1936-01-25-06 |
Previous | 6 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Mi
5
In
IIts
. a
II
'tm
Sivu 6
LAUANTAINA TAMMIKUUN 25 P:NÄ
" ^NTEEKSI!sopersi poika, pu-Ä
sertaen syliinsä pimeissä rapuissa
vastaansa törmännyttä olentoa. •
"Minähän tässä syypää olen, juok-sinhan
kuin päätön kana, eikä olisi ollut
ollenkaan ihme;' vaikka, oiisimmef
molemmat nurinniskoin pyörimässä
rappuja alas*', kuuli poika kauniisti
sointuvan tytön äänen lavertelevan
sylissään. "Mutta päästäkäähän minut
kuitenkin vapaaksi^'.
"Eihän se teidänkään syytänne> sillä
olisinhan minäkin jo lähtiessäni
rappuja nousemaan, voinut painaa
valot päälle, jolloin olisin voinut väistyä
rappuja alas vyöryväh -pikajunan'
tieltä sivuun. Jos ketä syyttäisimme
niin voisimme syyttää vaikka
talonmiestä."
Samalla harppasi poika pari rappua
ylempänä olevalle rapputasan-teelle,
painoi sähkänappulaa ja samassa
oli kävtävä valoisa.
"Ettehän pahastu, että salHn itselleni
tilaisuuden nähdä syliini lennähtäneen
olennon?"
"EnI Kiitos siitä, että ette antanut
minun lentää nurinniskoin rap-puja-
gjas^illä, sen olisin pian tehnyt,
ellen tullut törmänneeksi teihin",, vas-tasi
"tyttö, hienon punan kohotessa
poskille, huomattuaan seisovansa yksinkertaisesti
mutta .siististi puetun
ryhdikkään nuoren miehen edessä.
Ei tytöltäkään viehätystä puuttunut.
Hänellä oli hyvin muodostunut
vartalo, kauniit kasvonpiirteet ja
viehkeät hymyilevät silmät, joiden
lumousvoimaa vastaan oli moni poika
turhaan taistellut.
"Ehkä lienee tunkeilevaisuutta,
mutta haluaisin saada tietää pikajunan
vauhdilla syliini porhaltaneen
kauniin yllättäjäni nimen", alkoi poika
miehekkäällä äänellä". Nimeni on
IMargit ftaakso: Asun tämän talon
neljännessä kerroksessa. Työskentelen
myyjättärenä — ikä 19 vuotta.
Xyt olin pakenemassa ja siksi vauhti-nikin
oli niin ankara", lasketteli Margit,
viehättävän hymyn yäreillessä
huulilla ja silmien säteillessä vietik-kamaisesti.
/
"Kiitos luottamuksesta", sanoi
Kaarlo, ojentaen samalla kätensä.
"Emmekö samantien voisi solmia ystävyyttä,
sillä minulla on sellainen
taikausko, että jonkun yllätyksen aiheuttamana
solmittu ystävyys tuo
onnea. — Jos nimittäin tunnun teistä
sellaiselta, jonka kannattaa ystäväkseen
hyväksyä."
"Suostun ilolla I"
Margit tarttui reippaasti Kaarlon
ojennettuun käteen.
"Mutta saanko olla utelias ja tiedustaa,
mihin teillä äsken sellainen
hirvittävä kiire oli?"
"On vähän uskallettua ryhtyä vieraalle
kertomaan omista yksityisasioistaan,
mutta, koska vaikutatte
niin luotettavalta ja koska niin
olemmehan, oikeastaan tulleet 3'stä-viksi
Kirj. Holland
ja koska tekee mieleni kertoa
pakoni syystä jollekin, niin miksen
saattaisi tehdä sitä juuri teille.
Minäkin alan jo uskoa, että yllättäen
solmittu ystävyys tuo onnea tullessaan."
"Vakuutan, että en tule mitenkään
käyttämään minulle suomaanne luottamusta
väärin, joten siinä suhteessa
voiite kertoa pakonne s\yn aivan i l man
levottomuutta", puheli Kaarlo,
katsoen t\1:töä vaka\-a ja paljon puhuva
ilme kasvoillaan.
"Koko juttu on hupsu ja varmaankin
tulette nauramaan makeasti kertomukselleni.
Mutta eiköhän sentään
ole sopimatonta ryhtyä tässä pitempiin
keskusteluihin, sillä olenhan karkuteillä
ja minua saatetaan lähteä
ajamaan takaa mikä hetki hyvänsä."
"Olette oikeassa, meidän täytyy
mennä jonnekin."
"Niin, mutta eikö teidän ole mentävä
tapaamaan ystäväänne?"
"Se ei ole ollenkaan tärkeää. Olin
oikeastaan kävelyllä aikani kuluksi.
Olen nimittäin nuorimies vailla ystävää
ja ajattelin tavata toveriani, joka
on joskus asunut tässä talossa, mutta
jota en ole tavannut pitempiin aikoihin
ja josta en tiedä edes niin paljoa,
että asuuko hän enään tässä talossa
vai ei. Joten olen käytettävissänne.
Lausukaa vain, arvoisa neiti, mihin
menemme."
"Ensiksikin ulos täältä."
"Niin tosiaan."
, Iloisesti rupatellen ja kevein askelin
lähtivät nuoret, jotka olivat niin,
yllätyksellisesti kohdanneet, kadulle
ja suuntasivat kulkunsa kohti keski-
. kaupunkia.
Pian istuivat he eräässä kahvilassa"
ja hörppien kuumaa teetä puheli
Margit: "Isäni on tavallinen sekatyöläinen
ja äitini, hän on yksinkertainen
työläisäiti, joka on kuluttanut
voimansa puuhaten < kotiaskareissa.
Kumpikin, niin äiti kuin. isäkin tahtovat
minulle kaikkea hyvää, mutta
joskus se mitä minulle tahtovat, ei
ole minun makuuni.
Nyt on heidän päähänsä pälkähtänyt
hankkia minulle mies ja vielä sellainen,
jolla on runsaasti rahaa. Eräs
P: n pitäj ästä kotoisin oleva pik4j:u-serkkuni,
joka on tuntenut minut
pikkulapsesta alkaen, sillä olimme
minun lapsena ollessani usein kesää
viettämässä hänen vanhempiensa talossa,
tahtoo nyt saada minusta emännän
taloonsa, jonka hän on perinyt
isältään."
"Alutta", keskeytti Kaarlo, "onko
sellaista kauppaa syytä pakoilla?"
"Tämä samainen pikkuserkkuni ei
ole minua miellyttänyt milloinkaan,
ei edes lapsena ollessaan. En tiedä
oikein miksi. Aikuiseksi tultuaan
muuttui hän kovin sotaiseksi. Hän on
osallistunut jokaiseen suomalaisten
sotaretkeen ja nyt kun ei ole enää sellaista
tilaisuutta ollut, on hän uurastanut
murha-aseiden kanssa kotikylällä,
tietenkin harjoitusmielessä,
mutta onpa käyttänyt aseita joskus
ihmisiä vastaan, joita hän nimittää
vihamiehikseen, joita hän oikein
hankkimalla hankkii itselleen.
En pidä hänestä. En edes ystävänä.
Tunnen vastenmielisj^ntä häntä
kohtaan. Ja nyt vihaan häntä, sillä
minulta mitään kysymättä on hän
ilmoittanut vanhemmilleni, tulevansa
hakemaan minua vaimokseen. \'an-hempani,
jotka ajattelevat vain taloudellista
asemaani, ovat innostuneita
asiaan, varsinkin äitini. He uskovat,
että oppisin hänestä pitämään, kun
joutuisin -huolettomille päiville. He
eivät myöskään tunne Pekan, joka on
arkkuni nimi, kylmää, itsekästä ja
suorastaan julmaa luonnetta.
Tänä iltana hän saapui ja alkoi
heti julkeasti ja himokkaasti tuijottaa
minua. Heti ensimäisen tilaisuuden
saatuani puin päällysvaatteet päälleni
ja —- lopun tiedätte."
^'Kunnioitan teitä", lausui Kaarlo
ajatuksiinsa vaipuneena, kuunneltuaan
tarkasti jokaisen Margitin huulilta
pulpahtaneen sanan, ja jatkoi
hetken kuluttua: "Pidän ijäisesta joka
ei myy itseään rahasta.''
"Kiitos, olen Jloinen että tapasin
teidät, että ymmärrätte minua, mutta
— niin muutahan te ette voikaan."
"Kumka niin! Minä voin paljonkin,
jos kysymyksessä on jotakin'joka
koskee teitä", lausui Kaarlo, katsoen
Margitia suoraan silmiin. "Sanokaa."
"Ei muuta, mutta en voi mennä kotiin,
minun täytyy löytää jossakin joku
ystävällinen ihminen, joka ottaa
minut luokseen asumaan siksi, kunnes
Pekka on kyllästynyt odottamiseen
ja palannut kotiinsa. En halua
mennä kotiin, koska kohtaukset muodostuisivat
kaikille h3rvin epämieluisiksi.
Mutta turhaahan minun on
teille siitä kertoa."
"Eipä niinkään! Minä asun kahden
herttaisen siskoni kanssa — ainakin
minä pidän heitä maailman hert-taisimpina
olentoina — ja he ovat
iloisia voidessaan tarjota teille asunnon
tarvitsemaksenne ajaksi."
Säteillen ilosta suostui Margit ehdotukseen.
Seuraavat viisi päivää olivat sekä
Margitille että Kaarlolle onnen aikaa.
Yllättämällä solmittu ystävyys lujittui.
Kaarlon herttaiset sisaret tekivät
puolestaan parastaan Margitin
viihdyttämiseksi.
Päivisin ajatteli kumpainenkin työ-penkkinsä
ääressä sitä, kuinka miellyttävästi
he kuluttaisivat iltansa
toistensa seurassa ja kuinka he ate-rioituaan
yhdessä Kaarlon siskojen
kanssa, lähtisivät jonnekin iltaansa
kuluttamaan.
Neljännen päivän iltana, f^un Margit
ja Kaarlo pyörivät valssin tahdissa
työväentalon parkettilattialla,
kuiskasi Kaarlo Margitin korvaan jotakin,
joka sai Margitin silmut entistä
kirkkaanimin loistamaan ja jo-hon
hän hiljaa yastasi: "Minäkin rakastan
sinua."
Heti valssin päätyttyä kiirehtivät
he kotiin nmoittarnaan^ Kaarlon siskoille
kfhlaut]iunises.taan ja riemloli
rajaton.:; " -
Seuraavan päivän iltana astuivat
Margit ja Kaarlo yhdessä Margitin
vanhempien köyhään asuntoon, jossa
kuitenkin vallitsi moitteeton siistevs
ja aistikas järjestys.
Ilman alustavia selostuksia ja kier-toteitä
kävi Kaarlo asiaan:
"Vangitsin tyttärenne viisi päivää
sitten tuossa rappukäytävässä. Olen
ihastunut häneen ja hänkin pitää minusta
ja niin olemmekin päättäneet
kuulua toisillemme, mutta haluaisim-me
saada myöskin teidän suostumuksenne."
' ^
Mykkinä yllättävästä uutisesta ja
niin salaperäisesti kadonneen tyttärensä
omituisella tavalla palaamisesta
tuijottivat Margitin vanhemmat
hetken aikaa molempia nuoria, jotka
onnesta hymyillen seisoivat heidän
edessään.
Sitten katkaisi Margitin isä äänettömyyden
harv^akseen sanoen: "Mitäpäs
tässä, kahden kauppa ja kolman
nen korvapuusti, olkaa vain onnelliset,
tuossa käteni.
Kyyneliä poskiltaan pyyhkien riensi
äiti syleilemään nuorta paria va
kuultaen: "Näin oli kuitenkin parempi,
sillä se Pekka oli niin omituinen.
AWn jo itsekin pelätä. Puhui
vaan a/ina^odasta ja murhista.".
> Vanhempien onnittelujen saamina
siirtyi nuoret Margitin huoneeseen,
missä Margit heti heittäytyi Kaarlon
syliin ja joka suudelmillaan esti Margitin
pukemasta sanoiksi tuntemaansa
onnea.
193i
f^uishasi Kaarlo Margitin
korvaan..
( Kilpakirjoitus )
I^UOHON punaiseen kotikutoiseen
^ täkkiin sisält3ry muistoja loppumattomiin,
ajatteli Irma katsellessaan
vanhaa täkkiä.
Siitä olikin jo lähelle 20 vuotta,
kun vanha hyvä täti sen kutoi villoiä-ta
itse kehräämillään kuteilla ja lahjoitti
veljensä tyttärelle, nuorelle 16-
vuotiaalle morsiamelle — minulle.
Jos voisin niin hankkisin toisen täkin
itselleni ja panisin vanhan muis^
ton talteen, ettei se kuluisi aivan loppuun.
Voi, missä sinä täti raukka nyt
olet. En tahtoisi sitä ajatellakaan,
vielä vähemmin sanoa missä nyt olet
— olet ollut jo monta vuotta. Olet
köyhäin kodissa. Voi, kuinka nurinkurinen
on maailma.
Kun tätini oli nuori, oh hänellä
paljon kosijoita. Mutta ehkä ei sattunut
hänen omaansa, koska hän vain
aina kosijoilleen sanoi: "Minulla on
kaikkea kylliksi, en lähde kodistani
minnekään."
kyllähän tädillä olikin. Muistan
kun pienenä paitaressuna katselin
kuinka tädin aitta oli vaatteita tulvillaan
. Huivia ja sukkia oli niin
että orret notkuivat ja lauta oli liinavaatteita
aivan täjmnä.
Tätini kodin kivinavetassa oli siihen
aikaan parikymmentä lehmää ja
olipa tätini isällä rahojakin. Mistään
ei siis ollut puutetta. Töitä tehtiin
lujasti, melkeinpä yötä päivää;
Sitten kuoli tätini isä. Lapset oC-vat
vielä kaikki nuoria. Verot suurenivat
vuosi vuodelta ja talon asät
menivät alasj^in kuin lehmän häntS.
Lopulta ei oUut maastakaan
(Jatkuu 8JIa sivtiUa)
.s/^Är pomx
^'vglf< tartti
Sa(
mant
; te-ält
l "j^rffi latval
- ^r^< vaipii
Sac
:ff Ilmar
' t?hm<
" , ton .
rauta:
^ juaan
^ . Ä f :Mi<
% käiste
kum
M sa. •
^ Läl
joka (
i koulu
' Devit:
" kivääi
kuin i
is
— 1
nen. -
I destää
. s han sa
* . —]
V . siten,
nyt ki
— alk«
»»> nieuta
karjall
sä henj
koukse
maan
7/ 1 *
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 25, 1936 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1936-01-25 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki360125 |
Description
| Title | 1936-01-25-06 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text | Mi 5 In IIts . a II 'tm Sivu 6 LAUANTAINA TAMMIKUUN 25 P:NÄ " ^NTEEKSI!sopersi poika, pu-Ä sertaen syliinsä pimeissä rapuissa vastaansa törmännyttä olentoa. • "Minähän tässä syypää olen, juok-sinhan kuin päätön kana, eikä olisi ollut ollenkaan ihme;' vaikka, oiisimmef molemmat nurinniskoin pyörimässä rappuja alas*', kuuli poika kauniisti sointuvan tytön äänen lavertelevan sylissään. "Mutta päästäkäähän minut kuitenkin vapaaksi^'. "Eihän se teidänkään syytänne> sillä olisinhan minäkin jo lähtiessäni rappuja nousemaan, voinut painaa valot päälle, jolloin olisin voinut väistyä rappuja alas vyöryväh -pikajunan' tieltä sivuun. Jos ketä syyttäisimme niin voisimme syyttää vaikka talonmiestä." Samalla harppasi poika pari rappua ylempänä olevalle rapputasan-teelle, painoi sähkänappulaa ja samassa oli kävtävä valoisa. "Ettehän pahastu, että salHn itselleni tilaisuuden nähdä syliini lennähtäneen olennon?" "EnI Kiitos siitä, että ette antanut minun lentää nurinniskoin rap-puja- gjas^illä, sen olisin pian tehnyt, ellen tullut törmänneeksi teihin",, vas-tasi "tyttö, hienon punan kohotessa poskille, huomattuaan seisovansa yksinkertaisesti mutta .siististi puetun ryhdikkään nuoren miehen edessä. Ei tytöltäkään viehätystä puuttunut. Hänellä oli hyvin muodostunut vartalo, kauniit kasvonpiirteet ja viehkeät hymyilevät silmät, joiden lumousvoimaa vastaan oli moni poika turhaan taistellut. "Ehkä lienee tunkeilevaisuutta, mutta haluaisin saada tietää pikajunan vauhdilla syliini porhaltaneen kauniin yllättäjäni nimen", alkoi poika miehekkäällä äänellä". Nimeni on IMargit ftaakso: Asun tämän talon neljännessä kerroksessa. Työskentelen myyjättärenä — ikä 19 vuotta. Xyt olin pakenemassa ja siksi vauhti-nikin oli niin ankara", lasketteli Margit, viehättävän hymyn yäreillessä huulilla ja silmien säteillessä vietik-kamaisesti. / "Kiitos luottamuksesta", sanoi Kaarlo, ojentaen samalla kätensä. "Emmekö samantien voisi solmia ystävyyttä, sillä minulla on sellainen taikausko, että jonkun yllätyksen aiheuttamana solmittu ystävyys tuo onnea. — Jos nimittäin tunnun teistä sellaiselta, jonka kannattaa ystäväkseen hyväksyä." "Suostun ilolla I" Margit tarttui reippaasti Kaarlon ojennettuun käteen. "Mutta saanko olla utelias ja tiedustaa, mihin teillä äsken sellainen hirvittävä kiire oli?" "On vähän uskallettua ryhtyä vieraalle kertomaan omista yksityisasioistaan, mutta, koska vaikutatte niin luotettavalta ja koska niin olemmehan, oikeastaan tulleet 3'stä-viksi Kirj. Holland ja koska tekee mieleni kertoa pakoni syystä jollekin, niin miksen saattaisi tehdä sitä juuri teille. Minäkin alan jo uskoa, että yllättäen solmittu ystävyys tuo onnea tullessaan." "Vakuutan, että en tule mitenkään käyttämään minulle suomaanne luottamusta väärin, joten siinä suhteessa voiite kertoa pakonne s\yn aivan i l man levottomuutta", puheli Kaarlo, katsoen t\1:töä vaka\-a ja paljon puhuva ilme kasvoillaan. "Koko juttu on hupsu ja varmaankin tulette nauramaan makeasti kertomukselleni. Mutta eiköhän sentään ole sopimatonta ryhtyä tässä pitempiin keskusteluihin, sillä olenhan karkuteillä ja minua saatetaan lähteä ajamaan takaa mikä hetki hyvänsä." "Olette oikeassa, meidän täytyy mennä jonnekin." "Niin, mutta eikö teidän ole mentävä tapaamaan ystäväänne?" "Se ei ole ollenkaan tärkeää. Olin oikeastaan kävelyllä aikani kuluksi. Olen nimittäin nuorimies vailla ystävää ja ajattelin tavata toveriani, joka on joskus asunut tässä talossa, mutta jota en ole tavannut pitempiin aikoihin ja josta en tiedä edes niin paljoa, että asuuko hän enään tässä talossa vai ei. Joten olen käytettävissänne. Lausukaa vain, arvoisa neiti, mihin menemme." "Ensiksikin ulos täältä." "Niin tosiaan." , Iloisesti rupatellen ja kevein askelin lähtivät nuoret, jotka olivat niin, yllätyksellisesti kohdanneet, kadulle ja suuntasivat kulkunsa kohti keski- . kaupunkia. Pian istuivat he eräässä kahvilassa" ja hörppien kuumaa teetä puheli Margit: "Isäni on tavallinen sekatyöläinen ja äitini, hän on yksinkertainen työläisäiti, joka on kuluttanut voimansa puuhaten < kotiaskareissa. Kumpikin, niin äiti kuin. isäkin tahtovat minulle kaikkea hyvää, mutta joskus se mitä minulle tahtovat, ei ole minun makuuni. Nyt on heidän päähänsä pälkähtänyt hankkia minulle mies ja vielä sellainen, jolla on runsaasti rahaa. Eräs P: n pitäj ästä kotoisin oleva pik4j:u-serkkuni, joka on tuntenut minut pikkulapsesta alkaen, sillä olimme minun lapsena ollessani usein kesää viettämässä hänen vanhempiensa talossa, tahtoo nyt saada minusta emännän taloonsa, jonka hän on perinyt isältään." "Alutta", keskeytti Kaarlo, "onko sellaista kauppaa syytä pakoilla?" "Tämä samainen pikkuserkkuni ei ole minua miellyttänyt milloinkaan, ei edes lapsena ollessaan. En tiedä oikein miksi. Aikuiseksi tultuaan muuttui hän kovin sotaiseksi. Hän on osallistunut jokaiseen suomalaisten sotaretkeen ja nyt kun ei ole enää sellaista tilaisuutta ollut, on hän uurastanut murha-aseiden kanssa kotikylällä, tietenkin harjoitusmielessä, mutta onpa käyttänyt aseita joskus ihmisiä vastaan, joita hän nimittää vihamiehikseen, joita hän oikein hankkimalla hankkii itselleen. En pidä hänestä. En edes ystävänä. Tunnen vastenmielisj^ntä häntä kohtaan. Ja nyt vihaan häntä, sillä minulta mitään kysymättä on hän ilmoittanut vanhemmilleni, tulevansa hakemaan minua vaimokseen. \'an-hempani, jotka ajattelevat vain taloudellista asemaani, ovat innostuneita asiaan, varsinkin äitini. He uskovat, että oppisin hänestä pitämään, kun joutuisin -huolettomille päiville. He eivät myöskään tunne Pekan, joka on arkkuni nimi, kylmää, itsekästä ja suorastaan julmaa luonnetta. Tänä iltana hän saapui ja alkoi heti julkeasti ja himokkaasti tuijottaa minua. Heti ensimäisen tilaisuuden saatuani puin päällysvaatteet päälleni ja —- lopun tiedätte." ^'Kunnioitan teitä", lausui Kaarlo ajatuksiinsa vaipuneena, kuunneltuaan tarkasti jokaisen Margitin huulilta pulpahtaneen sanan, ja jatkoi hetken kuluttua: "Pidän ijäisesta joka ei myy itseään rahasta.'' "Kiitos, olen Jloinen että tapasin teidät, että ymmärrätte minua, mutta — niin muutahan te ette voikaan." "Kumka niin! Minä voin paljonkin, jos kysymyksessä on jotakin'joka koskee teitä", lausui Kaarlo, katsoen Margitia suoraan silmiin. "Sanokaa." "Ei muuta, mutta en voi mennä kotiin, minun täytyy löytää jossakin joku ystävällinen ihminen, joka ottaa minut luokseen asumaan siksi, kunnes Pekka on kyllästynyt odottamiseen ja palannut kotiinsa. En halua mennä kotiin, koska kohtaukset muodostuisivat kaikille h3rvin epämieluisiksi. Mutta turhaahan minun on teille siitä kertoa." "Eipä niinkään! Minä asun kahden herttaisen siskoni kanssa — ainakin minä pidän heitä maailman hert-taisimpina olentoina — ja he ovat iloisia voidessaan tarjota teille asunnon tarvitsemaksenne ajaksi." Säteillen ilosta suostui Margit ehdotukseen. Seuraavat viisi päivää olivat sekä Margitille että Kaarlolle onnen aikaa. Yllättämällä solmittu ystävyys lujittui. Kaarlon herttaiset sisaret tekivät puolestaan parastaan Margitin viihdyttämiseksi. Päivisin ajatteli kumpainenkin työ-penkkinsä ääressä sitä, kuinka miellyttävästi he kuluttaisivat iltansa toistensa seurassa ja kuinka he ate-rioituaan yhdessä Kaarlon siskojen kanssa, lähtisivät jonnekin iltaansa kuluttamaan. Neljännen päivän iltana, f^un Margit ja Kaarlo pyörivät valssin tahdissa työväentalon parkettilattialla, kuiskasi Kaarlo Margitin korvaan jotakin, joka sai Margitin silmut entistä kirkkaanimin loistamaan ja jo-hon hän hiljaa yastasi: "Minäkin rakastan sinua." Heti valssin päätyttyä kiirehtivät he kotiin nmoittarnaan^ Kaarlon siskoille kfhlaut]iunises.taan ja riemloli rajaton.:; " - Seuraavan päivän iltana astuivat Margit ja Kaarlo yhdessä Margitin vanhempien köyhään asuntoon, jossa kuitenkin vallitsi moitteeton siistevs ja aistikas järjestys. Ilman alustavia selostuksia ja kier-toteitä kävi Kaarlo asiaan: "Vangitsin tyttärenne viisi päivää sitten tuossa rappukäytävässä. Olen ihastunut häneen ja hänkin pitää minusta ja niin olemmekin päättäneet kuulua toisillemme, mutta haluaisim-me saada myöskin teidän suostumuksenne." ' ^ Mykkinä yllättävästä uutisesta ja niin salaperäisesti kadonneen tyttärensä omituisella tavalla palaamisesta tuijottivat Margitin vanhemmat hetken aikaa molempia nuoria, jotka onnesta hymyillen seisoivat heidän edessään. Sitten katkaisi Margitin isä äänettömyyden harv^akseen sanoen: "Mitäpäs tässä, kahden kauppa ja kolman nen korvapuusti, olkaa vain onnelliset, tuossa käteni. Kyyneliä poskiltaan pyyhkien riensi äiti syleilemään nuorta paria va kuultaen: "Näin oli kuitenkin parempi, sillä se Pekka oli niin omituinen. AWn jo itsekin pelätä. Puhui vaan a/ina^odasta ja murhista.". > Vanhempien onnittelujen saamina siirtyi nuoret Margitin huoneeseen, missä Margit heti heittäytyi Kaarlon syliin ja joka suudelmillaan esti Margitin pukemasta sanoiksi tuntemaansa onnea. 193i f^uishasi Kaarlo Margitin korvaan.. ( Kilpakirjoitus ) I^UOHON punaiseen kotikutoiseen ^ täkkiin sisält3ry muistoja loppumattomiin, ajatteli Irma katsellessaan vanhaa täkkiä. Siitä olikin jo lähelle 20 vuotta, kun vanha hyvä täti sen kutoi villoiä-ta itse kehräämillään kuteilla ja lahjoitti veljensä tyttärelle, nuorelle 16- vuotiaalle morsiamelle — minulle. Jos voisin niin hankkisin toisen täkin itselleni ja panisin vanhan muis^ ton talteen, ettei se kuluisi aivan loppuun. Voi, missä sinä täti raukka nyt olet. En tahtoisi sitä ajatellakaan, vielä vähemmin sanoa missä nyt olet — olet ollut jo monta vuotta. Olet köyhäin kodissa. Voi, kuinka nurinkurinen on maailma. Kun tätini oli nuori, oh hänellä paljon kosijoita. Mutta ehkä ei sattunut hänen omaansa, koska hän vain aina kosijoilleen sanoi: "Minulla on kaikkea kylliksi, en lähde kodistani minnekään." kyllähän tädillä olikin. Muistan kun pienenä paitaressuna katselin kuinka tädin aitta oli vaatteita tulvillaan . Huivia ja sukkia oli niin että orret notkuivat ja lauta oli liinavaatteita aivan täjmnä. Tätini kodin kivinavetassa oli siihen aikaan parikymmentä lehmää ja olipa tätini isällä rahojakin. Mistään ei siis ollut puutetta. Töitä tehtiin lujasti, melkeinpä yötä päivää; Sitten kuoli tätini isä. Lapset oC-vat vielä kaikki nuoria. Verot suurenivat vuosi vuodelta ja talon asät menivät alasj^in kuin lehmän häntS. Lopulta ei oUut maastakaan (Jatkuu 8JIa sivtiUa) .s/^Är pomx ^'vglf< tartti Sa( mant ; te-ält l "j^rffi latval - ^r^< vaipii Sac :ff Ilmar ' t?hm< " , ton . rauta: ^ juaan ^ . Ä f :Mi< % käiste kum M sa. • ^ Läl joka ( i koulu ' Devit: " kivääi kuin i is — 1 nen. - I destää . s han sa * . —] V . siten, nyt ki — alk« »»> nieuta karjall sä henj koukse maan 7/ 1 * |
Tags
Comments
Post a Comment for 1936-01-25-06
