tilaa päästä osta­maan
tar\1tsemiaan tavaroita. Syrjäs­täkatsojalta
se näyttää huvittavalta.
Ostajia on paljon ja myyjät tekevät työ-tä
kuin tuskassa, aivan kuin olisi -viimei­nen
päivä käsissä.
Joulupuiden kauppiaita ja ostajia on
. myöskin paljon, sillä jokainen haluaisi
jotain vihreää kotiinsa jouluksi. Mekin,
uivien asuntojen asukkaat, haluamme
jotain joulun tuntua ja kiinnitämme
joulukuusen mastoon. Komealta se
näyttääkin siellä.
Suurin osa isompia veneitä on kuiten­kin
lähten>-t silliä kalastamaan. Se on
vaarallista työtä, kun on talvinen, myrs-kymen
imeri lumisateineen, jäineen. ja
sumuiseen. Se voi -viedä veneen ja mie­het
^muutamassa minuutissa.
Nämä kaupungin asuldiaat ovat kait
kailcki kauppiaita, sillä kauppoja on
vieri vieressä, vaikka minne päin kat­soisi.
On myöskin kauppiaita, joilla ei
ole muuta kauppapaikkaa kuin katu
Siinä heitä istuu rakennusten seiniin no­jaten
sokeita, kädettömiä ja jalattomia
raajarildioja. He myöskin kauppaavat
tavaraa ja joku soittaa jotain soittoko-nettakin.
He odottavat, että ohikulki­jat
loisivat heihin silmäyksen ja ostaisi­vat
kaupan olevia kyniä tai mitä hy­vänsä
heillä on ja pudottaisivat lantin
heillekin. Harvoin se kuitenkin tapah­tuu,
sillä ihmiset kulkevat heidän ohit­seen
mitään huomaa-matta,- .
'Siinä he istuvat sateessa ja tuulessa
päivät päästään.. Se on aivan säälittä-
Eikö yhteiskunnan tulisi -heistä
huolehtia ja antaa heille vaikka joulu­lahjaksi
koti> kun kerran on otettu sel­lainen
tapa käytäntöön, että annetaan
lahjoja. Meille työläisille on paras jou­lulahja
se, että liitymme yhteen ja jouk­kona
toimimme sellaisen elämän saavut­tamiseksi,
että kaikilla ihmisillä, raaja­rikoilla
ja kaikille elämän varjopuolelle
Joutuneilla olisi joulu, koti ja ystäviä. •
EIXl MARL%.
Ksiehiltf-Qvm ovat ne Ikmket, joiden
sielussa myötätunto ja vmaus asuvat
— J. H. Cooper.
SIVU 6 LAUANTAINA, HELMIKta-N 25 P.\WÄXÄ. 1950
. Tosi se on, että vaihtelu virkistää,
. olipa sitten kysymys vaikka ilmoista.
Oli pakkasta ja aina vain pakkasta,, jo-ka
päiv% kiihtyi. Eivät numerotkaan-
.mittarissa enää riittäneet.. Yli 60. laski
varsinkin ylä.venmiillä,mailla. Mutta
sitten helpotti. Tänään Mattikin sanoi,
että eipä tahdo malttaa tupaan, tulla,
on niin mukava^ulkönaollar: Ilma oli
nimittäin lauhtunut, mihm He pakkas-
. herra painunut. Näyttää,, että helmi-
. kuu helpottaa, sillä nyt on jo ollut kaksi
suojapäivää. Aamulla oli jo 24 astetta
yläpuolella, sama, joka tuli tammikuul­la
keskiarvoksi alapuolella nollan, kes­kimäärin
joka päivälle laskettuna.
Niin, ankaraa oli. Ei. ole kansa sel­laista
nähnyt näillä seuduilla. Liikenne
rautateillä on ollut huonoa, eikä se vie-läliään
ole kehuttavaa. Yhteys Vancöu-veriin
"oli poikki. ¥ötä päivää täytyi
huoneita lämmittää, että on sulana_py­synyt.
•Kuuluu tänne muutakin. fCälyni(mie-
'hsni •veljen vaimo,' sanotaanko -..häntä
kälyksi?) tuli tänne tammikuua20 p:nä
• Suomesta.. -Blidiensä-öli-^-MoMrealissa
' vastassa. Toipa 'Heikille uusi vuösr eri­koista
tullessaan. •.Heidän poikansa Ar­vo'
tuli viime kesänä. Jenni on nyt
meillä, olemme ennestään jo hyvät tutut,
samassa pitäjässä syntyneet. Minulla­kin
on nyt seuraa. Uskon hänen viihty­vän
täällä vuoristossa. Hän ihailee
mahtavia vuoria, jotka ympäröivät joka
puolella. Ketä eivät vuoret lumoaisi!
Aina niissä on kauneutta, eivät ne mie­lestäni
käy koskaan yksitoikkoisiksi.
Sanoiksi en osaa pulvea tunnetta ja vaih­telua,
minkä niissä näkee. Niillä on
viehätyksensä, jota ei voi muuta kuin
ihmetellä näin lavallinen ihminen.
Vuosilukukin on vaihtunut sitten kuin
viimeksi pakinoin. Muste ei tosin jää­tynyt,
mutta muuten kai on jokin vika,
kun ei tule lurjoitetuksi. Myöhäiset
omiittelut Liekin lukijoille ja toiniitta-jalle
tänäkin vuonna. Usein muistelen
ystävät teitä, jotka olen Liekin kautta
tullut tuntemaan. Kiitän, kaikkia^ yh­teisesti
toivossa, että pidätte edelleen­kin
huolen, ettei Liekkimme sammu.
Paliinaystävätkään eivät saisi sivuaan
unohtaa ja uudetldn uskaltavat jouk­koon
tulla. Joskus olen huomannut, et­tä
on niin vähän pieniä juttuja, jotka
syntyvät vähässäkin ajassa.
On hauska lukea kilpakirjoituksia.
Kunpa niitä tulisi oikein paljon.
T.k. 18 p:nä tulee kuluneeksi 7 vuot­ta
siitä, Icun tulimme tiinne Moberlyyn.
Pian se aika on mennyt.. Jenniltä ter­veisiä
Sudbur>yn mrs. Irja Karille.
SÄLOMA.
missä ovat poissaolevat. Mikä
nut surmansa pommituksen^ sjj^"'
• muuten siirtyisyt-maiiaa majiii^ f!
ta oli siirtynyt••vältamerea taakse'
tobille paikkafeunaiUe ympln g,. |
Useimmat eivät olleet meoaeet^J
siin, mutta oli:.f»iheelisiäkia..^Yli<u|
, ja toisella oli muistossa pikku koi* ^''
joita ^feimme kouluaikanamme., "
jamme oli • Amanda • Lehniö, • joQ^-
useamman vuoden ollut kuolleena V ' '
.. • Mitä toverlUisän oE-se -hetki, Jota J
vuosikymmenieh Jälkeen vietimme t* "'^
. sia oii>lamässäfe-oimistaiiut par<4c)^'^
_ toisia huöäomöun.;Mutta- kaikki <gjj
me silti työn tuttuja. Kasvoissaj*'
oli Jo vanhii-udea merkkejä, \1 *
hiuksissa jo useilla, mutta, kaikilh
iloinen mieli. Sydämelliset jäah
lausuinime toisillemme ja myöskh
vomuksen, että ehkä vielä joskus t
taan.
H
Kun olen nähnj^ Ja kuullut kyli^;
ilmoista, miin ajattelin mainita, että
sitä ollut kylmää tääHäkin iC:
Eräänäkin aainuha herättyäni o
hampaaaii.:jäätynefet.yht€ea"kiinmi i^
ta •^is,;mirtta-asiaVij^ siten;- etlS
olivafc tekohampaani,-" jotkarolm^ i
-neet UiänJäheHe;Ikkunaa';yöksi-.
' Niin^ kylmää: on .ollut, miitta nyt
jo-.-lämpöaiittari uskaltanut,: nousta
nollan, joten voi-olla jo toiveissa, e
kevätkin tul^ joskus.
Meillä kävi prtlsämatkaisia vien?
kin, tyttäremme poikansa kanssa
katchewanista. Oli vain ikävää, e&-
nähneet juuri mitään, kun ilmat d
sellaiset, ettei edes päässyt hmi
ulos.
Olen kuullut Rorketonissa
kuolemantapauksia ja että mrs.}
on saanut altkikohtaiiksia, mikä to!
tavasti m«nee ohi. Toivotan pik^
parantumista ja samalla toivotan o
Liekille ja sen lukijoille tämän vi!&
aikana. |
VUORISTON-TUMJi
1
KIITOS li¥mOTElEl^^ -
Pyydän lausua vilpittömät Mitc: (i
Teille tyttäraai puolesta siitä su w ;
uhrautuvaisuudesta, jota osoHltte \
tin vallattomille lapsille. Ei olisi i
nut niin pienessä ajassa tulevaa'
paljon toimeksi kuin tuli. KyL
ponnistelitte väsymättrönästi- seo.
jonka olitfe täällä ja se jätti hyvät L
tot nuorille..
Lausun siis sydämelUset kiitoki.
seni ja koko kylämme puolesta.
kerniin liittojuhlaan asti. .
YKSI M
. Taas k(
rinaiehet i
^obta olti
>:ou5tii
taloon. }<
ralkoisine
jieen- Vz
iittHät as
liastuivat
kieltä, jos
tenkisi iiii:
j-uiDöärsiv
k i
iän tarjo:
laukaiset
ilomielin
NH^t ki
jr, - • »
tiin ciille
liiD-haker
rään. Tu
oKttiia n
siitä jäi :
vaksi.
Pikkup
kuniiigatt
perälauda
Noita hä
maalaili
kuvaa ja 1
se oli alui
; Tult.äi
Ja.nierim
• suuria.pu:
.nikQtIe,;jc
vaa,,sEIä'
maart asu
. 'Pikkiipc
.toisten ia
Ideltä.. E
toivat, m
voitti ja .
Ien, niin
hyi-in tois
Uusi la
tä tuli vai
li sen vai 1
tnerelle,. ]
Hän iaitt
tamaile, j
ulapalle.
Aikaa A
Jan isä s
kappelinif
kupoika c
meni saar
siin'. . .
Iso-isä
-OH heti
voo ii-ork
käänsi
jossa On .1
nen äjan
hi"ppä£i p
luokse.
.eii
Jos kohtalo i>khm ^Tieif eri teitä,
el mennyttä koskaan se tmhomi
keitä.
Soi kamuina muistojm kannel
vaan,
vcikk* soittaja* kaukana on
iöhistaajz. -
Tuoa kauniin muistovärsyn sain syk­syllä
pitämässämme luokkakokoulcsessa. -
Sen alle kirjoitti yhdeksän saman luo- •
kan tyttöä nimensä. Meitä oli 42 vuot­ta
sitten 40 tyttöä, kansakoulussa sillä -
luokalla, mutta ainoastaan 10 oli tässä
luokkakokoulisessa saapuvilla.
Siinä kauniin kahvipöydän ääressä
kukin kertoi paloja elämästään ja koke- -
muksiaan sen jälkeen kuin olimme kou-lunkäyntimme
lopettaneet. Muisteltiin, -
Erään tyttökoulun alaluckkalofe
vai kirjoitettavakseen • aineen
"Uskollinen rakkaus". Eräänmn
kirjoitti seuraavasti:
• "Oli kerran -kaunis luutnantti,
oli mustat viikset ja hän r^asd
veästi erästä nuorta tjttöä,
vin kiltti, mutta jonka vaiAenfflöt
heidän avioliittoaan vastaan,
tqli luutnantti hyvin suruUisd^^;,
ta sattui, että hän voitti arpa,
huomatttavan rahasumman ja sin
menivät naimisiin ja olivai-liF*»
lisiä. - ,.
"Mutta pian häiden jälkeen
hyvin • murheellisiksi. SyttF
luutnantin oli lähdettävä *
Siellä hän pian joutui vai^js-päässyt
kotiin seitsemään väO^f •
hän vihdoin palasi kotiin, eli be^'
pientä lasta ja he olivattaas.^
toman onnellisia, • - Näin tff^
koUinen rakkautensa pal^'**
''Se on
gattaren"
laineir ön
tä.-
•Sehän
'Se lap
ja minä,
muukalaii
rikkoisenf
reen ia s
espanjalai
Petro c
misen jo
tarldtaava
kysäisi:
"Isoisä,
on Jvhoh
öen nimi.
"Se on
nimi
'Tuon v;
möm oli
asuimme
lemnie m
^uuttaess
tuo vaahc
aavallaan
kuperaine
vaikea mi