Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 25, 1950

              11-
.3 /i *<
1
KMpakifidlltis
P 1
i l
V. il,
. g te *
't
P.:H. S.
OLI KERRAN tyttö ja poika, Jotka
asuivat suur^sa kylässä^ mmeltäUiv
Maaltoia. Heillä oli paljoa aaaporeita,
joilla oli myöskin lapsia ja he käi,ivat
useia lieitä katsomassa ja joiden seuras-
' sa tjlön ja pojan aika kului hupaisesti
• leikkien ja kisaillen päl%'ät pääksytys­ten,
kuten kaikkien lasten on tapana
• u-hdä.
Mutta näiden tavaUisten iiiniisten l i -
?;iksi asui kylässä snyöskin haltioita,
; joika on luotu myöskin ihmisten seuraksi
ja heidän neuvonatajikseen elämänpol-kujaan
kulkiessaan. Aivan heidän ko-.
tonaan asui kaksi haltiaa, nimiltään Ilo
• ia Riemu. Ne olivatkin hauskoja seura-ialsia,
joiden parissa aika kului huolia
' vailla., joten helppoa oli heidän eiämän-jiolkunsa
taivaltaminen näin miellyttä­vien
seuralaisten parissa.
M utta aivan läheisessä naapurissa
asui myöskin kaksi haltiaa, Suru ja
' lilurhe. Ne'kävivät myös siiloin tällöin
" tytön ja pojan luona, mutta nämä eivät
• «.ikein välittäneet näistä naapureista,
' MHU niiden parissa ei aika tuntunut ku-
• iu^an lainkaan. iKummMlinea, ahdista-
' va tunne täytti heidän mielensä niiden
' .^eurassa ja tj'ttö ja poika olivat hyvil-
• läUn, kira ne taas lähtivät ja ue läliti-
• vätkiB tavallisesti hyvin pian, joten on-
• 'Doksi ne oll%"at vain hetkisen •silloin täl-
• löin tytön ja pojan kiusana ja vastuk-
' i>ena.
Näin sitten tytön ja pojan elämä kului
joitain vuosia ilman suurempia muutok­sia.
Suoran», ja tasaisena kulki heidän
t.'Uunänpolkunsa onnen auringon valais­tessa,
joten helppo ja hauska heidän oli
' matliata polkuaan eteenpäin,
Hyt jätämme pojan kulkemaan yksin
' polkuaan ja kerromme lyhyyden vuoksi
ainoastaan tytön elämänvaiheista.
Eräänä päivänä saapui erääseen lä-
' lieiseen naapuriin kaksi uutta haltiaa,
Rakkaus ja Kaihomieli ja ne tulivat
' lusi työkseen tervehtimään tyttöä, Tyt­tö
huomasi nämä uudet naapurit erittäin
' iniellyttä\iksi ja pyysi niitä käjmiiiän
' toistenkin. Ne alkoivatkin käydä joka
• ]>äivä ja viipyivät lopulta koko päivän-
• Mn tytön luona. Ne osasivat jutella niin
• iIlmeellisiä asioita, että tyttö rupesi elä-
• inään kummallisessa olotilassa. Hän ru-
" [lesi liaa\-eilemaan ja uneksimaan kau­kaisista
etelämaista, hiekkarannikoista
• j ; , yksinäisistä etelämeren saarista ja
' muista sellaisista. Ja mikä kummal-
' iisinta, että tähän saakka hän ei ollut
• (llenkaan pitänyt pojista, oli hänen
' iuiavematkoillaan hänen alituisena seu-
• ra luisenaan nuori, kamea mies. Aika
• killui parhaiten vain tämän nuorukai-
• tcn seurassa, joten tyttö ei kaivannut
juuri muuta seuraa.
Näin vierivät vuodet ja tyttö oli vart-
• muut täysi-ikäiseksi. Tuli aika muut-
- taa pois kotoaan, ansaitsemaan itse
. ckmtonsa. Tämä tarina ei tiedä kertoa
• mitään siitä, saiko tyttö unelmiensa
- nuoren miehen omakseen %-aiko ei, ja sai-
•i l:o hän paljon lapsia ja muuta omaisuut­ta.
Tarina kertoo vain pääasiallisesti
minkälaisia haltioita tytölFä oli seuralai-i^
enaan elämänpolkuaan taivaltaessaan.
• ^. iruteen paikkaan muuttaessaan tuli- •
\ at Ilo ja Riemu tytön mukaan. Pian
. tulivat jäljessä läheismipiin naapureihin
^ vanhat taltut Suni ja ^lurhe, Rakkaus ja
, Kaihomieli, sekä monta muuta - tuttua
. haiU^a,. jotka tyttö oli tavannut silloin
tiillöin aikaisemmin. Aikuiseksi fsääs-tyään
alkoi tytölle tulla kaikenlaisia
iiusoj^ ja pj-j^dykslä. -Kovin vaikea oli
niiti-feaikkia välttää. Tytm elämä, ei--
< liut ^näa pelkkää naurua ja päivän-
• .i.-aistetta. • . ,
Tämän mden paikan lähistöllä asui
• pRljm :,sellai§la pdhoja haltioita. Joita •
* t\i;tö es oBut tavannut aikaisemmin.
• Niitä oli- vaikka minkä nimisiä, kuten
Kateus ja Juoru, Vilppi ja Ahneus jne.
Niitä oH lukemattomia ja kaikin me kä-livät
silloin tällöin katsomassa tyttöä
pildmältään. Mutta useimmin kuiten­kin
Mvhräl vanhat tutut, Suru ja Mur­he
tervehtimässä. Ja mikä kummallisin­ta,
eivät ne enää tuntuneetkaan niin
\astenmielisiltä tytön mielestä kuin en­nen.
Tyttö rupesi viihtjmiään jo hyvin
i.iiden seurassa ja tunsi kaipaavansa
niitä, elleivät ne käyneet joka päivä ter­vehtimässä.
Tilanne kehittyi lopulta niin pitkälle,
että tyttö esitti Surulle ja Murheelle, et­tä
nämä muuttaisivat kokonaan hänen
luokseen asumaan. Siihen nämä olivat­kin
valmiit ja muuttivat heti ilman kuh-nailua
taloon. Mutta siitä ottivat tytön
vanhat seuralaiset Ilo ja Rienm niin
pahakseen, että pakkasivat matkalauk-kamsa
ja lähtivät talosta. Tyttö ei tien­nyt,
minne ne menivät, niitä ei vain nä-kjmyt
eikä köulunut sen jälkeen enää;
Elämänhiiolet yhä lisääntyivät, jpten
tyttö tunsi todella itsensä onnettomaksi,
varsinldii, kun hänellä vielä päälle päät­teeksi
oli seuralaisinaan ja naapurei­naan
pahoja haltioita. - Usein, kovin
usein hän kaipasi Iloa ja Riemua,.mittta
niitä'ei ^'ain kuulunut.
/Lopulta han rupesi- tuntemaan yas-tenmlelisj'yttä
Surua ja, Murhettaidn
kohtaan. -Mutta minkä sille mahtoi,
niiden seurassa piti vaan asua, kun ne
kerran oli ludtseen kutsunut. Ei voinut,
polskaan käskeä, piti vain asua ylidessä
ja matkata elämän polkua miden seur
rassa ja olla onneton.
Vieri taas joitain vuosia ilman suu­rempia
vaihteluja tytön elämässä. Yht­äkkiä
saapui erääseen naapuriin uusi
haltia, nimeltään Mielenrauha. Heti
ensi työkseen tämä uusi tulokas tuli ter­vehtimään
tyttöä ja heti ensi käynnillä
tyttö mieltyi kovin imteen haltiaan. Tä­hän
saakka haltioita oli ollut aina parit-tain,
mutta tämä uusi tulokas oli yksi­näinen,
tavallaan niinkuin vanhapoika
haltiain parissa. Mutta silti sillä olivat
kaikiii muiden hyvin haltioiden ominai­suudet..
Se oli viisas, mutta ei silti ko­vin
opettavainen. Se oli erittäin ystä­vällinen
ja kohtelias, rauhallinen ja va­kava,
mutta osasi se silti taipeen vaati­essa
laskea leikkiäkin. Ei siis ollut ih­me,
vaikka tyttö kiint}^ siihen kovin.
Hyvin pian tutustumisen jälkeen tyttö
pyysi, että Mielenrauha muuttaisi hä­nen
luokseen asumaan. Mielenrauha
oli esitykseen suostuvainen ja muutti
taloa sen enempää vitkastelematta.
Alutta siitä ottivat vuorostaan Suru
ja Murhe niin pahaksensa, että ne myös
kokosivat tavaransa ja lähtivät talosta.
Ne eivät kuitenkaan muuttaneet kauak­si,
lähimpään naapuriin vain ja kävivät
edelleen tytön luona \ieraisilla silloin
tällöin. TjttÖ huomasi, että ne.olivat­kin
silti melko hy\Tä haltioita näin naa­purina
ollen, kun niiden seurassa el tar­vinnut
vakituisesti asua.
Yhä vuodet kierivät Ja tytöstä alkoi
elämä tuntua paremmalta jälleen. Vas­tuksia
ja mieliharmia oli aina silloin täl-löin
yhä edelleenkin, mutta ne eivät
tuntuneet niin voittamattomilta kuin
aikaisemmin, EUimänpolku alkoi suo­ristua
ja tasoittua ja elämäntaakka
.tuntu! paljoa helpommalta kantaa.
, Niin, elämä tuntui helpommalta, kun
iVIieknrauha oli seuralaisena. Mutta
silti tytöstä tuntui toisinaan, että kaik­ki
«i ole aina niinkuin olla pitäisi. Hä^
i'ellii oli liian vähän muuta seuraa, jo­ten
usein hän tunsi elämänsä kmin yk­sinäiseksi.
Usein painui mieli Ikäi^-jy--
teen ja outo kaQ>aus täytti rinnan niin,
*ttci Mielenrauha voinut häntä aina loh- •.
duttaa, , ,
Sitten tyttö kuuli yhtäkkfä, että Ilo
ja Riemu olivat palanneet taas Lähistöl­le
ja heti sen kuuluttuaan hän riensi ta­paamaan
niitä. Tavattuaan, ei t^tö
ensin ollut tuntea entisiä tuttujaan, sillä
niin olivat Ilo ja Riemu muuttuneet.
JMutta pian hän huomasi, että kyllä nä­mä
ovat entiset vanhat ystävät, ovat
vain vähän vanhentuneet. Niiden esiin-lyminen"
ei ollut enää niin repäisevää
kuin ennen, mutta silti niillä ovat sa­mat
kujeet jäljellä ja ne ovat yhtä hu­vittamia
kuin ennen nuorempinakin.
Tyttö oli hyvillään, tavattuaan vii­mein
hyvät ystävänsä jälleen. Hän pyy­si,
että Ilö ja Riemu palaisivat jälleen
asumaan vakituisesti hänen luokseen.
Maitta Ilo ja Riemu eivät olleetkaan
taipuvaisia tytön esit^seen, lupasivat
kuitenkin a,sua lähistöllä ja käydä usein
häntä tapaamassa. Ilon ja Riemun mie­lestä
haltioilla ovat saat elämänohjeet
kuin monilla ihmisllläkiTi, niinittäin, että
hyi'ää ja luotettavaa eläniäntoveriä ei
voi olla kuin yksi jokaisella. Hyviä ys-t
§\iä ja naapureita voi olla kuinka pal­jon
tahansa Ja mitä enemmän; heitä on,
sen parempi. Ilo ja Riernu sanoivat:
"Mielenrauha asiiu nyt Itiönäsi. |os
me muuttaisimme asumaan vakituisesti
luoI?Lsesi, olisi meitä liikaa yhdessä ta­lossa
ja hyvä sop-u d ehkä riittäisi pit­källe.
Mutta kim asumme miiualla jä
vaikka usein käymmekin sinua tapaa-massgy
niin silloin et kyllästy tmeihin ja
hjvä sopu jatkuu välillämme edelleen­kin."
. - . .. • ,
• • ."Aivan oikein", sanoi tyttö. "Nyt mi­nä
vasta ymmärrän sen vanhan liisaan
tarkoituksen, joka on sanonut: 'Yksi
ihminen on minulle kiiin koko maailma
ja koko maailma on minuils kuin yksi
ihminen'." .
Ja min t.vttö eli onnellisena lopun
ikansa.
Eräänä päivänä as^tm rosvo TS-ifnotim
mrs, Mary Johnstoii'm sekatavarakaup­paan
ToroiHossa ja väatypälfm kam,
Mrs, iiPhmtmt ei väHttähyt rosvon km.
fassa olevasta revolvethia, vään ktu^
kanpm tqkahifoneessa olevalle shord-leen,
öS-vnoUaalle^^mrsyFentm^^
Fentonlmusfheti^ett^^^ Mn'%
saa''- rosvm, sieppasi 'käieensä hmm
näkyvän «r^em/t? i rom
päin. Mies hmifnfastyifuei^esta fohkvu-desta
ja pakeni asmncensmnpahh
•PitäkäjE silmillä" osoitteenne yläpuo­lella
^olevia nuineroita,'sillä li^ ilmaise­vat,
kuinka kaua|i' tiiauksennö kestää.
Ensirprriäiiien numero anerkitsee kuu­kautta,
toinen päivää j a kolmas vuotta,
Karja^lais-suömalalsen neuvostotasa­vallan
hallitus on avannut Petroskoissa
lasten musiiklriopiston.
AUPIINGIN LAIDASSA on rän­sistyneitä
\'uokrataloja. Niissä
asuu köyhiä ihmisiä, joille elämä on ol­lut
aina nurjaa, ei koskaan valoisia puo­lia,
vaan ainaista raadantaa aamusta il­taan
aidakseen hankkia elämänsä vält­tämättömiä
tarpeita. Aina on katsotta­va
mihin riittävät pienet ansiot-kun
\-uokrakin on niin kallis vaikka asuntoi­na
ovat vain hatarat nurkat joista talvel­la
tuuli puhaltelee sisään mielinmäärin.
Tällaisessa hatarassa \"uokratalossa
asuu hänkin, mummo, elämän marjoma
ihminen, jonka pitkänä elonaikana on
vain ollut niukalti jos ollenkaan, ilon
pilkahduksia.
Tuossa hän istuu vuoteensa laidalla,
köyhässä huoneessaan ja kurttuisin kä­sin
parsii sukkaa, johon ajan hammas
on saanut muodostumaan suuren reiän.
Eihän muniimolla ole varaa ostaa uusia,
vaan on pakko korjailla noita jo monta
kertaa ennenkin korjattuja, joilla voi
lämmittää reumatismin runtelemia jal­kojaan.
•Siinä- istuessaan ajat-uksissaaa hän
siirtj'3,' kauas menneisjyteen, aikaan,
jolloin hänkin oli nuori, tojvoi elämältä
jotakin suurta ja nuorten lailla haaveili
tulevaisuutta • kaumiksi. '•Mutta kaiklri
pirstoutui; jo nuorena tjltönä hän sai
kokea pettymyksiä.
• Palvellessaan rikkaassa perheessä, ra­kastui
hän talon nuoreen herraan, joka
• kauniilla lupauksillaan vain leikki köy-hän
työläi^ytön rakkaudella. Hänellä
olikin vain mielessään petos.
Niin vierivät vuodet, pettjmyksen
tuomat haa\*at parantuivat, sydän rau­hoittui
kim rehti työläisppikasai sinqe
tilan. Oma koti perustettiin, lapsia
karttui, elämä oli joskus raskasta mutta
yhteisymmärryksin . siitä .selvittiin.
Mies kä\'i ansiotyössä ahkerasti, joten
niin kauan kuin terveyttä riitti, iiifintib
päivästä toiseen, vaiklia puutekin suu­ren
lapsilauman keskellä ]oskx\s oli hiio-mattava.
Mutta sitten seurasi taas ankara L-ku.
Perheen tuki sairastui jä mikliän et
auttanut vaan tuoni riisti omansa, jät­täen
äidin pienten lasten kanssa ybia
ottamaan elämää vastaan. Säästöjä e
ollut. Mistä niitä työläiselle, avustusta |
ei annettu kuin juuri nimeksi, se tiislia
riitti leipään..
Miten kovaa oli se aika hoitaa läpsit,
käydä itse työssä vieraalla ja olla aisJ
sydän kipeänä miten ne pikkuraulat tu­levat
toimeen. Vaan vähiten siihenkin
tottui ja kuin lapset varttuivat, oliheisli
toinen toiselleen hoitajia.
• -miim- elämän ^i^ieriessä- eteen#-|
lasten tullessa-suuriksi lensivät ke
toisetisa jälkeen .plos .pesästään-a^l^
maai!m.aan. "Poissa ovat kaikld ja tiir
kin k l i k i n anuista^kaan minua, vaistoa
mummoa, joka' täyllä naisin i « l ^^
ässäni, kaipaan heitä .kaikkia,'#^33
kotiin voidakseni, painaa heidi^-^'
rintaani niinkuin siHöin heidän |
saan pienet, aviittomat pältaf^-
Näinkö imhoitti^it äidin, josa-rakkaudella
vaali, edestäiin raatoi «
öitään t^tensäi -i^alvol,"
Syvä huokaus kohosi mumnioa-^ |
nasta ja hän laski pois työnsä,
•li' hellaa:Ii|o.|:#somaan olisiko J
"sa • tilkkanen" -kahvia. • • Se' kirfe®^,!
« U S A » '