Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 25, 1945

              vuttaa Liisa IsoIIe^aunuUej tuntuisi-
^0 äskeinen suunnitelnftä siöusfa äi- -
^mahdottomalta?
_ Ei omalta kohdaltani^ mutta si-
1 En ok koskaan uskakamit ktt-
Harpunsoittaja
iiim
Kirj. A^^N^E RUISS\LO
viteUakaan/että— i : ^^^^^ ; ; m
Kirsti keskeytti hänet, --^^^S^^ ÖHktilunut kaksi vuotta edellisistä
suostuisit? .tapahtumista/^^
^Hyvä isä, m i k a ^ s i M ^ j ^ ^ , keskittyivät Tuusalan
tvis&Bn! huudahti Mlkkö, - - ^ ^ ^ Hänen viattomat lap-
. t3 - i"inä luotan Liisaan, K i ^ ^ ^ ^ sen silmänsä olivat nähneet sellais-
Hän ei petä minuay ei yo^vpe^ääU . ta, jota eivät aikuisetkaan usein huo-
Kirstikatsoiyhteenpumtettuja^^ Hän ymmärsi, että vaarirauk-hänvakavana.-
El, Liisa ei petasi-- ^ huonosti, jota tuskin sivulliset
ottivat miksikään asiaksi, sillä sem­moinen
käsitys oli piintynyt naapu­reihinkin,
että kun vanhaksi Ja kyke­nemättömäksi
ihminen tulee, niin mi­täpä
hänestä; kun ei kerran pysty te­kemään
työtä elämisensä eteen, niin
pitäköön jumala hänestä huolen, tahi
korjatkoon pois kärsimästä. Niin se
bii. Mutta pikku Malagias ei aja­tellut,
asioita sillä tavalla, vaan hä-maton.
Mikon katse kirkastui. — Sinä us-bt
häneen! Luojan kiitos, sinä edes
uskot häneen. Minusta pn viime ai^
koina tuntunut niinkuin yksinpä An-namummikin
epäilisi. /•
Kirstin katse oli kova liukuessaan
Mikon oh! kylää kohden. — Kyllä,
sanoi hän, — minä uskon sinun kiin-tvmvksesi
voimaan.
Kirstin ääni havahdutti Mikon^^
Hän katsoi Kirstiä neuvottomana.
— Mutta — entä sinun suunnitel-
..tnasi... • - , . \ . "v-
— Minulla on toinen . . . mutisi
Kirsti, mutta Jatkoi sitten ääni väf-mana:
— Sinusta olisin pitänyt enem­män,
iflutta Mh äfttää ihröVlii^
remman työmaan. , Oletko kuuUut.
puHuttavan Storgän-din heirasta^Keg^S
k^ikäinen, hiukan omituinen yanha'-
poika- Häri mi^Uyi fflihmift Jd^^^^^^^^
lutyttönä efiölässä käyfe^i.sHMh
puolestaan haluaisi minut. Pidän-
Mentiin ajassa eteenpäift. Oli ke*
vättalvi käsissä, kan mustalaiset ifte^
nivat erääseeft kylään ja ottivat kött-'
teerinsa siellä muutamaksi päiväksi^
He saivat asUa talont>ojätt vanhassa;
tuvassäj jonka-^rottr^Vä%oft5tird^^i^
desta tuvasta, jossa talonväki äsui^
joten, mustalaiset saivat olla vapaasti
vanhassa tuvassa. Talossa oli kylän
räätäli työssä ommellen vaatteita ta­lon
miesväelle. Räätäli ei ollut va­kituisia
paikkakuntalaisia, mutta pii
silti asunut kylässä jonkun vuoden ja
saanut hyvän maineen räätäliamma-tillaan,
joten hänellä oli paljon työ­tä.
Hän oli naimaton, n.s. vanhapoika.
Tiedettiin hänellä olevan rahaakin ai- ^
kalailla, joita ei kaikkiin turhuuksiin
joilla ei saa mitään ääntä. Mutta jos
biisi rahaa, niin 65faisin'\ sanoi Ma­lagias'ja
katsoi räätäliä pyytelevästi.
Eikä se suinkaan jänyt räätäliltä huo­maamatta.
*'Jaa, Osaatko sinä laulaa?" ky-sii
räätäli. ^'Osaanpa k.Vllä'\ vaslä^
poika feippaasti jä alkoi puhdisteita
kUrkkiiäah.
"No, koetapa sitteft."
Poika alkoi. Häh laUloi laulun
^ ' t e l t y r ä k k ä u s^
™.-*!MklliM&oa-_rtt^^^ mert-nyt?
" kyseiiVäl mirstaläiset loisit-öellä
oikomat ja-itsenäiset ajatuksen- ripotellutkaan. Siitä huolimatta, että |? "[fätäli ojensi viiden markan sete-taäh
omalla kielellään, kiin räätäli tu­li
yht*äkkiä hiift totiseksi ja istui peti-killä
kasvoi käsiin kätkettynä. Ma­lagias
lauloi kauniisti ja selvästi lau­lun
loppuun.
Kuh hää oli lopettanut, taputti
räätäli poikaa päähän hyväilevästi,
sähöeh: "Lauloit hiin kauniisti ja
sattuvasti, että siitä sietää saada kor­vauksen",
jä häh alkoi kaivaa hou­sunsa
taskua. — "Tästä saat, poika**
sa monessa-"asiassa. Hän muisteli
vanhaa vaaria säälillä ja myötätun­nolla,
vaik'ei siitä puhunutkaan ke­nellekään.
Katajainen harpun kaari oli täydel-hän
oH säästäväinen, ei hän ollut kui­tenkaan
saituri. - Muutenkin tunnet­tiin
hänet läatunfiieheksi, niin että ino-neh
tytöft sydäh oli/Siiirie^äih syrjäl­lään",
haluten päästä vähhaiipoijan
saisi edes kokeilla miten soittaminen
kävisi laatuun. Eikä löytynyt muu­ta
keinoa kuin tehdä kielet hevosen
hähtäjouhista^ joita kyllä oli ilman
. „ . ostamattakin. Poika ei puhunut ai-fcanjmnä
hänestäkin ~ ^ i i n , pidän feeistaan, vakn toimi omin neuvoinsa.
hanesja,mvtt^... Isä,.QHsionnd^^^ ^ vuoli puusta, nappulat, joihin
nen^jps-Ja äitikin, ^illäStorgär- kielet kiinnittää kaaripuun kes-
Iisesti kuivanut. Jo tahtoi Malagias taloutta hoitamaan. Mutta vaflhä-siihen
ki^et, mutta isä ei antanut ra- poika ei vaan öllUt tietääksöettkääh
haa sitä varten. Malagias mietti ja tyttöjeii ttiieliteösta. Ja jOs sutuUi-mietti>
miten saisL siihen kielet, että n^ft. mieliala joskUs hänet VäUasi, ol-din
herra on rikas.Ja vaikutusvaltai­nen
ja kartano on hie^o. Minuafflii^l^
lyttää siellä jokin föUU.^" kifStifi pu­he
muuttui leikkisäksi, hän hymyili
puolittain kurillisesti,. puolittafh
niUisesti. — Siellä on suuremmöinen
puutarha, sanoi hän kälsöfeil Mikkoa
pää lystikkäästi kallellaan, ja hut^
inaavin kanala, minkä milloinkaan o-len
nähnyt.
Poolisea tuntia myöhemmin istui­vat
he Kivelän isännän kamarissa
^ v i a juoden. «:ifsti öli faifekkäim^
inalla tuulellaan saaden "sedän" tuon
tuostakin makeasti nauramaan. ^Hän
teki tarkastuskierroksen "riemontti-kiosaan.
Taitavasti poika ne laittoi-idn
paikoilleen. Pitkistä jouhista
syntyivät kielet soittimeen. Malagias
kiinnitti ne niin kireälle, että niistä
tuli jonkunlainen kima)java ääni. Ja
harppu oli valmis.
Tämä oii ihmeellinen esine musta­laisten
mielestä, etenkin lapsista. Mä­ti
häh harpun kamarinsa seinältä jä
soitteli sillä sUfut pois. Mestädlli^
sesti liikkliiVätkin sormet hatpUtt kie-^
Iillä, niin että oli sitä käMii kuulla»
Samana iltana, kun mustalaiset saa­puivat
talööfi, soitti J-äätäli-hafpUU
lään talon nUöi^emflian väenpyyAAös-tä.
Malagias ei voinut olla mene*
mätiä uu^tt tuvafi pUöiellfe nähdäk­seen
tutjh {hmeeliisi^h soittajan ja seh^
millä häft soitti, i*oiia fäötli tUVäö
ovea efistfl VailÄ vähän ja katseli ja
kuunteli siihä> kuh pelkäsi «ttä hääet
käsketään tuvalta f>öis, jbä jalkansa
kynnyksen yli astUU. Vaan kuh.d ku­kaan
p\^hUnUt mitään, eikä edes Vi-^
lagias oli ylpeä teostaan, sillä nyt olj haisösti katsonut, niin jo Uskalsi Ma­han
lasten keskuksena ja päänä, sil- lagias aVatä ovea jä astua sisään^ jää*
d^h DvSnpieleen seisomaan käd^t se-^
läntakana. Mutta midi teki päästä
aivan soittajan vierfeUc> jossa-istui
muitakin. Arastellen hiipi hän |Mtkin
penkin Vieirustaa, loytäeti itsensä jo
la lapset ympäröivät hänet aina ja
tahtoivat kuulia soittoa. Malagias
soitti, joka tuskin kuului lapsikerhon
ulkopuolelle, mutta se oli yhtäkaikki
lystiä lapsista. Malagias alkoi ta-jg
„ . . paiik jonkun tutun laulun säveleitä, pöydän l u ^ , missä sditlaja istUi
m^-^^ uudelleien piirustuk-^ j^ka ei kuitenkaan onnistunut muu- jakkaralla. Aivan luöiöttUna seisoi
ntäpäiset. Tuntui kuöi ofisi häftt)!- j^^j^ feh4issa., kUn to edellä lau- poika siinä, kuin kuvapatsas, tuijot-loi.
if^mä kiusasi poikaa, ettei kie- taen yhteen paikkaan silmää väräyt-listä
saanut mieleistään sointua, jo- tämättä. Hän seulasi tarkasti kun
tea taas alkoi pyydellä isäänsä, että sormet jousiayina kulkivat soittimen
tämä ostaisi hänelle teräskidet ja kielillä. Run söUtö oli tauonnut, hy-rautaiset
nappulat* Mutta isä välit
ti köyhyyttään, joten asia oli autta
löi tarmoa ja suuftnitelmi* kUkkiiföil-hän
teki uUsia esityksiä ja i^dö-sekä
takenliUksfen ulköäsUuö
että sisustuksei^ n^Ö^n, jöpä läali
^ hätliätää ehdotuksen kalustami-sstabn.
Usärakennus oli parannettu painos
Kirstin ehdotuksesta, joka ei halun-
'^t, että vanhaan osaan koskettaisiin.
pisteli Malagias kaulaliinaansa, ollen
valmis juttusille soiltahan kanssa,
kunhan tämä vain ensin alkaisi.
Iin Malägiakselle, kehoittäen sillä os­tamaan
kielet harppuunsa, ja meni
sitten omaan huoneeseensa, joka oli
porstuan sivussa ja väänsi oven luik-köon.
Räätälissä olivat heränneet
nUöruUdeh muistot ja Unelmat, jotka
olivat olleet käUniil, mutta särkyivät
kuin saippuakuplat. Hän oli kuul­lut
paljon lauluja, mutta tuota, jon­ka
naustalaispoika oli laulanut, ei hän
ollut ennen kuullut. Se tunkeutui
sydämeen jä tahtoi sieltä repiä auki
jo aikoja sitten arpeutuneen haavan.
Hän taas näki elävästi silniäinsä e-
^ d^SSä s6ft tytön, joka oli hänet pettä­nyt
jä jältähyt sU f erflaan.
Petfetty takkäUs Oli polttanut po­roksi
kaikki toiveet. Hän oli kulke­nut
mönei vuödet f auhatonna, paikas­ta
toiseen, etsien Vastinetta luntdl-leen
— löytämättä sitä. Mutta vä­hin
erin oii sydähhaava sentään pa­rantunut
ja rauhoittanut rinnan. Hätt
luuli jo loppuiän saavansa olla rau­hassa"
tuosta polttavasta tuskasta,
mutta nyt muistui kaikki jälleen ai­van
kuin eiten tapaibtunut asia. Pie­nimmätkin
tapaukset. Kummallis­ta,
etteivät eletyt vuosikymmenet­kään
Ole voineet unhoituksen unta
suoda.
Vihdoin hän sammutti lampun ja
laskeutui vuoteelle, multa uni ei tul^
lut silmiin. Pimeässäkin näkyivät sa­mat
kuvat, toiveet ja pettymykset,
onni särkyneinä raunioina.
Jos ei tämän sivukamarin asukas
saanut unta silmiinsä tänä ^'önä, niin
olipa toinenkin, heteillä, vaik'el sa­moista
vaikutteita. Ja se öli Mala­gias.
Häh ei nukkunut, vaikka toi­set
kuorsasivat sikeässä unessa. Hän
Vanha
velassa. — Siil^F^ä tyttö, vifkähli hän
osa saisikin jäädä entiselleen, Aäftallekitt, hän ön mainib tyttö, ker­rassaan
ffläiftiö!
Kirsti jätti iloisena hyvästit seka
isännälle m ä Mikolle. Hän ei anta­nut
Mlkoft tällä keirtaa tulla itseään
saattamaan. Mutta iloista ilmettä ja
naufaviä silmiä riitti vain niin. kauan
kuin hän pääsi huoneeseensa. Siellä
^ pirtin ikkunattomaan sivusei-tulisi
kaksi ovea,: toinen, joka
Ptaisi uuteen keittiöön ja toinen,
^'»ta päästäisiin uuteen eteiseen.
"7 Saattepa näTidä, kun se oh val-se
kaunis luomus, intoili Kirs-
Sinun täällä pitäisi emännöidä,
^^roi isäntä, — sinä osaat ja tiedät
l)rikulleen. fennenpilkää teki-
Kivelästä mallitalon. ^
N^iin tekisinkin, m\itta minäpä
^ j n sovellu mallitalooft. Kitstikin
fij^P ^'^ikolla on hyvä mallie- eivät välittäneet hänen vasiarinnas-
. ^ tiedossa, ja voihliaft minä jos- taäh. Ne valuivat yhä runsaammin,
j ^ ^ ä i s t ä ahtamassa etinömaisia ja viimein heittäytyi Kitsti vuoteelle
jahi ja tekemässä uusia suunni- jä ahtoi niille vallan.
•n^: ^»öto vielä kai- Ja Kivelässa, kun kaikki jo nukkui­si;,
väl sikdAlä Hfliaan, istui Mikko yha
oli loisUvalla l\itJtei1a kai-, Viiveillä kamänssäaii. tsiui ja miel-k
J ^ 7 pitkästä aikaa; *e^t- ^ ti, — Istui ja m i e t t i . ..
ollut hiukätt alakulöiä^fef- • Jatkun.
mietti sitä stiurta rahasummaa, jOA-
"Tykkääkös mustalaispoika soitos- ka omistaja hän nyt oli. Hänellä dli
ta, kun niin katsoo?'^ kysyi räätäli. viisimafkkanen, ruhtinaallinen omai-
"Joo. Minä rakastan soittoa ja su us, jolla saa ostaa kie!^ harppuun,
laulua. Ja tahtoisin saada myÖs har- Hän toivoi k i i h k i ^ t i päivän vaikene-pun,
jolla opetteleisin soittamaan. M i - mistä, että pääsisi klpasemaatt kif-nulla
onkin sellainen, mutta siinä on konkyfässä, että saisi-ostaa ne kielet
vain jouhikielet, eikä siitä saa noin ja nappulat. Siellä asui kanteleiden
kauniita ääniä kuin sinun'harpustasi ja harppujen tekijä, jolta kyllä niitä
lähtee", päätteli Malagias. "Lähde- saa ostaa, päätteli poika itsekseen.
^"^"l.^^un^^^LZZr^Z^^^^^^^ Pä katumaan tuonne toiseen tupaan, Seuraavana aamuna, kun päivä al-
1f • käsHn ä m. niin näytän minkälainen se on. - Ja, koi valjeta, oli Malagias pystyssä en-
" 'lt' t^a n tkL a^^t « Ja, istui silla lailla pilkat ajat huojutei J^^^ ^^m^ in^ä^ ^k^u n taht^o.i sin o^s^t^a^a^ s^ii.h^^e^n .s^im^m^ä^i se^n^ä^. ^ Hläänh töovlia ljmo iivnaaa tektitraknount
ostaa." Poika tyhjensi siten surun- kylään, mutta aamiaista teki mieli
sa, joka painoi mieltä, toivossa, että ennen lähtöä. Hän herätti äitinsä,
räätäli ymmärtäisi antaa hänelle ra- joka ihmetteli poikaansa. Pian oli
haa sitä varten. • koko mustalaisväki noussut olkivuo-
"No, katsotaanpa minkälainen se teiltään lattialta ja alkoivat pukeu-sinun
söitlopelisi on", sanoi räätäli, tua.
nousi ja lähti pojan mukaan.,
"HyVin näyt tietävän poika, min­kälainen
öh kaariharppu**, sanoi rää­täli,
josta Malagias öli hyvillään.
Ien mumistaan.
— Minä en itke, en itke — en it­ke
. . . nyyhki hän, mutta kyyneleet
Malagias meni isänsä kanssa kir­konkylään,
jalan, sillä matka oli vain
lyhyt. tCun he saaptiivat- isicne, ulin
olivat- puotien oVftt vielä khnni. K!-
"Mullä siifiä On väiö jouhikielet, landet, puuseppä; tdd inyös kantdei*